Miljoonayleisön kerännyt rikossarja palaa TV-ruutuihin entistä rajumpana – Sorjosen uudet jaksot ovat intiimejä ja äärimmäisen tunteellisia

Rikossarja Sorjosen uusi tuotantokausi alkaa näkyä TV 1:ssä ja Yle Areenassa ensi sunnuntaina. Ensimmäinen tuotantokausi on myyty jo 180 maahan.

Rikosdraama (Tv)
Sarjan kari Sorjonen ja Niko Uusitalo
Kari Sorjonen joutuu palaamaan Sorjosen toisella tuotantokaudella menneisyyteen.Fisher King

Suomessa pari vuotta sitten miljoonayleisön kerännyt Ylen alkuperäissarja Sorjonen palaa televisioon uusin rikoksin sunnuntaina 7.10.2018. Tarjolla on kymmenen uutta jaksoa. Niissä selvitetään viittä eri rikostapausta.

Sorjonen kertoo Lappeenrantaan muuttaneesta huippututkija Kari Sorjosesta (Ville Virtanen) ja hänen perheestään. He halusivat muuttaa Helsingistä pieneen pikkukaupunkiin, jotta Kari Sorjonen saisi enemmän aikaa perheelleen ja helpompia rikoksia ratkaistavakseen. Kun hän aloittaa työt Vakavien rikosten erikoisyksikössä VAREssa, huomaa hän äkkiä, että idyllisen rajaseudun rikokset ovatkin koskettavampia ja hurjempia kuin milloinkaan ennen.

Sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Miikko Oikkonen kertoo, että sunnuntaina ensi-iltansa tulevasta toisesta tuotantokaudesta tuli ensimmäistä kautta monella tapaa rankempi.

– Toisella kaudella mennään lähemmäksi päähenkilöitä. Nyt on menty intiimimpään ja emotionaalisempaan suuntaan. Päähenkilöt joutuvat kokemaan kovia, kertoo Oikkonen.

Sorjonen-sarjan henkilöitä
Sorjonen sarjan Katia Jaakkola (Lenita Susi), Kari Sorjonen (Ville Virtanen), Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) ja Janina Sorjonen (Olivia Ainali).Fisher King

Toisen kauden kantavana teemana on menneisyys. Sarja kertoo katsojille entistä enemmän päähenkilöiden aiemmasta elämästä, mutta myös kaikki rikokset liittyvät tavalla tai toisella menneisyyteen.

– Kari Sorjonen sanoo yhdessä jaksossa, että menneisyys ei ole koskaan siellä, minne me jätimme sen, kertoo Miikko Oikkonen.

Oikkosen mukaan sarjan rikokset kumpuavat yhteiskunnasta. Tyylilajiltaan sarja on edelleen nordic noir, joten siinä on synkkiä ja moraalin rajoja vahvastikin käsitteleviä piirteitä. Jokainen meistä voi joutua tekemään sellaista, mitä ei koskaan ajatellut tekevänsä.

– Voimme näyttää hyvinvointiyhteiskunnastamme tavallisia ihmisiä, jotka lankeavat loveen. He ovat ikään kuin väärään aikaan väärässä paikassa ja voivat – kuin kuka tahansa meistä – tehdä rikoksen.

Tummin pukeutuneita ihmisiä
TV-sarja Sorjosen toista kautta kuvattiin kesällä 2017 muun muassa Lappeenrannan Lauritsalan kirkon edustalla.Yle

Kuvaukset Lappeenrannassa

Uudetkin jaksot on monilta osin kuvattu kesällä 2017 Lappeenrannassa. Ulkokuvissa vilahtavat kaupunkilaisille tutut paikat, kuten aivan keskustassa olevan Lappeen Marian kirkko ja sen edessä oleva Marian aukio. Suuri kynttilöitä kädessään pitävien kansalaisten joukkokohtaus on kuvattu historiallisessa Linnoituksessa. Luentokohtaus puolestaan päätyi elokuvaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdessä luentosalissa.

Miikko Oikkonen kehuu kovasti lappeenrantalaisia, jotka innolla ja sankoin joukoin lähtivät mukaan avustamaan sarjan kuvauksissa. Avustajia haettiin sekä sanomalehtien, internetin että radion avulla. Jo pelkästään Linnoituksessa kuvattuun kynttiläkohtaukseen tuli yli 600 avustajaa.

– Olen kuvannut monessa pikkukaupungissa, enkä muista tällaista vastaanottoa kuin Lappeenrannassa, kertoo Oikkonen.

Sorjonen-sarjan kuvaukset
TV-sarja Sorjosen ulkokuvaukset on kahteen ensimmäiseen kauteen tehty keskikesällä. Kolmas tuotantokausi tuo kuviin talvisen Lappenrannan.Yle

Koska Lappeenrannan keskusta sijaitsee vain noin 20 kilometrin päässä Venäjän rajasta, oli luonnollista tuoda rajan läheisyys mukaan sarjaan tälläkin tuotantokaudella.

– Sorjosen yksi mielenkiintoisia puolia on se, että tarina tapahtuu pienessä idyllisessä kaupungissa lähellä Venäjän rajaa, jossa Venäjä nähdään isona peikkona ja mörkönä. Mutta Sorjosessa raja ei ole pelkästään sitä. Se on myös raja, jonka takana voi olla jotain mahdollisuuksia ja toivoakin, kertoo ohjaaja-käsikirjoittaja Miikko Oikkonen.

Ensimmäinen kausi leviää maailmalla

Sorjonen-sarjan ensimmäinen kausi nähtiin Yle TV 1:ssä syksyllä 2016. Sen jälkeen sarja on levinnyt eri puolille maailmaa ja saanut siellä hyvän vastaanoton. Ensimmäisen kauden esitysoikeudet on myyty 180 maahan. Tuotantoyhtiö arvelee sarjalla olleen 60–100 miljoonaa katsojaa.

– Maailmalta tulleissa palautteissa on kiitetty hyvää tarinaa, visuaalista maailmaa ja korkeaa tuotannon laatua. Suosiota selittää myös itärajan läheisyys, idyllinen pikkukaupunki ja lämminhenkinen perhetarina suhteessa aika mustiin rikostarinoihin, kertoo sarjan Ylelle tuottaneen Fisher King Productionin toimitusjohtaja Matti Halonen.

degermanin työhuone sorjonen
Lappeenrannan kaupungintalon teknisen lautakunnan kokoushuone esitti Lappeenrannan kaupunginjohtajan työhuonetta.Fisher King

Käsikirjoittaja-ohjaaja Miikko Oikkosen mukaan sarjan suosio piilee kenties juuri äärimmäisissä tunteissa, joihin katsoja voi samaistua.

– Ihmiset ajetaan ääritilanteisiin ja ääritilanteissa ääritunteet tulevat esille. Rikosdraamassa katsojat näkevät tavallisia ihmisiä ääritilanteissa ja voivat heidän kauttaan kokea sen, mitä ihmiset siinä tilanteessa tekevät, pohtii Oikkonen.

Fisher King Productionin toimitusjohtaja Matti Halosen mukaan toisen kauden myyminen maailmalle on ollut merkittävästi ensimmäistä kautta helpompaa. Kun ensimmäisen kauden tuotantoa varjostivat rahoitusvaikeudet, on Matti Halosen mukaan kaikki tarvittava raha ollut kasassa jo ennen kuin toista kautta alettiin kirjoittaa.

– Ensimmäinen kausi petasi aika hyvin sen, että kiinnostus toista kautta kohtaan on aika mieletöntä.

Maailmalla Sorjonen tunnetaan nimellä Bordertown, joka suomeksi tarkoittaa rajakaupunkia. Keski-Euroopassa nähty versio on dubattu, mutta valtaosa näyttää kuitenkin alkuperäisen suomenkielisen version. Pääsy suoratoistopalveluihin, kuten Netflixiin, on tuonut sarjalle merkittävästi näkyvyyttä.

– Netflixin, Amazonin ja muiden vastaavien netin yli jakelevien yhtiöiden ostobudjetti liikkuu tänä vuonna noin 9 miljardissa. Me suomalaiset yritetään päästä sille jaolle myös, sanoo Fisher King Productionin toimitusjohtaja Matti Halonen.

Sorjonen on ehdolla Kultainen Venla -gaalassa vuoden parhaaksi draamasarjaksi. Sarjan pääosien esittäjät Anu Sinisalo (vas.) ja Ville Virtanen ovat ehdolla parhaan nais- ja miesnäyttelijän kategorioissa.
Sorjosen ensimmäinen tuotantokausi on myyty jo 180 maahan.Fisher King

Kolmas kausi näyttää talven

Sorjosesta tehdään vielä ainakin yksi tuotantokausi. Alun perinkin tuotantoyhtiöllä oli tarkoitus tehdä sarja, jonka pitää kestää ainakin kolme kautta. Päätös kolmannesta kaudesta on jo tehty, ja sitä kirjoitetaan parhaillaan. Kahdesta edellisestä tuotantokaudesta kolmas kausi tulee poikkeamaan siinä, että se kuvataan talvella.

Sorjonen saattaa jatkua vielä kolmannen kauden jälkeenkin.

– Sanoisin jopa, että voisi mennä pidemmällekin kuin kolme kautta, palkastaa Matti Halonen.

Sorjonen uusin jaksoin Yle TV 1:ssä sunnuntaina 7.10.2018 alkaen kello 21.05. Kaikki jaksot ovat heti sen jälkeen nähtävissä myös Yle Areenassa.

Sarjan pääosissa ovat muun muassa Ville Virtanen, Matleena Kuusniemi, Anu Sinisalo, Lenita Susi, Olivia Ainali ja Ilkka Villi.

Ville Virtanen näyttelee Kari Sorjosta
Sorjonen II alkaa Yle TV 1:ssä sunnuntaina 7.10.2018. Katso tästä toisen tuotantokauden traileri.

Rikossarjojen tekijöiden maailmaa pohditaan tuoreessa dokumentissa Rikoksen musta pohjoinen. Siinä seurataan muun muassa rikossarja Sorjosen kuvauksia ja pohditaan myös nordic noir -ilmiötä suomalaisesta näkökulmasta. Dokumentti Yle Teemalla tiistaina 9.10. kello 20 ja Yle Areenassa jo edellisenä päivänä.

Lue seuraavaksi: Katso millaisissa paikoissa Sorjosen ensimmäinen kausi kuvattiin Lappeenrannassa.