Zorba-hirmumyrsky lähestyy Kreikkaa – ”sääolosuhteet hengenvaaralliset”

Kreetalle on ennustettu 100-150 millimetrin sademääriä, jotka voivat aiheuttaa hyökytulvia.

hirmumyrskyt
Tuuli on alkanut yltyä lähellä Ateenaa.
Yannis Kolesidis / AOP

Kreikassa varaudutaan medikaaniin eli hurrikaanin kaltaiseen hirmumyrskyyn.

Zorbaksi nimetyn myrskyn ennustetaan voimistuvan voimakkuudeltaan ykköstason hurrikaaniksi eli tuuli voi puhaltaa yli 32 metriä sekunnissa.

Kreikan kansallinen metrologian keskus varoittaa, että sääolosuhteet saattavat olla hengenvaaralliset.

Saksalaisen Deutsche Welle -uutispalvelun (siirryt toiseen palveluun) mukaan lauttaliikenne Kreikan mantereelta saarille katkaistaan todennäköisesti lauantaina.

Jo perjantaina kouluja suljettiin eri puolilla Kreikkaa huononevan sään vuoksi. Ateenassa piiskaava sade aiheutti pahoja liikenneruuhkia keskustan alueella.

Meteorologian keskus ennustaa Zorban liikkuvan lauantaina kohti Kreetaa ja muita eteläisen Egeanmeren saaria. Keskus on antanut alueelle vakavan varoituksen.

Kreetalle on ennustettu 100-150 millimetrin sademääriä, jotka voivat aiheuttaa hyökytulvia, kertoo uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa ja välttämään matkustamista. Hallituksen mukaan viranomaiset ovat hälytysvalmiudessa koko viikonlopun.

Ekathimerini-uutissivusto (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että Zorba-myrskyn ennustetaan heikkenevän lauantai-iltapäivänä Egeanmerellä. Myrskyn ennustetaan iskevän Turkin länsiosiin sunnuntaina.

Oletko menossa Kreikan länsirannikolle? Ota mukaan myrskyvarusteet, sillä medikaani kerää parhaillaan voimia Välimerellä

Lähteet: AP