Eduskunta ratkaisee tiedustelulakien kiireellisyyden huomenna – perussuomalaisten ryhmä ratkaisee kantansa vasta aamulla

Tiedustelulakien edellyttämä perustuslain muutos kiireellisesti vaatii viiden kuudesosan enemmistön.

tiedustelulaki
Eduskunnan istuntosali.
Vivi Lehtonen / Yle

Eduskunta ratkaisee huomenna keskiviikkona, voidaanko uudet tiedustelulait saada hyväksyttyä jo ennen vaaleja. Tiedustelulainsäädännön uudistaminen hallituksen esittämällä tavalla vaatii perustuslain muutoksen.

Keskustan kansanedustaja Tapani Tölli teki esityksen perustuslain muuttamisesta kiireellisesti ja suurimman oppositiopuolueen SDP:n edustaja Mika Kari kannatti esitystä.

Näin koko sali pääsee ottamaan asiaan kantaa äänestyksessä keskiviikkona. Kiireellinen perustuslain muutos vaatii viiden kuudesosan enemmistön annetuista äänistä.

Vain vasemmistoliitto vastustaa yhtenäisesti kiireellisyyttä, vaikka tukeekin perustuslain muuttamista.

Huomisesta äänestyksestä voi silti tulla tiukka, jos myös perussuomalaiset päättäisivät ryhmänä vastustaa kiireellistä menettelyä. Perussuomalaisten ryhmä ratkaisee kantansa kiireellisyyteen keskiviikkoaamuna.