Näin lakko sekä ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat: liikenteessä vuoroja voi jäädä ajamatta ja kauppojen hyllyillä voi olla koloja

Alkavalla viikolla Suomessa on meneillään useita eri toimia irtisanomislain uudistuksen vastustamiseksi. Kokosimme, miten ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä keskiviikon lakko vaikuttavat.

edunvalvonta
Metro Matinkylän asemalla.
Henrietta Hassinen / Yle

1. Julkinen liikenne

Metro- ja raitiovaunuvuoroja voi jäädä ajamatta pääkaupunkiseudulla. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee valtaosaa metro- ja raideliikenteen kuljettajista.

HKL:n mukaan ajamatta voivat jäädä ne vuorot, joiden kuljettaja sairastuu eikä vuoroon saada varakuljettajaa. HKL:n mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitkä vuorot jäävät ajamatta ovat rajalliset.

– Ainakin näillä näkymin maanantai pystytään ajamaan normaalisti, kertoo Tapio Tolmunen HSL:n viestinnästä tilanteesta sunnuntai-iltana.

Ajamatta jäävistä vuoroista tiedotetaan HSL:n verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun), HSL:n sovelluksessa ja Poikkeusinfo-palvelussa (siirryt toiseen palveluun).

Tampereen seudun joukkoliikenne eli Nysse kertoo, että bussivuoroja voi jäädä ajamatta eikä kaikista puuttuvista vuoroista saada välttämättä ennakkotietoa. Sunnuntai-iltaan mennessä tiedossa olevia, maanantain peruttuja vuoroja on ilmoitettu Nyssen sivuilla (siirryt toiseen palveluun) muun muassa linjoilla 1, 8, 24, 28 ja 35.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa maanantaina puolen yön aikaan ja on voimassa toistaiseksi.

Rautiotievaunu ajossa illan hämärässä.
Henrietta Hassinen / Yle

2. Päiväkodit ja koulut

JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa päivähoitoon. Kiellot astuvat voimaan maanantaina.

– Vaikutukset tulevat olemaan laajat, ja ne näkyvät varmasti sillä tavalla, että ei ole riittävästi henkilökuntaa paikalla. Jokainen joutuu miettimään, millä tavalla hakee lapsensa. Työnantajan tehtävä on nyt pitää huoli siitä, että palvelut pelaavat ja ettei kenenkään henki ole uhattuna, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine STT:lle.

Esimerkiksi lasten hoitoaikoja ei välttämättä voi kieltojen aikana muuttaa yhtä joustavasti kuin tavallisesti.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske perhepäivähoitajia.

Kouluissa JHL:ään kuuluu muun muassa koulunkäynninohjaajia, vahtimestareita sekä ruoka- ja siivouspalveluiden työntekijöitä. Kiellot voivat siis vaikuttaa näihin palveluihin esimerkiksi sairastumisten takia. Opettajat eivät kuulu JHL:ään, joten kiellot eivät vaikuta varsinaiseen opetukseen.

Kiellot alkavat maanantaina puolen yön aikaan ja ovat toistaiseksi voimassa.

Hoitaja leikkii lasten kanssa.
Toni Pitkänen / Yle

3. Kaupat

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto aloittaa 15:tä elintarvikealan työpaikkaa koskevan lakon keskiviikkona. Lakossa ovat mukana muun muassa Atrian, HKScanin, Olvin, Sinebrychoffin, Hartwallin, Fazer Makeisten ja Saarioisten työntekijöitä. Lakkoon ei kuulu meijeri-, leipomo- ja siipikarjateollisuutta.

Tietyt tuotteet saattavat loppua kauppojen hyllyiltä, mutta työnantajia edustavan Elintarviketeollisuusliiton työmarkkinajohtaja Mika Lallo kommentoi aiemmin STT:lle, että hyllyille saadaan kuitenkin todennäköisesti korvaavia tuoteryhmiä. Esimerkiksi punaisen lihan tilalla voi olla siipikarjatuotteita.

Lakko alkaa keskiviikkona klo 00.00 ja kestää vuorokauden.

työntekijä täyttää kaupan juomahyllyä.
Markku Rantala / Yle

4. Sairaalat, terveyskeskukset ja vanhustenhoito

JHL:ään kuuluu osa sairaaloiden ja terveyskeskusten henkilökunnasta, kuten lähihoitajista, sairaanhoitajista ja laitoshuoltajista. Yhteensä JHL:n kuuluu noin 60 000 sote-alan työntekijää. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine arvioi Ylelle, että kieltojen vaikutukset heijastuvat todennäköisesti eniten leikkauksiin, jotka saattavat viivästyä.

– Keväällä sopimusneuvottelujen aikana pidetyn ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana huomattiin, että sosiaali- ja terveysaloilla ei ole riittävästi henkilökuntaa, jos työntekijät tekevät vain sovitut työvuorot eivätkä tee ylitöitä, Niemi-Laine toteaa.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaikuttaa myös vanhustenhoitoon ja kotipalveluihin.

Sairaala-avustaja sairaalan käytävällä.
Henrietta Hassinen / Yle

Vuorokauden poliittinen lakko 3.10.

Teollisuusliitto: tietyt toimipaikat.

Sähköliiton teollisuustyöpaikoilla työskentelevät työntekijät.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin teollisuudessa työskentelevät kiinteistö- ja siivousalan sekä henkilöstoravintoloiden työntekijät.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SELin elintarvikealan työntekijät 15 yrityksessä.

Ammattiliitto Pro: yksityisen sektorin koulutettuja asiantuntijoita ja lähijohtajia. Lakko koskee muun muassa tiettyjä keminalan, mekaanisen metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden yrityksiä.

Teollisuusliiton lakon ulkopuolelle on rajattu työpaikoilla pääluottamusmiehen kanssa sovittavat suojelutyöt, sekä työt, jotka ovat välttämättömiä hengen ja terveyden sekä laiteturvallisuuden kannalta. Myös Pro ja Sähköliitto ovat rajanneet lakon ulkopuolelle hätätyön sekä työt, jotka ovat välttämättömiä turvallisuuden, hengen ja terveyden sekä ympäristön kannalta.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot

Alkaen maanantaista 1.10. ja voimassa toistaiseksi:

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Koskee muun muassa kuntien, kirkon, valtion sekä yksityisen sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.

Alkaen keskiviikosta 3.10. ja jatkuen tiistaihin 23.10.:

Palvelualojen ammattiliitto PAM aloittaa ylityökiellon, joka koskee kaikkia aloja. PAMiin kuuluu muun muassa kauppojen, varastojen, siivous- ja kiinteistöpalvelujen, hotelli- ja ravintola-alojen, Alkojen sekä apteekkien työntekijöitä. PAMin puheenjohtaja Ann Selin arvioi, että ylityökiellosta ei koidu merkittäviä vaikutuksia kuluttajille.

Juttua muokattu 1.10. 2018 klo 10.19: Tampereen seudun joukkoliikennettä koskevassa osiossa korjattu virheellinen Tampereen kaupungin liikennelaitos Tampereen seudun joukkoliikenteeksi eli Nysseksi.

Lue lisää:

Paine kasvaa irtisanomiskiistassa: Liitot uhkaavat lisätoimilla, jos lakko ja ylityökiellot eivät pure – päivästä Teknologiateollisuudelle 70 miljoonan lasku