Näyttelijä Antti Reini tallentaa kuviinsa metsän voimaa: "Ihmiskunnan kannattaisi mennä takaisin metsään – ehkä sitten kaikkea ei ajateltaisi hyödyn kautta"

Antti Reini viihtyy metsässä. Siellä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Kulttuurivieras
Antti Reini
Thomas Hagström/Yle

Antti Reini harppoo ojan yli. Kuvaaja pyytää näyttelijää tasapainoilemaan liukkaiden kivien päällä yhä uudelleen ja uudelleen. Tennarit imaisevat vettä märästä maasta, mutta se ei haittaa Reiniä.

Reini on lähdössä seuraavana päivänä matkalle ja sieltä suoraan kuvauksiin Ruotsiin. Vielä pitäisi hoitaa noin sata hommaa ennen lähtöä, mutta nyt ollaan metsässä. Siellä ei ole kiire.

Kun kuvaaja asettelee valoja, Reini muistelee lapsuutensa seikkailuja Helsingissä. Kalliosta lähdettiin aina kaveriporukalla läheiseen Keskuspuistoon kiipeilemään puihin ja rakentamaan majoja. Siellä mielikuvitus lensi.

– Aika nopeasti tästäkin metsästä kehkeytyi mielessä viidakko. Meillä oli täällä omia polkuja ja salaisia paikkoja, joissa seikkailtiin kavereiden kanssa. Oli kaikenlaisia holveja ja vartijapuita.

Helsinki on Reinin mielestä metsään rakennettu kylä. Joka paikasta on lyhyt matka luontoon. Lapsuuden Kalliosta oli vain kivenheitto Keskuspuistoon. Nyt puiden välistä pilkottavat Pasilan korkeat kerrostalot ja nostokurkia näkyy siellä täällä.

– Onhan tämä aika lailla kaventunut sitten lapsuuden aikojen.

Metsässä on voimaa

Antti Reini vietti lapsuutensa kaupungissa, mutta metsät ovat olleet hänelle aina tärkeitä. Nykyään hän asuu Itä-Uudellamaalla puiden ympäröimänä ja käy päivittäin metsässä kävelemässä tai fillaroimassa. Joskus mukana on kamera.

Kuviin Reini yrittää tallentaa metsän voimaa. Se ei ole helppoa. Tunnelmaa on vaikea vangita.

Kun ystävä Jukka Lyytinen pyysi Reiniä ottamaan kuvia metsistä kertovaan tietokirjaan, hänen täytyi pysähtyä pohtimaan suhdettaan metsään. Millaisena hän haluaisi sen esittää kuvissa?

– Minulle metsä on hyvin voimakas, lähes taianomainen paikka. Kuvaan yleensä aika kontrastisesti ja taiteellisesti. Kirjaan päätyi kuitenkin perinteisempiä otoksia, kuvailee Reini juuri ilmestynyttä teosta.

Puissa lunta
Antti Reini kuvaa puita mieluiten lehdettöminä.Antti Reini / Like

Mieluiten Reini kuvaa puita, kun ne ovat pudottaneet lehtensä. Silloin puut ovat paljaina ja niistä näkyy niiden todellinen muoto ja olemus.

– Metsää on kuvattava pieninä rajattuina otoksina. Hetki on vangittava kerralla, toista mahdollisuutta ei tule.

Reinin nykyisessä kodissa metsää voi tarkkailla pihapiiristä, rappusilla istuen. Pihamaalla vierailee eläimiä, kuten yksikorvainen orava ja tontin rajalla asusteleva kyy. Hermanni-fasaanin kanssa on syntynyt jopa jonkinlainen kommunikaatiojärjestelmä.

Metsässä tajuaa pienuutensa

Reinille metsä on paras mielialalääke. Siellä asiat asettuvat oikeaan mittakaavaan.

– Metsässä tunnen olevani osa jotain suurta ja samalla kuitenkin ymmärrän oman pienuuteni.

Reini on helppo kuvitella samoilemaan puiden sekaan. Rauhallinen ja leppoisa olemus ikään kuin kuuluu metsään. Mitään pakottavaa tarvetta Reinillä ei kuitenkaan ole metsässä kuljeskeluun.

– Yritän elää siten, ettei mitään ole pakko. En suorita mitään.

Puita veden äärellä.
Antti Reini kuvasi Metsä-kirjan kuvat pääosin kotinsa lähimetsissä.Antti Reini / Like

Reinillä tuntuu olevan mutkaton suhde elämään. Hän ei tuomitse edes ihmisiä, jotka näkevät metsän eri lailla. Vaikkapa euroina.

– Joku voi tehdä metsälenkkinsä niin, että laskee kuinka monen euron ohi juoksee. Minulla ei ole oikeutta sanoa, miten muiden pitäisi asioista ajatella tai tuntea.

Luonnontilaisia ja talousmetsiä on oltava, mutta avohakkuita Reini ei ymmärrä. Kun puhe kääntyy nykyhallituksen luontoarvoihin, Reini hermostuu.

– Nykyinen hallitus kohtelee metsiä hyvin kyseenalaisesti. Hallitus mittaa kaiken pelkästään rahallisen hyödyn kannalta. Myös metsät saavat sen kokea.

Reinin mukaan ihmiskunnan olisi syytä palata hetkeksi takaisin metsään. Ehkä siten kosketus luontoon vahvistuisi, eikä kaikkea olisi pakottava tarve nähdä hyödyn kautta.

– Me olemme erittäin tehokas parasiittilauma. Yritämme valjastaa kaiken käyttöömme. Ihan kaiken.

Koulut jäivät käymättä

Televisiossa ja elokuvissa Antti Reini nähdään usein pahiksen rooleissa tai ainakin jonkinlaisena hämärämiehenä. Kun Reini hyppelee metsäpurojen yli ja tihrustaa lukulaseillaan kännykän näyttöä, häntä on vaikea nähdä elokuvien ikävänä tyyppinä.

Reiniä itseäkin huvittaa maineensa pahiksena. Nykyään rooleja on laidasta laitaan ja yksioikoisista roolihahmoisista hän on kieltäytynyt jo pitkään.

– Sarjakuvamaiset kliseet olen jo tehnyt. Ne eivät kiinnosta. Niihin rooleihin kyllä löytyy tyyppejä.

Antti Reini
Antti Reini aloitti näyttelijänuransa elokuvan pääroolilla.Thomas Hagström/Yle

Reini ei ole käynyt mitään alan kouluja. Hakeminen on jäänyt pariin surkuhupaisaan yritykseen. Hän on oppinut näyttelemään tekemällä.

Nuoruudessaan hän teki ennakkotehtävät elokuvataiteenlaitoksen pääsykokeita varten. Ne jäivät kuitenkin lähettämättä. Toisella kerralla hän pääsi haastatteluun asti tukholmalaiseen Dramatiska instituteniin, mutta huomasi siinä vaiheessa hakeneensa vahingossa dokumenttilinjalle.

– En sitten ruvennut siinä enää esittämään yhteiskunnallisesti tiedostavaa dokumentaristia. Parempi, että paikka meni jollekin sellaiselle, jota dokumentit kiinnostavat oikeasti. Itse olin perin juurin fiktio-orientoitunut.

Harrastajaryhmästä ruotsalaiselokuvan päärooliin

Innostus näyttelemiseen syntyi vaivihkaa. Reini oli palannut takaisin Suomeen Ruotsista, kun muusikonura siellä tuntui ajautuneen umpikujaan. Elämä oli muutenkin vienyt aika lujaa, joten Reini kokeili näyttelemistä eräänlaisena terapiamuotona.

– Halusin nähdä, mitä minun sisälläni on. Tai onko siellä ylipäätään mitään.

Reini oli mukana parissa harrastajateatteriryhmässä, kun näki ilmoituksen koekuvauksista Jan Troellin Il Capitano -elokuvaa varten. Ruotsalaisohjaajan nimi ei sanonut mitään, mutta Reiniin teki vaikutuksen mukana olevan tuotantoyhtiön nimi Villealfa. Se oli Kaurismäkien yhtiö, joten Reini päätteli, ettei kyseessä voinut olla mikään yhden tähden nuorisoleffa.

Pian Reini huomasi näyttelevänsä pääosaa Troellin elokuvassa, joka kertoi Juha Valjakkalan Ruotsissa tekemästä kolmoismurhasta. Vuonna 1991 ensi-iltansa saanut elokuva ei ollut hullumpi tapa aloittaa näyttelijänuraa. Troellin elokuva sai paljon huomiota ja se voitti Hopeisen Karhun Berliinin elokuvajuhlilla. Reinille se oli koulu vailla vertaa.

– Siinä avautui täysin uusi maailma. Pääsin näkemään käytännössä, miten elokuvia tehdään. Jan oli uskomaton oppi-isä minulle.

Reinillä oli tuolloin vielä haaveissa elokuvaohjaaminen. Kuvauksissa hän seurasi tarkasti eri vaiheita ja painoi mieleensä erilaisia tapoja tehdä ja näytellä. Hän ajatteli, että näyttelijän roolissa hän oppisi, miten ihmisiä ohjataan roolisuorituksiin.

Metsää
– Metsän voimaa on vaikea kuvata, Antti Reini sanoo.Antti Reini / Like

Il Capitanon jälkeen Reinille alkoi tipahdella näyttelijän töitä kiihtyvällä tahdilla. Vuosituhannen vaihteessa töitä ja siihen liittyviä lieveilmiötä oli niin paljon, että loppuunpalaminen oli väistämätöntä.

– Se oli karkumatka päihteiden maailmaan. Onneksi osasin pysähtyä. Olin pitkään ihan hiljaa itsekseni ja kuuntelin, mitä minussa tapahtuu.

Reini tajusi, että hänen oli muutettava näyttelemisen metodeja.

– Edesmennyt Matti Pellonpää varmaan näki, että olin menossa kohti burnoutia. Hän neuvoi, että rooli pitää jättää narikkaan kuvauspaikalle ja sieltä se taas otetaan, kun työt alkavat. Sitä neuvoa olen käyttänyt.

Nykyään Reini prosessoi rankat roolit tarkasti etukäteen. Silloin kuvaushetkellä voi vain näytellä, eikä tarvitse kelailla turhia.

– Nautin näyttelemisestä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kirjoittaminen on henkilökohtaista

Reini tekee paljon töitä kansainvälisissä tuotannoissa. Etenkin Ruotsissa riittää töitä, sillä Reini oppi kielen soitellessaan nuorena Tukholman kapakoissa ja kaduilla. Ulkomailla työskentely on mielekkäämpää, sillä työryhmissä jokaisella on paikkansa ja kaikkia kunnioitetaan.

– Siellä tuntee olevansa tervetullut ja haluttu. Täällä Suomessa näyttelijä tuntuu olevan vain pakollinen kuluerä.

Muissa Pohjoismaissa myös käsikirjoittajia arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Reinin mukaan se näkyy tasossa. Käsikirjoitukset ovat hänen mukaansa lähes poikkeuksetta laadukkaampia.

– Suomessa olisi siinä suhteessa paljon oppimista, sillä Suomessa on paljon hyviä kirjoittajia.

Talvinen tie
– Metsässä asiat asettuvat mittakaavaan, Antti Reini sanoo.Antti Reini / Like

Yhä vieläkin Reinin takaraivossa polttelee ajatus pitkän elokuvan ohjaamisesta. Se ei ole kuitenkaan utuinen haave.

– Minä en haaveile. Minä teen.

Rahoituksen kanssa voi kuitenkin tulla ongelmia arvelee Reini. Hänen visionsa eivät kuulemma ole kaupallisia. Mutta jos perinteinen reitti ei onnistu, hän aikoo keksiä omat konstinsa.

Reinistä on helppo uskoa, että hän toteuttaa elokuvaohjauksensa jonain päivänä. Onhan hän tehnyt paljon muutakin, josta on unelmoinut. Hän tekee musiikkia, keikkailee ja kirjoittaa. Esikoisteos ilmestyi pari vuotta sitten. Lyhytproosakokoelma sai mukavat arvostelut. Kirjallisuusmaailma tosin näyttäytyi vieraana.

– Hesarin kritiikki päättyi lauseeseen "Reini löytää tropismiensa sanat". En tajunnut mitään, minun piti googlata, mikä tropismi on, nauraa Reini.

Nyt työn alla on romaani. Reini on raivannut kalenteristaan tilaa kirjoittamiselle. Se on vaatinut kieltäytymistä päätyöstä.

– Tajusin jossain vaiheessa, että jos haluan kirjoittaa ja tehdä musiikkia, se on tehtävä nyt.

Kirjoittaminen on välillä hankalaa, sillä se vaatii eniten. Se on Reinille henkilökohtaisin ilmaisumuoto, vaikka hän kirjoittaa fiktiota. Se on opettanut myös kärsivällisyyttä.

– Olen oppinut, etteivät asiat tapahdu yhdessä yössä.

Kirjan kirjoittaminen vaatii suunnitelmallisuutta, vaikka muuten Reini tuntuu elävän fiilisten mukaan. Hän heittäytyy ja hyppää mukaan tuntemattomiinkin juttuihin – mutta vain jos ne kiinnostavat. Hän suorastaan kavahtaa tehokkuutta ja suorittamista.

– Kuulostelen hetken aikaa, puhuuko homma samaa kieltä sisäisen ääneni kanssa. Sitten vastaan joo tai nej.

Osa artikkelin valokuvista on Jukka Lyytisen ja Antti Reinin kirjasta Metsä (Like)

Yle Teema & Fem esittää 9.10. klo 21:55 Jan Troellin elokuvan Il Capitano