Trump ylistää Pohjois-Amerikan uutta kauppasopimusta tärkeimmäksi koskaan – Kanadan Trudeau: Maaliviivalle vielä matkaa

Yhdysvaltain presidentti lupaili USMCA-sopimuksen tuovan Yhdysvaltoihin valtavan määrän työpaikkoja. Suurimmat muutokset koskevat autonvalmistusta sekä Kanadan maitotuotemarkkinoita.

kauppasopimukset
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (vas.) ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (vas.) ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau kohtasivat Kanadassa järjestetyssä G7-kokouksessa 8. kesäkuuta 2018.Neil Hall / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump suitsutti maanantaina Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon uutta kauppasopimusta. Trumpin mukaan USMCA-nimen saanut sopimus on paras, jonka Yhdysvallat on koskaan tehnyt.

– Yhdysvalloista tulee jälleen teollisuuden voimanpesä. Yhdysvaltoihin syntyy satojatuhansia työpaikkoja, Trump hehkutti lehdistötilaisuudessaan Valkoisessa talossa Washingtonissa.

Sopimuksen piiriin kuuluu kauppaa 1,2 biljoonan dollarin arvosta.

Nafta Trumpin kiikarissa jo pitkään

Viikkojen riitaisat neuvottelut johtivat sunnuntaina tulokseen hieman ennen sovittua takarajaa, ja Yhdysvallat, Meksiko ja Kanada päättivät solmia uuden sopimuksen. Trump on aiemmin uhannut repiä nykyisen Nafta-kauppasopimuksen ja toisti jälleen maanantaina pitävänsä Naftaa kaikkien aikojen huonoimpana sopimuksena.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi maanantaina, että uusi sopimus hyödyttää kanadalaisia. Trudeau kuitenkin lisäsi, että se vaatii vielä parlamentin hyväksynnän kaikissa kolmessa maassa.

– Pohjois-Amerikan vapaakaupan tilanne on paljon vakaampi kuin eilen, mutta emme ole vielä ylittäneet maaliviivaa, Trudeau sanoi.

Trudeaun ja Trumpin välit ovat olleet kauppaneuvottelujen ajan kireät, mutta Trumpin mukaan jännitys "loppui puoliltaöin".

Meksiko on ilmaissut olevansa tyytyväinen sopimukseen. Meksikon presidentti on vaihtumassa joulukuussa ja sopimus aiotaan allekirjoittaa marraskuun lopulla.

Autonvalmistukseen uusia vaatimuksia

Suurimmat muutokset sopimuksessa koskevat autotuontia Yhdysvaltoihin sekä maitotuotteiden vientiä Kanadaan. Kanadasta ja Meksikosta tuotavat ajoneuvot voivat edelleen välttyä tulleilta, jos niiden osista 75 prosenttia on valmistettu joko näissä maissa tai Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä osuuden on oltava 62,5 prosenttia.

Trumpin mukaan sopimus myös takaa autoteollisuuteen paremmat palkat. Sopimuksen mukaan siirtymäajan jälkeen vähintään 40 prosenttia ajoneuvosta täytyy valmistaa työvoimalla, joka saa yli 16 dollarin tuntipalkkaa. Meksikossa keskimääräinen tuntipalkka on selvästi pienempi.

Washington Post -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) sopimus vaatii lisäksi muun muassa Meksikon autoteollisuuden työntekijöille laajempaa järjestäytymisoikeutta ja asettaa maan kuljetusalalle tiukempi turvamääräyksiä.

Yhdysvaltojen maitotuotteille lisää jalansijaa Kanadassa

Kanada lupaa sopimuksessa avata tiukkaan säänneltyjä maitotuotemarkkinoitaan. Kanadan markkinoille päässee jatkossa helpommin esimerkiksi maitotiivisteitä, maitojauheita ja äidinmaidonvastikkeita.

Kanadan maidontuottajien etujärjestö moitti maanantaina maan pääministeriä Justin Trudeau'ta alistumisesta Yhdysvaltojen edessä. Autoteollisuuden työntekijöiden järjestö puolestaan kiitteli sopimusta ja muistutti, että autoteollisuus on Kanadan viennin kärki.

Sovussa ei puututtu Yhdysvaltojen muun muassa Kanadalle ja Meksikolle aiemmin tänä vuonna määräämiin teräs- ja alumiinitulleihin, vaan ne jäävät ainakin toistaiseksi voimaan. Kanadan mukaan tullien poistaminen on seuraavana asialistalla. Myös Meksiko toivoo, että asiassa päästäisiin eteenpäin ennen kuin USMCA allekirjoitetaan.

Presidentti Trump sanoi maanantaina lehdistötilaisuudessaan, että uusi sopimus syntyi nimenomaan tullimaksujen ansiosta.

Uutista on päivitetty klo 21.17: Lisätty Kanadan pääministerin maanantaina antamat kommentit.

Lue lisää:

Trump kommentoi Rosensteinin mahdollisia potkuja ja tylytti Kanadan Trudeauta 27.9.2018

Kanada kertoi omat ehtonsa Nafta-sopimukselle 5.9.2018

Trudeau: Allekirjoitan uuden Naftan vain, jos se on hyväksi Kanadalle 28.8.2018

Trump: Vapaakauppasopimus Nafta lopetetaan, Meksikon kanssa tehty uusi "todella hyvä" sopimus – Seuraavaksi neuvotellaan Kanadan kanssa 27.8.2018

Lähteet: Reuters, AP, AFP