Neljä haastatteluun Posion kunnanjohtajaksi hakeneista

Päättäjät haastattelevat Timo Kiviaroa, Asko Merilää, Aarne Mäkelää ja Heli Knutarsia.

Posio
Puheenjohtajan nuija Posion kunnan tunnus.
Posion kunta

Neljä Posion kunnanjohtajaksi hakenutta pääsee haastatteluun. Päättäjät haastattelevat Timo Kiviaroa, Asko Merilää, Aarne Mäkelää ja Heli Knutarsia keskiviikkona ja torstaina. Haastattelun valitut täyttävät viran kelpoisuusehdot.

Haastatteluun osallistuvat kunnanhallitus sekä valtuuston puheenjohtajat. Haastattelijana toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Lehtiniemi (kesk.).

Posion kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti maanantaina.

Posion kunnanjohtajan virka julistettiin auki koska nykyisen kunnanjohtajan, Heli Knutarsin määräaikainen työsuhde on päättymässä kuluvan vuoden lopussa.

Virkaa haki seitsemän henkilöä ja lisäksi kaksi henkilöä antoi virkaan suostumuksensa.