Sisäministeri Kai Mykkänen: Pelastuskoulutuksen keskittäminen Kuopioon on varmaa

Ministeriö aikoo tehdä päätöksen pelastusalan koulutuksen keskittämisestä Kuopioon piakkoin, jotta epävarmuus asiasta loppuisi, sanoo sisäministeri Kai Mykkänen.

Kuopio
Kai Mykkänen
Kai MykkänenJarno Kuusinen / AOP

Pelastusalan koulutuksen keskittämisestä Kuopioon tehdään erillinen päätös ministeriössä vielä tämän syksyn aikana, lupaa sisäministeri Kai Mykkänen (kok). Savon Sanomat uutisoi (siirryt toiseen palveluun) keskiviikkona, että Helsingin pelastuskoulun opetuksen siirto Kuopioon olisi toistaiseksi keskeytetty.

Kai Mykkänen kiistää lehden väitteet.

– Me etenemme aivan suunnitelmien mukaisesti. Koko ajan ensisijainen suunnitelma on ollut, että maakuntalakien hyväksymisen jälkeen koulutuspaikat siirtyvät Kuopioon.

Yle kertoi jo keväällä, että Helsingin Pelastuskoulun toiminta lakkautetaan maakuntauudistuksen yhteydessä. Viimeinen kurssi valmistuu Helsingistä vuonna 2020. Samassa yhteydessä ministeriö kertoi Kriisinhallintakeskuksen siirtymisestä pääkaupunkiseudulle.

Mykkänen sanoo, että sisäministeriössä aiotaan tehdä nyt erillinen päätös pelastusalan koulutuksen keskittämisestä Kuopioon.

– Koulutuksen siirtyminen Kuopioon on varmaa. Jotta epävarmuus lopullisesti loppuisi, niin teemme erillisen ministeriön päätöksen tämän syksyn aikana. Näin ollen asiassa ei tarvitse odotella maakuntalakien käsittelyä. Voin luvata, että tulette saamaan tämän päätöksen pian.

Nykyisin noin 90 prosenttia pelastusalan opiskelijoista koulutetaan Kuopiossa ja loput Helsingissä. Keskittäminen tuo Kuopioon vuosittain 15 uutta pelastajaopiskelijaa sekä jonkin verran alipäällystöopiskelijoita.