"Ulkomaalaisten on vaikea uskoa oikeuksia todeksi" – Jokamiehenoikeudet halutaan Unescon kulttuuriperintöluetteloon

Suomen Latu puuhaa jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Siinä ei ole vielä ainuttakaan kohdetta Suomesta.

luonto
Marjaana Backman ja Arvi Henriksson kahvittelevat metsässä.
Marjaana Backman ja Arvi Henriksson kahvittelevat metsässä.Jussi Koivunoro / Yle

Espanjalainen flamenco, kiinalainen akupunktio, rumba Kuubasta, itsepuolustuslaji Capoeira Brasiliasta. Kaikki ne löytyvät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelosta.

Siinä on jo yli 450 arvokkaana pidettyä kohdetta 117 maasta. Suomesta luettelossa ei ole toistaiseksi mitään, mutta monta on jonossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt esittää haettavaksi luetteloon saunomista ja toisena kaustislaista viulunsoittoa. (siirryt toiseen palveluun)

Suomen Ladun mielestä jokamiehenoikeudet voisi olla kolmas kohde.

– Jos jokamiehenoikeuksien mahdollistama suomalainen tapa olla ja liikkua metsässä olisi luettelossa, se vahvistaisi arvostusta, sanoo Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen.

Useiden järjestöjen lisäksi ajatusta tukee myös Ylen Mennään metsään -kampanja.

– On hyvä aloittaa keskustelu aiheesta. Unescohan vaatii, että kohteet, jotka luetteloon pääsevät, ovat kansalaisten arvostamia. Merkitsemällä metsäkäynnit laskuriimme, voi halutessaan tukea tätä ajatusta, toteaa tuottaja Tiina Klemettilä Ylestä.

Mennään metsään -laskurin löydät tästä. Siihen on tullut jo runsas satatuhatta merkintää luontokäynneistä.

Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen lisää ihmisten hyvinvointia: stressistä palautuminen nopeutuu, mieli virkistyy, sydämen syke ja verenpaine alenevat.

Lokakuun alussa alkaa myös Mennään metsään -viikko. Sen aikana Ylellä on runsaasti metsäaiheista tarjontaa televisiossa, radiossa ja Internetissä.

Anne Rautiainen tutkii sientä
Anne Rautiainen tutkii sientä.Jussi Koivunoro / Yle

"Törpöt" eivät piittaa säännöistä

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan oikeutta nauttia (siirryt toiseen palveluun) luonnosta riippumatta siitä, kuka alueen omistaa tai on sen haltija.

Luonnonsuojelualueilla jokamiehenoikeudet eivät kuitenkaan ole sellaisenaan voimassa.

Anne Rautiaisen mukaan suomalaiset tuntevat jokamiehenoikeudet pääsääntöisesti hyvin.

– Tiedetään, ettei moottorikäyttöisellä ajoneuvolla saa rällätä toisen maalla. Tiedetään, ettei tulta saa sytyttää, eikä roskata.

– Sitten on ihmisiä, joita voi nimittää törpöiksi. He ovat piittaamattomia. He tietävät, mitä luonnossa ei saa tehdä, mutta silti he toimivat väärin, hän jatkaa.

Jokamiehenoikeudet eivät ole itsestäänselvyys. Anne Rautiainen muistuttaa, että vain norjalaisilla ja ruotsalaisilla on samanlainen mahdollisuus ja oikeus nauttia luonnosta kuin suomalaisilla.

– Ulkomaalaisten on vaikea uskoa oikeuksia todeksi.

– Etenkin sienestys ja marjastus ovat heille uutta. Metsässä he moneen kertaan kysyvät, voiko oikeasti metsästä kerätä sienen tai syödä mustikoita. Se on monelle niin ihmeellistä.

Kolumbiasta kotoisin oleva Jorge Sinisterra harrastaa sienestystä. Hän esittelee metsässä sienisaalistaan Anne Rautiaiselle.
Anne Rautiainen ja Jorge Sinisterra keskustelevat metsässä.Jussi Koivunoro / Yle

Kolumbialainen Jorge nauttii sienimetsistä

Kolumbian pääkaupungista Bogotasta Suomeen tulleelle Jorge Sinisterralle suomalaisesta metsästä on tullut tuttu paikka.

– Metsä on ihana. Minun maastani ei löydy näin hyvää luontoa keskeltä kaupunkia. Täällä on rauhallista. Voi mietiskellä ja viettää aikaa.

Sinisterra on harrastanut sienestämistä muutaman vuoden. Hän osaa suomeksi myös sienien nimiä.

– Punikkitatteja, herkkutatteja ja karvarouskuja, hän esittelee viikonlopun sienisaalispussiaan.