Hurjaa nousua tekevä MyPa etsii kiivaasti uusia sponsoreita – nousu Ykköseen vaatisi budjetin tuplaamista

Kakkosessa pelaajat eivät ole saaneet palkkaa, vaan rahat on käytetty joukkueen kuluihin.

Kotimaan jalkapallo
Myllykoskelaiset palasivat Saviniemen stadionille, kun Mypa avasi kotiottelunsa Kolmosessa.
Myllykoskelaiset palasivat Saviniemen stadionille, kun Mypa avasi kotiottelunsa Kolmosessa. Nyt joukkue karsii jo noususta Ykköseen.Jari Haapala

Myllykosken Pallon edustusjoukkueen pitää kaksinkertaistaa budjettinsa, jotta sillä olisi edellytykset pelata jalkapallon Ykkösessä. Näin sanoo MyPan hallituksen puheenjohtaja Pekka Kolehmainen.

MyPan edustusjoukkueen budjetti on Kolehmaisen mukaan Kakkosessa tällä hetkellä noin 85 000 euroa.

– Ja se on siis koko joukkueen budjetti, ei pelaajabudjetti. Pelaajat eivät ole saaneet pelaamisesta palkkaa, Kolehmainen tarkentaa.

Rahalla on maksettu esimerkiksi valmennuksen palkat, pelaajien varusteet ja pelimatkat ruokailuineen sekä kenttien vuokria.

Paikalla ennätysyleisö

MyPa on jo ryhtynyt etsimään uusia sponsoreita nousua silmällä pitäen. Seura koettaa hankkia rahoittajia pääasiassa lähiseudulta, Kolehmaisen mukaan Kymenlaaksosta.

Tavoitteena on saada kokoon ainakin noin 170 000 euroa.

– Uskon, että löydämme sen verran jalkapallomyönteisiä ihmisiä ja yrityksiä, Kolehmainen sanoo.

Yhteistyökumppaneiden etsimisessä on hänen mukaansa auttanut Myllykosken Pallon hyvä henki, joka heijastuu kentältä katsomoon asti. Pelit ovat myös keränneet melko paljon katsojia; kotiotteluiden katsojakeskiarvo on tällä kaudella ollut yli 700.

Viime viikonlopun ratkaisevassa kotipelissä paikalla oli ennätysyleisö, 1133 katsojaa. Tuossa ottelussa MyPa varmisti jalkapallon Kakkosen A-lohkon voiton, ja sen seurauksena joukkue pääsee pelaamaan noususta (siirryt toiseen palveluun)Ykköseen.

Tällä kaudella MyPan joukkueessa on pelannut kotiseudun pelaajia Kouvolasta ja muutama kotkalainen pelaaja. Ykkösessä pelaajia pitäisi hankkia laajemmalta alueelta ja isommalla rahalla, mutta Kolehmaisen mukaan paikallisuus on tarkoitus säilyttää myös korkeammalla sarjatasolla.

– Sama idea säilyy, eli oman kylän pojilla pitää olla pelaajapolku aikuisten sarjoihin.

Vierasmaalit ratkaisevat karsinnan

Ykkösen ensimmäinen karsintapeli pelataan lauantaina 6.10. Saviniemessä Myllykoskella. Vastassa on tamperelainen TPV.

– Tavoittelemme nousua tosissaan, puheenjohtaja Pekka Kolehmainen sanoo.

Karsinta on kaksiosainen – toinen peli pelataan Tampereella 13.10.

Käytössä on vierasmaalisääntö, eli jos pisteet ja maalit ovat tasan, se joukkue voittaa, kumpi on tehnyt enemmän vierasmaaleja. Jos niitä on molempien karsintapelien jälkeen joukkueilla saman verran, pelataan jatko-ottelu.

Jos voittaja ei ole selvillä senkään jälkeen, siirrytään rangaistuspotkuihin.

Nopea nousu tuhkasta

MyPa katosi Suomen jalkapallon ylimmältä sarjatasolta Veikkausliigasta keväällä 2015, kun seura meni konkurssiin.

Vanhan seuran raunioille perustettiin MyPa juniorit ry, ja se sai Inkeroisten Purhan paikan Kaakkois-Suomen Kolmoseen.

Seura sai myös luvan käyttää edustusjoukkueessaan vanhaa MyPa-nimeä.

MyPa hallitsi Kolmosta ylivoimaisesti ja nousi tälle kaudelle Kakkoseen. Nyt siis ovat edessä karsintapelit Ykköseen.