Kansainväliseltä tuomioistuimelta tyrmäys meriyhteyttä naapurilta vaatineelle Bolivialle: Chilen ei ole pakko edes neuvotella

Bolivia jäi sisämaavaltioksi menetettyään 400 kilometriä Tyynenmeren rantaviivaa 1800-luvun lopulla käydyssä sodassa.

Kansainvälinen tuomioistuin
Bolivialaisia seuraamassa jättinäytöltä Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen julkistamista maan pääkaupungissa La Pazissa
Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen julkistamista seurattiin tiiviisti Bolivian pääkaupungissa La Pazissa 1. lokakuuta 2018.Martin Alipaz / EPA

Chilen ei ole pakko neuvotella Bolivian yhteyden palauttamisesta Tyynellemerelle, katsoo Kansainvälinen tuomioistuin ICJ päätöksessään.

Bolivia menetti rannikkoalueensa 1800-luvun lopulla häviämässään sodassa. Keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitseva Bolivia on vaatinut 400 kilometrin mittaista rannikkoaluetta takaisin pitkulaiselta Chileltä, eikä mailla ole ollut diplomaattisuhteita sen jälkeen, kun neuvottelut Bolivian meriyhteydestä kariutuivat vuonna 1978.

– Bolivia ei koskaan luovuta. Boliviaan hyökättiin, ja meille kuuluva yhteys Tyynellemerelle vietiin, sanoi oikeuden istuntoon osallistunut Bolivian presidentti Evo Morales.

Chile: Bolivian presidentti luonut vääriä odotuksia

Chilen mukaan vuoden 1904 rauhansopimuksessa vahvistettuja nykyisiä rajoja pitää kunnioittaa. Chilen presidentin Sebastian Piñeran mukaan oikeus toteutui, ja hän moitti Moralesia ajan hukkaamisesta.

– Presidentti Evo Morales on luonut kansalleen vääriä odotuksia. Olemme menettäneet viisi tärkeää vuotta terveistä ja tärkeistä suhteista, joita Chile tarvitsee naapurimaidensa, mukaan lukien Bolivian kanssa, Piñera sanoi antamassaan lausunnossa.

15 tuomarin paneeli hylkäsi Bolivian vaatimuksen äänin 12–3. Päätöksen lukenut tuomari sanoi kuitenkin toivovansa, että osapuolet neuvottelevat asiasta.

Kansainvälinen tuomioistuin on perustettu ratkomaan valtioiden välisiä erimielisyyksiä. Sen päätöksistä ei voi valittaa.

Lähteet: AFP, AP, Reuters