Alkaako kohta viimeinen taistelu? Eläinoikeusliike kokoaa rivejään ja nostaa päätään jopa turkistarhauksen sydänmailla Pohjanmaalla

Uuden polven eläinaktivistit operoivat verkossa ja antavat kuvien puhua.

turkistarhaus
Eläinoikeusaktivistit-kollaasi / Mediadeski

Joukko eläinoikeusaktivisteja oli ryhmittynyt Kauhavan torin laidalle hiljaiseen mielenosoitukseen. Musta kyltti julisti: “Suomen turkistarhoilla tapetaan joka vuosi miljoonia eläimiä”.

Päivä oli jo hämärtymässä illaksi. “Hankkikaa elämä!”, huudeltiin ohi ajavasta autosta.

Kun mielenosoittajat tulivat Kauhavalle, he astuivat tarhaajien maaperälle, turkistuotannon ydinalueille. Suomen runsaasta 900 turkistilasta 95 prosenttia sijaitsee lähialueilla kolmessa pohjalaismaakunnassa.

Erja Saaranen, 29, ja Piia Haapanen, 49, muistelevat hieman huvittuneina viime kevään tapahtumaa.

– Juuri Kauhava on se paikka, jossa olemme saaneet huonoimman vastaanoton!

Kyltteineen Kauhavalle marssineet naiset ovat Oikeutta eläimille -järjestön Seinäjoen paikallisryhmän perustajajäseniä. Saaranen oli aikaisemmin mukana saman järjestön toiminnassa Jyväskylässä, mutta Haapaselle Seinäjoen ryhmän perustaminen keväällä 2016 merkitsi aktivistin uran alkua.

Erja Saaranen ja Piia Haapanen
Erja Saaranen (vasemmalla) on toiminut eläinoikeusliikkeessä jo pitempään, mutta Piia Haapanen lähti mukaan vasta reilut kaksi vuotta sitten, kun Seinäjoelle perustettiin Oikeutta eläimille paikallisryhmä.Tarmo Niemi / Yle

– Siihen saakka tämä maakunta oli eläinoikeusliikkeen tyhjää aluetta.

Aktivistit eivät ole kokeneet, että toiminnan aloittaminen olisi ollut hankalaa. Satunnainen vihamielinen huutelu on jätetty omaan arvoonsa.

– Mutta tietysti olisi erilaista toimia isossa kaupungissa, jossa eläinoikeusliike tunnetaan paremmin. Täällä meillä on mennyt paljon aikaa siihen, että kerromme keitä olemme ja mitä teemme, pohtii Saaranen.

– Aika kaukana toiminta on siitä, mitä kettutyttöhuutelijat ajattelevat!

Mutta mitä kuuluu eläinoikeusliikkeelle? Uudet aktivistisukupolvet ovat astuneet remmiin ja tuoneet mukanaan uusia toimintatapoja. Ovatko niiden ansiosta eläinten olot muuttumassa paremmiksi?

Kerran kettutyttö, aina kettutyttö?

Suomessa eläinoikeusliikkeen näkyvä toiminta sai alkunsa Pohjanmaalta 1990-luvun puolivälissä. Silloin alkoivat iskut turkistarhoille ja tarhaeläinten vapauttaminen leimasikin liikkeen toimintaa sen ensimmäisinä vuosina.

Jo silloin osoitettiin mieltä Kauhavan torilla.

Turkistarhauksen vastaisia mielenosoittajia Kauhavalla 1.12.1995
Video: Tunnelma Kauhavan käräjäoikeuden ulkopuolella oli kiihkeä 1.2.1995, kun pohjalaisille turkistarhoille tehtyjen eläinten vapauttamisiskujen oikeuskäsittely alkoi.

8. joulukuuta 1995 Kauhavan käräjäoikeuden ulkopuolelle oli kokoontunut äänekäs joukko turkistarhaajia ja turkistarhauksen vastustajia. Tunnelma oli kiihtynyt ja jännittynyt. Meteli oli kova.

Oikeustalon sisällä luettiin kolmelle nuorelle naiselle syytteet aikaisemmin samana vuonna tehdyistä tarhaiskuista. Silloin syntyneet mielikuvat yön pimeinä tunteina laittomuuksia tekevistä “kettutytöistä” ovat istuneet sitkeässä varsinkin Pohjanmaalla.

Uuden polven eläinoikeusaktivistit sanovat, että 90-luvun tapahtumat leimaavat aivan liikaa vielä nykyisinkin eläinoikeusliikettä ja sen toimijoita. Turkiseläinten vapauttamisiskujen aika on ohi, sanovat seinäjokelaisnaiset.

– Iskuilla on oma arvonsa liikkeen historiassa. Ne olivat aikanaan hyvä keskustelun herättäjä, mutta niitä ei tarvita enää.

Uudet aseet taisteluun

Eläintiloilla salaa otetuista kuvista ja videoista on tullut tärkeä ase eläinoikeustaistelussa. Jokainen aktivisti joutuu siis nykyisinkin pohtimaan suhdettaan suoraan toimintaan.

– Kunnioitettavaa, että on ihmisiä, jotka dokumentoivat eläintilojen arkea ja saamme sieltä rehellistä materiaalia. Sen ansiosta voimme nähdä kaikki nekin kauheudet, joita meille ei haluttaisi näyttää, sanoo Erja Saaranen.

Kuvien saaminen julkisuuteen on ollut aktivistien toiminnan keskeinen tavoite 2000-luvun loppupuolelta saakka, toteaa suomalaista eläinoikeusliikettä tutkinut kansalaisvaikuttamisen asiantuntija Pia Lundbom.

Hän kirjoittaa väitöskirjassaan (siirryt toiseen palveluun), että tilan saaminen valtakunnallisilla tv-kanavilla kertoo myös aktivistien poliittisen retoriikan ja käytettyjen keinojen onnistumisesta.

– Tuskin Oikeutta eläimille -järjestössäkään osattiin odottaa, kuinka suuri vaikutus kuvilla on, arvioi Lundbom.

Kuvat ovat herättäneet paljon julkista keskustelua eläinten kohtelusta. Viimeksi suurta huomiota saivat kuvat suomalaistarhoilla ylisuuriksi jalostetuista ketuista. Eläinaktivistien ottamia kuvia julkaistiin tiedotusvälineissä yli 20 maassa. Kuvista nousseen kohun jälkeen viranomaisetkin ovat ryhtyneet toimenpiteisiin turkiseläinten jalostuksen saamiseksi aisoihin.

Myös tarhaajapiireissä eläinoikeusliikkeen nykyiset toimintatavat tunnetaan, vaikka julkisuudessa on näyttänyt siltä, että Pohjanmaalla tarhaajat ovat viime aikoina joutuneet pelkäämään enemmän tarhoille hyökkäyksiä tehneitä susia kuin eläinaktivisteja.

Huolta kannetaan aktivistien käynneistä tarhoilla ja siitä, että poliisi ei suhtaudu häirintäkäynteihin riittävän vakavasti, sanoo Svenska Österbottens Pälsdjursodlarföreningenin tiedotuspäällikkö Steven Frostdahl.

Mutta miten tarhauselinkeinon sisällä arvioidaan eläinoikeusliikkeen merkitystä?

– Tarhaustoimintahan on muuttunut aivan valtavasti 20 vuoden aikana. Eläinten olot ovat kehittyneet ja tarkastuksia tarhoilla tehdään paljon enemmän kuin ennen. Tietysti yhteiskunnallisella keskustelulla on ollut osaltaan tähän vaikutusta, muotoilee Frostdahl.

naali häkissä
Oikeutta eläimille järjestön kuvaama naali. Oikeutta eläimille

Maatilan tytöstä eläinaktivistiksi

Piia Haapanen on maatilan tyttö, hän on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla lypsykarjatilalla. Hän kertoo vähitellen aikuisena havahtuneensa eläinten huonoon kohteluun. Hänen mielestään meitä johdetaan harhaan.

Vapaa lehmä ei välttämättä olekaan vapaa eikä onnellinen kana onnellinen.

– Lapsena opin ajattelemaan yhdellä tavalla, nyt ajattelen toisella tavalla. Pikkuhiljaa kasvoi tarve ryhtyä myös toimimaan eläinten puolesta.

Oman paikan löytäminen eläinoikeusliikkeestä ei ole kuitenkaan aivan helppoa, kun asuu Etelä-Pohjanmaalla. Esimerkiksi Animalia on levittäytynyt laajalle Suomeen, mutta pohjalaismaakunnissa järjestöllä ei ole alueosastoja. Haapanenkaan ei löytänyt kotipesää heti.

– Etsin netistä tietoa eläinoikeusjärjestöistä ja ajattelin, että onpa siellä outoa porukkaa. Eivät syö edes lihaa!

Nyt Haapanen on itsekin outoa porukkaa. Hänelle lopullinen käännekohta oli Vegaaniliiton ja Oikeutta eläimille -järjestön vegaanihaaste, johon hän osallistui vuonna 2014. Ja oma paikka löytyi Seinäjoen ryhmän perustamisen myötä kaksi vuotta myöhemmin.

Saarasen reitti eläinaktivistiksi on suorempi. Hän herkistyi eläinten hädälle yläasteikäisenä, kun koulussa oppitunnilla näytettiin video turkistarhalta.

– 16 vuotta sitten jätin pois punaisen lihan, ja siitä sitten jatkoin askel askelelta eteenpäin.

Koulussa eläinten kohtelusta huolestunut tyttö söi perunaa ja näkkileipää ja ymmärsi myöhemmin, ettei se ollut varmasti kasvavalle nuorelle hyväksi. Kasvisvaihtoehtoa varten olisi kuitenkin tarvittu lääkärintodistus, sitä nuori eläinoikeustaistelija ei saanut.

Saaraselle suuri ilon aihe on ollut Seinäjoen paikallisryhmän syntyminen.

– Kun tulin paluumuuttajana takaisin kaupunkiin, oli hienoa löytää täältä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka olivat valmiita toimintaan.

Suomi tulee jälkijunassa

Seinäjoen ryhmä tekee työtä sinnikkäästi, vaikka pettymyksiäkin on tullut. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa eläinlakiesityksessä (siirryt toiseen palveluun) ei turkistarhausta kielletä niin kuin eläinaktivistit olivat toivoneet.

Työhön eläinten oikeuksien puolesta kannustavat kuitenkin monet maailmalta tulevat viestit. Yhä useammassa maassa (siirryt toiseen palveluun) Euroopassa on päädytty kieltämään turkistarhaus kokonaan tai tiukennettu lainsäädäntöä niin, että tarhaus on sen takia loppunut.

Suomessa poliittinen keskustelu turkistarhauksen kieltämisestä ei ole kunnolla edes alkanut.

– Kun katsoo nykyisen hallituksen kokoonpanoa, onko se ihme. Sidokset elinkeinoon ovat selvät, eikä hallitus olla muissakaan asioissa ollut ensimmäisenä ajamassa heikoimpien asemaa, pohtii Erja Saaranen.

Saaranen on kokemuksensa perusteella sitä mieltä, että eläinoikeuskysymyksissä poliittisten päättäjien enemmistö ja kansan enemmistö ovat eri linjoilla, puhuvat eri kieltä. Ylätasolla ei tiedetä, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Väitettä tukee kahden vuoden takainen eurobarometri, jonka mukaan 90 prosenttia suomalaisista ajattelee, että tuotantoeläimiä pitäisi suojella nykyistä paremmin. Kymmenen vuotta aikaisemmin samoin ajatteli vain 67 prosenttia suomalaisista.

Kentällä toimiessaan eläinaktivistit ovat panneet merkille ihmisten kiinnostuksen ja myönteisen asenteen.

– Kun olemme kadulla tai torilla, siellä tulee paljon kiitosta tästä työstä. Selvästi ihmiset ovat valistuneempia ja nykyäänhän meidän puolella ovat kaikki vegetrenditkin!

Kettu turkistarhalla.
Kalle Niskala / Yle

Liike tiivistää rivejään

Myös tutkija Pia Lundbom puhuu muutoksesta ja näkee nousun merkkejä eläinoikeusliikkeen toiminnassa. Aktivistien sanoma tavoittaa yleisön entistä paremmin. Sosiaalisen median ansiosta on tavoitettu uutta yleisöä ja kampanjat ovat hyvin ja ammattimaisesti suunniteltuja.

– Eläinoikeusliikkeen toiminta on tullut vuorovaikutteisemmaksi ja avoimemmaksi ja sillä on ilman muuta ollut vaikutusta siihen, miten toimintaan suhtaudutaan.

Väitöstutkimuksensa pohjaksi Lundbom haastatteli aktivisteja 2000-luvun alussa ja uudestaan vuonna 2015.

– Kun palasin aiheen pariin, ensimmäinen havaintoni oli, että eläinten asioista puhutaan paljon enemmän ja myös eri tavalla kuin vuosituhannen alussa. Tilaa sille puheelle on entistä enemmän.

Toinen tutkijan mielenkiinnon herättänyt havainto oli, että eri eläinjärjestöt olivat alkaneet ajaa rinnakkain asioita.

– Se ei olisi ollut joitakin vuosia aikaisemmin mahdollista.

Useat eläinjärjestöt yhdistivät näyttävästi voimansa vuonna 2013, kun eduskuntaan tuotiin historian ensimmäinen kansalaisaloite. 70 000 allekirjoituksen vauhdittama aloite tähtäsi turkistarhauksen lopettamiseen Suomessa.

Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton SEY:n kampanja puolestaan innosti yli 100 000 suomalaista allekirjoittamaan vetoomuksen paremman eläinlain puolesta. Vetoomus luovutetaan eduskunnalle 17. lokakuuta.

Ei salaisia operaatioita

Erja Saaranen ja Piia Haapanen kertovat mielellään eläinaktivistien toiminnasta. Heitä silmin nähden ihmetyttää kysymys, onko kaikki Seinäjoen ryhmän toiminta julkista?

– Tietysti on. Ja olemme pitäneet tärkeänä, että tapahtumiimme voivat osallistua myös lapsiperheet. Ikäraja on jouduttu laittamaan vain silloin, kun on esitetty eläintuotannosta kertovia virtuaalitodellisuuselokuvia. Ne kuvat eivät sovi lapsille eivätkä herkille aikuisille.

Vaikka aktivistit asettelevat sanansa sopuisasti, periaatteistaan he eivät suostu tinkimään. Jättiläispandojen paikka ei heidän mielestään ole eläintarhassa eikä turkistarhaus ole hyväksyttävissä millään ehdoilla.

Koska ryhmä toimii turkistarhausalueella, on tarhaeläinten asioita pidetty esillä paljon.

– Kysymys on eläinten vapauden riistämisestä. En ole keksinyt, millä ehdoin turkistarhausta voitaisiin harjoittaa niin, että eläimet olisivat häkeissään vapaaehtoisesti, sanoo Saaranen.

Haapanen vertaa turkiseläintä koiraan. Jos koira laitettaisiin samankokoiseen häkkiin, olisi se välittömästi eläinsuojelukysymys ja siitä nousisi hirveä meteli.

Hän sanoo, ettei kysymys ole siitä, hoidetaanko turkistarhalla eläimiä hyvin tai huonosti vaan siitä, että eläimen sulkeminen häkkiin on hänen mielestään epäeettistä.

– Ja sehän tapahtuu vain muodin takia. Turkistarhaus on tarpeetonta.

Oikeutta eläimille Seinäjoen paikallisryhmän hiljainen mielenosoitus.
Oikeutta eläimille Seinäjoen paikallisryhmän hiljainen mielenosoitus.Viima / OE Seinäjoki

Viesti on mennyt perille

Yhteiskunnallinen keskustelu eläinkysymyksistä on syventynyt ja eläinoikeusliikkeen toimintatavat ovat kehittyneet, mutta monet eläinsuojelijoiden keskeiset tavoitteet ovat jääneet toteutumatta. Lainsäädäntö ei etene aktivistien toivomalla vauhdilla toivottuun suuntaan.

– Kansalaisvaikuttamisessa pitää vain hyväksyä se, että on asioita, joiden eteen joutuu tekemään työtä vuosikausia ennen kuin muutosta tapahtuu, sanoo Pia Lundbom.

Ja eläinjärjestöjen työn tuloksia voi mitata muullakin tavalla.

Versace, Gucci, Michael Kors, Jimmy Choo… turkisten käytön lopettaneiden muotitalojen lista pitenee (siirryt toiseen palveluun) koko ajan. Paine kuluttajien suunnasta kasvaa ja se kertoo osaltaan siitä, että eläinoikeusliikkeen viesti on mennyt perille.

– Vähintäänkin kuluttajien tieto eläinten oloista on lisääntynyt. Uskon, että se motivoi aktivisteja jatkamaan työtä, toteaa Lundbom.

Seinäjoen aktivistit uskovat, että muutosta saadaan aikaiseksi, kun tietoa jaksetaan levittää sinnikkäästi ja entistä ammattimaisemmin.

– Mutta viesti ei tavoita kaikkia verkossa, siksi on mentävä välillä myös kadulle ja järjestettävä mielenosoituksia, sanoo Erja Saaranen.

Keskustelussa palataan Kauhavan torille.

Mielenosoittajat antavat kuvien puhua puolestaan. Kyltistä valkoinen kettu katsoo häkistä kohti ohikulkijaa, suoraan silmiin. Toisessa kyltissä jättikokoiseksi jalostetun ketun silmät ovat peittyneet ihopoimujen alle.

– Se vähäinen negatiivinen palaute, mitä tästä työstä tulee, ei yleensä liity aiheeseen mitenkään. Se menee henkilöön, ihmisen ulkonäköön tai mihin tahansa muuhun kuin itse asiaan.

Saaraselle se kertoo siitä, miten vahvoja huutelijoiden argumentit olisivat. Jos ei ole muuta sanottavaa, sanotaan sitten vaikka, että hanki elämä.