Koululaiset evakkoon uuteen elementtikouluun Ranualla

Väliaikaistilat tarvitaan, koska Ranuan kirkonkylän koulussa on vakavia sisäilmaongelmia.

Ranua
Koululuokka.
Kouvolassa meneillään olevissa yt-neuvotteluissa on ollut tavoitteena 35 henkilötyövuoden vähennys opetuksesta ja kasvatuksesta.Carmela Walder / Yle

Ranualle pystytetään jälleen väliaikainen koulu. Väliaikaiset tilat rakennetaan tilaelementeistä nykyisen kirkonkylän koulun pihapiiriin.

Uusi väistötila on noin 1200 neliötä. Ranuan kunnanhallitus myönsi poikkeusluvan väistötilalle maanantaina.

Uusi elementtitila tulee pienemmän elementtikoulun viereen. Pienempi elementtikoulu pystytettiin runsas vuosi sitten ja osa koululaisista käy edelleen koulua siellä.

Koulun väki siirtyy elementtitiloihin vuoden vaihteessa. Elementit toimittaa Expandia Moduulit Oy.

Uusi koulu 2021

Evakkotilat tarvitaan, koska Ranuan kirkonkylän koulussa on vakavia sisäilmaongelmia. Koulu on tyhjennetty nykyisiin väliaikaisiin tiloihin jo aiemmin. Koululaisia on tällä hetkellä evakossa useassa paikassa.

Ranuan uuden, pysyvän koulu-monitoimitalon rakentaminen alkaisi arviolta 1,5 vuoden kuluttua ja olisi valmiina runsaan kolmen vuoden kuluttua, vuoden 2021 lopulla.

Koululaisten vanhemmat järjestivät mielenilmauksen kirkonkylän koulun surkean sisäilman takia puolitoista vuotta sitten.

Ranuan kirkonkylän koulussa on runsaat 200 alakoululaista.