Verkkokaupan jätti Amazon nostaa työntekijöidensä palkkoja Yhdysvalloissa ja Britanniassa

Amazoniin on kohdistunut myös poliittista painetta nostaa työntekijöidensä minimipalkkaa. Ammattiliitot vaativat yhtiötä sallimaan työntekijöidensä järjestäytymisen.

Amazon.com
Kuva valtavasta salista, joka on täynnä laatikoita. Kaksi työntekijää työntää kärryjä salin halki kulkevalla käytävällä.
Verkkokauppa Amazonin varastotyöntekijät ovat Saksassa lakkoilleet useasti pienten palkkojen takia.Thomas Frey / EPA

Yhdysvaltalainen verkkokaupan suuryhtiö Amazon nostaa työntekijöidensä vähimmäispalkkaa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Amazonia on pitkään arvosteltu työläisiä kurjistavasta palkkapolitiikasta.

– Kuuntelimme arvostelijoitamme, pohdimme ankarasti, mitä haluamme tehdä, ja päätimme, että haluamme johtaa, Amazonin perustaja ja pääjohtaja, miljardööri Jeff Bezos sanoi.

Amazonilla on myös taloudellisia paineita nostaa työntekijöidensä palkkoja, sillä Yhdysvaltain työmarkkinat ovat tiukentuneet talouskasvun ja matalan työttömyyden oloissa.

Amazon on yksi maailman suurimmista yhtiöistä. Viime kuussa yhtiön arvo nousi yli 1 biljoonan dollarin eli tuhannen miljardin. Se oli Applen jälkeen toinen yhtiö, joka arvo ohitti tämän rajapyykin. Taloussanomalehti Forbes on listannut Bezosin maailman rikkaimmaksi mieheksi.

Yhdysvalloissa Amazonin työläisten minimipalkka nousee nykyisestä 7,25 dollarista 15 dollariin tunnilta eli 6,30 eurosta noin 13 euroon.

Palkannosto koskee marraskuun alusta Yhdysvalloissa noin 250 000 työntekijää ja yli 100 000 kausityöntekijää, jotka yhtiö aikoo palkata joulunajan ostossesongin vahvistuksiksi.

Britanniassa lähes 40 000 työntekijän palkka nousee Lontoossa 10,50 puntaan tunnilta ja muussa maassa 9,50 puntaan eli vajaaseen 12 euroon ja alle 11 euroon tunnilta.

Sanders: Muiden syytä seurata esimerkkiä

Amazonia ankarasti arvostellut demokraattisenaattori Bernie Sanders sanoi yhtiön tehneen nyt oikein.

– Ei ole salaisuus, että olen ollut Amazonin ja sen omistajan Jeff Bezosin palkka- ja työnantajakäytäntöjen ankara kriitikko, Sanders kirjoitti uutistoimisto Reutersille.

– Tänään haluan antaa kiitosta, kun kiitokseen on syytä. Ei ole mitään syytä, miksi muut tuottoisat yhtiöt pikaruoka-alalla, lentoalalla ja vähittäiskaupassa eivät seuraisi esimerkkiä.

Amazon on usein ollut myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hampaissa.

Trump on muun muassa sanonut Amazonin maksavan liian vähän Yhdysvaltain postilta saamastaan palvelusta.

Trumpin kritiikki on tosin usein liitetty siihen, että Jeff Bezos omistaa Trumpin hallintoa kriittisesti käsittelevän The Washington Post -sanomalehden.

Britannian ammattiliitot: Vasta alkua

Britannian GMB-ammattiliiton pääsihteeri Tim Roache piti ilmoitusta palkankorotuksista tervetulleena mutta riittämättömänä.

– Ottaen huomioon, että omistaja on maailman rikkain mies, voisi ajatella, että hän pitäisi sopivana kaivaa hieman syvemmältä taskuistaan, mutta onhan tämä alku, Roache sanoi Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle. (siirryt toiseen palveluun)

– Jos Amazon on tosissaan työvoimastaan huolehtimisen suhteen, sen pitäisi tunnustaa ammattiliitot, Britannian ammattiliittojen keskusjärjestön TUC:n pääsihteeri Frances O'Grady sanoi.

Hänen mielestään yhtiön ilmoitus oli vasta alku eikä sitä pitäisi esitellä minään valtavana anteliaisuutena.

Paineet Amazonin palkkapolitiikan muuttamiseen ovat kasvaneet. Heinäkuussa Amazonin työntekijät lakkoilivat Espanjassa, Saksassa ja Puolassa.

Amazon on pyrkinyt estämään työntekijöidensä järjestäytymisen ammattiliittoihin. Yhdysvalloissa Amazonin viime vuonna hankkiman Whole Foods -elintarvikeketjun työntekijät ovat alkaneet pyrkiä järjestäytymiseen (siirryt toiseen palveluun).

Joukko työläisiä on rivissä nyrkit pystyssä varastorakennusten edessä.
Amazonin varastotyöntekijät huusivat iskulauseita kolmipäiväisen lakon aikana San Fernando de Henaresissa, Madridissa.Fernando Vilar / EPA

Matalien palkkojen lisäksi yhtiötä on arvosteltu työolojen järjestämisestä tavalla, joissa työntekijöistä yritetään ottaa kaikki irti jaksamisesta ja työhyvinvoinnista välittämättä.

Amazonista ja matalapalkkatöistä kirjan kirjoittanut James Bloodworth sanoo, että yhtiön pitäisi käsitellä myös muita ongelmiaan kuten säälimättömiä tuottavuusvaatimuksiaan.

– Organize-ryhmä paljasti äskettäin, että 74 prosenttia varastotyöntekijöistä Englannissa pelkää käydä vessassa tuottavuustavoitteiden takia. Amazonin palkankorotus on tervetullut, mutta se ei ratkaise mitään tästä, Bloodworth sanoi The Guardian -lehdelle (siirryt toiseen palveluun).

Aiheesta aiemmin:

Ennuste: Amazon vie yli puolet USA:n verkkokaupasta – miljoonat ryntäsivät "hulluille päiville" 18.7.2018

Kuluttajaprofessori: Amazon ei ajattele muuta kuin rahantekoa 27.6.2018

Teiniäidin pojasta maailman rikkaimmaksi mieheksi – Jeff Bezos rakensi Amazonista imperiumin, seuraavaksi hän haluaa valloittaa avaruuden 10.5.2018

New York Times: Verkkokauppayhtiö Amazon painostaa työntekijöitään jaksamisen äärirajoille 17.8.2015

Lähteet: AFP, AP, Reuters