Armeijan harjoituksista vuotaa liikaa tietoja sosiaaliseen mediaan – Puolustusvoimat näreissään: "Emme todellakaan halua, että huudellaan, että täällä ollaan"

Jodelin kaltaiset paikkatiedon jakamiseen perustavat somekanavat aiheuttavat Puolustusvoimille päänvaivaa.

sosiaalinen media
Varusmies kännykoineen levossa.
Älypuhelimet ovat osa armeijan elämää ja luonteva osa varustusta, muistuttaa pääesikunnan tiedottaja Katrina Carlson. Esimerkiksi varusmies näkee nykyään viikko-ohjelmansa netistä, Moodle-ympäristöstä. Teknologia on tulossa yhä tiiviimmin osaksi kasarmien arkea varusmieskoulutuksen uudistuessa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Opiskelijoiden suosiossa oleva somekanava Jodel toimii vähän niin kuin lälläri eli lyhytaaltoradio: muut käyttäjät 10 kilometrin säteellä kuulevat huutelusi.

Siksi Jodel aiheuttaa päänvaivaa Puolustusvoimille, kertoo tiedottaja Katrina Carlson Puolustusvoimien pääesikunnasta.

– Emme todellakaan halua, että harjoituksista huudellaan, että täällä ollaan, sanoo Carlson.

Aika ajoin varusmiehet ja reserviläiset somettavat ajattelemattomuuttaan tutuilleen tai koko maailmalle arkaluontoisia yksityiskohtia Suomen puolustuksesta. Carlsonin mukaan somemokien tarkkaa määrää ei tilastoida, elleivät ne ylitä oikeudellisen rikkomuksen rajaa.

Tämän hetken suurin huoli liittyy paikkatiedon jakamiseen puolustusharjoituksista tai varusmiesten liikkeistä. Sen takia Puolustusvoimissa ollaan Carlsonin mukaan varuillaan Jodelin tyyppisten, paikkatietoon perustuvien uusien somekanavien kanssa.

– Puolustusvoimissa emme ihan pysy mukana kaikissa uusissa kanavissa, joita tulee ja menee. Emme varmasti edes tunne kaikkein uusimpia, myöntää Carlson.

Some lauloi Joensuun isossa puolustusharjoituksessa

Joensuussa järjestettiin syyskuun puolessa välissä mittava paikallispuolustusharjoitus, jossa Puolustusvoimat ja viranomaiset harjoittelivat Pohjois-Karjalan puolustamista: Joensuun ratapihalla hoidettiin ammoniakkivuodolle altistuneita ihmisiä sekä toisessa kohteessa harjoiteltiin aseistautuneen henkilön taltuttamista.

Moni ulkopuolinen ihmetteli harjoituksiin osallistuvien reserviläisten ahkeraa ja melko avointa somettamista harjoituksen yksityiskohdista.

Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikön Janne Myllerin tietoon on tullut viisi tapausta, jossa hieman arkaluonteisia asioita oli julkaistu somessa. Hän ei suostu kertomaan tarkemmin, millaista tietoa oli päässyt ulos.

– Hieman erilaisia tapauksia, mutta kaikki ovat edelleen varsin lieviä eivätkä aiheuta keskustelua ja ohjeistusta vakavampia jatkotoimenpiteitä. Eli edelleen varsin hyvin reserviläisillä somekäyttäytyminen on hallussa, everstiluutnantti Myller toteaa.

Kieltämättä tässä ohjeistamisessa on skarppaamisen ja muistutuksen paikka.

Katrina Carlson

Puolustusvoimat on laatinut someohjeet varusmiehille ja reserviläisille (siirryt toiseen palveluun). Ohjeet on tapana käydä läpi harjoitusten alkupuhutteluissa, mutta Carlson myöntää sen olevan harjoituksen johdosta kiinni.

Esimerkiksi Joensuun paikallispuolustusharjoituksessa someohjeistusta ei käyty erikseen läpi, mutta materiaali oli netissä ja yhteisessä tietojärjestelmässä luettavissa, kertoo harjoitusta johtanut Myller.

– Voi olla, että tulevaisuudessa otetaan vakioksi, että someohjeet käydään tiivistetysti läpi aloituspuhutteluissa, sanoo Myller.

Carlson muistuttaa, että varusmiehet ovat tiukasti keskusteluyhteydessä koko palvelusajan, mutta reserviläisten kanssa on eri tilanne.

– Kieltämättä tässä ohjeistamisessa on skarppaamisen ja muistutuksen paikka, sanoo Carlson.

Varusmies ottaa kuvia tovereistaan tuvassa.
Kuvaaminen ja julkaiseminen ovat eri asioita. Puolustusvoimien yleisenä ohjeena on, että inttikavereista saa julkaista kuvia vain kuvattavien suostumuksella. Myöskään joukon tarkkoja rooleja tai tehtävää ei saisi julkaista.Kalle Mäkelä / Yle

Vanhemmat reserviläiset kompastelevat somessa

Jodel, Snapchat ja muut uudemmat somekanavat ovat erityisesti älypuhelin kädessä kasvaneiden varusmiesten käytössä. Carlson kehuukin, että pääsääntöisesti varusmiehet toimivat somessa yhtä järkevästi kuin muuallakin, koska some on ollut osa heidän elämäänsä pienestä pitäen.

Toisin on kertaamaan saapuvien reserviläisten kanssa.

– Reserviläiset eivät ole niin somenatiiveja, joten he joutuvat opettelemaan somessa olemisen sääntöjä. Mitä enemmän somessa ollaan, sitä tutummaksi maalaisjärjen käyttäminen tulee, sanoo Carlson.

Puolustusvoimat seuraa aktiivisesti keskustelua somekanavissa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, mutta harvoin pääesikunnasta käsin joudutaan puuttumaan varusmiesten tai reserviläisten somettamiseen. Aika ajoin tulee myös ilmiantoja ulkopuolisilta: kuvakaappauksia suljetuista ryhmistä.

Puolustusvoimille tuo hyvää mainetta, että somessa näytetään armeijan olevan osa elämää. Hyödyllistä ja mukavaa.

Katrina Carlson

Sekä Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkö Janne Myller että pääesikunnan tiedottaja Katrina Carlson painottavat, että armeijassa tai kertausharjoituksissa somettaminen ei ole kiellettyä – päinvastoin. Kertausharjoitukseen osallistuminen ei ole salaista tietoa ja omista fiiliksistään, niin hyvistä kuin huonoistakin, saa kertoa somessa. Kunhan ei paljasta tietoa, joka voisi paljastaa koko joukon kokoonpanon ja tehtävän.

– Some on yleisesti ottaen hyvä tiedotuskanava. Pitää vain ymmärtää, mitä siellä saa viestiä ja mitä ei, sanoo everstiluutnantti Janne Myller.

– Puolustusvoimille tuo hyvää mainetta, että somessa näytetään armeijan olevan osa elämää. Hyödyllistä ja mukavaa, sanoo tiedottaja Katrina Carlson.

Varusmiehet vapaalla kännyköineen
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kuvien julkaisu uudesta kalustosta on Carlsonin mukaan kaksipiippuinen juttu. Toisaalta Puolustusvoimat esittelee uusia ajoneuvoja yleisönäytöksissä, mutta silti se toivoo, ettei kaikkein uusinta kalustoa esiteltäisi tarkasti somessa.

Ehdoton kielto on epäasialliselle huumorille sekä rasistiselle, syrjivälle ja vierasta valtaa loukkaaville julkaisuille.

– Hyvän ja huonon huumorin raja on veteen piirretty viiva, mutta tällaisessa tilanteessa kannattaa olla tarkkana, koska tämä on meidän kaikkien yhteiseksi turvallisuudeksi, Carlson summaa.

Lue lisää:

Yle Uutiset: Varusmies ei saa kertoa Facebookissa, missä on – Puolustusvoimia ei huoleta lenkkeilijöiden sijaintia seuraava urheilusovellus