Luonto-ohjelman tähteä houkutellaan esiin ääniraudalla – "Eivät tiedä, mikä ääni se on ja tulevat"

Hyvä luonto-ohjelma on sopiva sekoitus tarkkaa käsikirjoitusta ja sattumankauppaa.

Luonto-ohjelmat (tv)
Luontotoimittajat töissä.
Toimittajat Minna Pyykkö ja Markku Sipi tekevät tiiviisti töitä yhdessä kuvatessaan hämähäkkejä dokumentaristi Jari Salosen kanssa Kotisten luonnonsuojelualueella. Timo Leponiemi kuvaa kolmikkoa Yle Uutiset Hämeen lähetykseen.Kati Turtola / Yle

Evon aarnimetsässä lepää syksyinen rauha. Toisinaan korahtavaa korpin huutoa lukuun ottamatta alue on lähes äänetön. Silloin tällöin puiden lomasta pilkahtaa punainen pipo. Toimittajat Markku Sipi ja Minna Pyykkö etsivät luontodokumentaristi Jari Salosen kanssa hämähäkkejä. Luonto-ohjelmien tekijät konttaavat kantojen vieressä, tiiraavat tiukasti puiden oksistoa ja käyvät välillä makaamaan nähdäkseen paremmin. Työryhmä etsii ehjää seittiä.

Minna Pyykkö metsässä
Minna Pyykkö lähti kääpäkävelylle Evon metsään Hämeenlinnan Lammilla.

Teossa on Puoli seitsemän -ohjelman Minnan Kääpäkävely. Tämän jakson materiaalia on kuvattu jo yöllä. Nyt haetaan vielä viimeisiä kuvia. Kun sopiva, ehjä hämähäkinverkko löytyy, Salonen virittää kameransa. Kaikki kolme kumartuvat tarkastelemaan esiin ilmestyvää petoa.

– Se syö sitä, huudahtaa Pyykkö seuratessaan saaliinsa kimpussa askaroivaa hämähäkkiä.

Luontoa on vaikea käsikirjoittaa

Tarvittava materiaali on kasassa ja kolmikko lähtee kävelemään sateen liukastamia pitkospuita kohti kilometrin päässä odottavaa autoa. Tällä kertaa työtahti on tavallistakin nopeampi, ohjelma on saatava valmiiksi samaksi illaksi.

Pitkospuut Evolla.
Kati Turtola / Yle

Leikkauspöydän ääreen päästessään Markku Sipi korostaa luontojutun tekemisessä käsikirjoitusta ja ennakkosuunnittelua.

– Niitä voi tiettyyn pisteeseen asti käsikirjoittaa, mutta pitää myös osata sumplia. Mehän ei voida siirojen, käärmeiden tai lintujen kanssa sopia kalenteriaikoja. Mitä enemmän on tietoa ja taitoa, se aina auttaa, mutta koskaan ei ole mitään takeita, se on selvää, nyökyttelee Markku Sipi leikkauspöydän ääressä istuessaan.

Hämähäkkivalmentaja vinkkasi ääniraudasta

Minna Pyykkö kertoo tekevänsä aina runsaasti taustatyötä ennen radio- tai tv-keikkaa.

– Tähän mä oon valmistautunut nyt tosi paljon, niin kuin usein teen. Silti huomaan, että olen siinä tilanteessa, että kaikki onkin ihan eri tavalla ja sitten pitää soveltaa.

Hämähäkkien tutkimista varten Pyykkö on hankkinut itselleen hämähäkkivalmentajan, Reino Pajarteen. Valmentaja neuvoi Pyykköä ottamaan metsään mukaan ääniraudan. Kun kopauttaa ääniraudan värisemään hämähäkinseitin lähellä, hämähäkki tulee esiin.

– Varmaan moni on kokeillut, että heinän korrella voi seittiä heiluttaa ja usein ne tulevat esiin. Kun ajan kuluessa heinä on monta kertaa osunut siihen verkkoon, eivät hämähäkit välttämättä enää tule. Mutta tästä ääniraudasta hämähäkit eivät tiedä, että mikä ääni se on ja ne tulevat. Tätä kokeilimme ja kyllä se toimii, riemuitsee Pyykkö ja hipelöi kädessään pientä metallista, muusikkojen työkalua.

Luontokuvaajalla on oltava into lähteä metsään

Kun luontodokumentaristi Jari Salonen lähtee kuvauskeikalle metsään, kuvaajan selviytymispakkaus on melko yksinkertainen.

– Siellä on jotakin syötävää, pikkuisen juotavaa, kuivat tulitikut ja parit kuivat villasukat. Jotakin vähän lämmintä ja vedenpitävää, niin kyllä sitten pärjää aika hyvin, luettelee luontokuvaaja.

Jari Salonen
Jari Salonen on tottunut kantamaan varustereppua maastossa.Timo Leponiemi / Yle

Hämähäkkikeikalla Salosella on omien sanojensa mukaan metsässä sekä raskasta että kevyttä kalustoa. Selässä keikuvassa repussa on painoa ainakin viisitoista kiloa ja sisällä vähintään neljä kameraa sekä useita optiikoita. Salosen mukaan tekniikka on toki hyvänä apuna kuvien vangitsemisessa, mutta kaikkein tärkeintä on kulkea paljon metsässä ja tarkkailla luontoa.

– Jos ei ole intoa ja voimia lähteä sinne metsään, on ihan turha odottaa hienoja kuvia ja hienoja tarinoita. Monesti vähän jo sattumankin kautta tulee niitä hienoja tilanteita ja joskus sitten ehkä jopa ammattitaidonkin siivittämänä, mutta ei sattumaa sovi näissä asioissa unohtaa, sanoo Salonen vaatimattomasti.

"Herään vasta elokuussa eloon"

Luontokuvaajalle syksy on mieluisinta aikaa. Syyskuun ja lokakuun värit ja valot hurmaavat.

– Minähän herään vasta elokuussa eloon! Olen oppinut tykkäämään jopa marraskuusta ihan suunnattomasti. Siinä valon niukkuudessa on jotakin hyvin hienoa, kuvaa Salonen.

Syksyinen järvimaisema Evolla.
Luontodokumentaristi Jari Salosen lempivuodenaika on syksy.Kati Turtola / Yle

Dokumentaristi viettää runsaasti aikaa erämaissa ja merellä. Kokenut kuvaaja on kuitenkin ankarista olosuhteista huolimatta säästynyt suuremmilta kommelluksilta. Läheltä piti -tilanteita on kyllä sattunut, esimerkiksi Selkämeri-sarjan kuvauksissa.

– Merellä kävi pieni maininki. Menin saaresta noutamaan kameroita, jotka olivat käyneet siellä muutaman tunnin. Vedin veneen rantaan. Saaressa yhtäkkiä huomasin, että vene onkin jo 15 metriä rannasta irti. Silloin meni uintihommiksi, naurahtaa Salonen.

Kokeneet luonto-ohjelmien tekijät kehuvat Evon olosuhteita vuolaasti. Vanhat metsät ovat eteläisessä Suomessa harvinaisia. Evon aarnimetsissä riittää mielenkiintoisia paikkoja koluttaviksi.

– Tällä nämä vanhat metsät ovat Etelä-Suomessa täysin vailla vertaansa. Ei tällaisia löydy Etelä-Suomesta mistään. Nuo Kotisen jättihaavat ovat niin ainutlaatuisia, että ne ovat jo ihan kuin eläimiä, kuvailee luontodokumentaristi Jari Salonen.

Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla, joka päättyy Mennään metsään -viikkoon 1.-7.10.2018.