Työtaisteluilmoituksia tipahtelee lisää – OAJ ja Talentia ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon ensi viikolla, SAK ei näe edellytyksiä neuvotella

Opettajien ammattijärjestö OAJ aloittaa työtaistelutoimet yksityisistä päiväkodeista. Kunnallisia päiväkoteja ylityökielto ei vielä koske.

Ylityökielto
Nainen työntää vanhusta pyörätuolissa.
Stefan Paavola / Yle

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kertoo aloittavansa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityisellä sosiaalialalla ja terveyspalvelualalla ensi viikon maanantaina.

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki sanoo järjestön tiedotteessa, että Talentialla on valmius toimenpiteiden laajentamiseen edelleen, tilanteen niin vaatiessa. Talentian kanta on se, että hallituksen on vedettävä pois irtisanomissuojan heikentämistä koskeva lakiesitys.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskenteleviä Talentian jäseniä ei Ristimäen mukaan auta se, että hallitus muuttaa suunnitelmaansa ja kohdentaa irtisanomisen heikentämissuunnitelmansa alle 20 työntekijän yritysten sijasta alle 10:n tai edes alle 5 työntekijän yrityksiin.

Tänään ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aloitti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Keskiviikkona ay-liikkeen kamppailu irtisanomissuojan heikennyksiä vastaan uhkaa pysäyttää satoja tuotantolaitoksia, kun Teollisuusliitto, PAM, Ammattiliitto Pro sekä Sähköliitto järjestävät vuorokauden mittaisen poliittisen lakon.

OAJ jättää kunnalliset päiväkodit vielä toimien ulkopuolelle

Myös Opettajien ammattijärjestö OAJ ilmoitti tänään ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta yksityisen varhaiskasvatuksen toimialoilla. Kiellot astuvat voimaan ensi maanantaina. Toimet ovat voimassa toistaiseksi, kertoo puheenjohtaja Olli Luukkainen järjestön tiedotteessa.

SAK: Ei neuvotteluja lain sisällöstä

Myös SAK:n hallitus käsitteli tilannetta tänään. SAK ei näe mahdollisuutta perua keskiviikon lakkoja, ellei hallitus luovu kokonaan irtisanomislain valmistelusta. SAK ei näe edellytyksiä neuvottella lain sisällöstä.

Juttua täydennetty 12.15. Lisätty OAJ:n osuus. 12.30 Lisätty SAK:n kanta.

Lue lisää:

Näin lakko sekä ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat: liikenteessä vuoroja voi jäädä ajamatta ja kauppojen hyllyillä voi olla koloja

Paine kasvaa irtisanomiskiistassa: Liitot uhkaavat lisätoimilla, jos lakko ja ylityökiellot eivät pure – päivästä teknologiateollisuudelle 70 miljoonan lasku

Superin ja Tehyn ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa – kestää lähes kolme vuorokautta