Kansainvälinen tuomioistuin: USA:n kumottava osa Iranin-vastaisista pakotteista

Iran on iloinnut tuomioistuimen päätöksestä voittona itselleen. Yhdysvallat puolestaan kiistää tuomioistuimen toimivallan asiassa, ja sanoo päätöksen muutenkin koskevan vain pientä osaa pakotteista.

Iran
Hedelmäkauppias ja asiakas.
YK:n alainen tuomioistuin vaatii purkamaan pakotteet, jotka vaarantavat iranilaisten hengen tai terveyden. Muun muassa maataloustuotteiden ja lääkkeiden tuonti pitää päätöksen mukaan sallia.STR / EPA-EFE

Kansainvälinen tuomioistuin vaatii Yhdysvaltoja kumoamaan ne Iranin vastaiset pakotteet, jotka koskevat humanitaarisia tarvikkeita kuten lääkkeitä, elintarvikkeita ja maataloustuotteita.

Myös kauppa lentokoneiden osilla on sallittava, tuomioistuin katsoo.

YK:n alaisen tuomioistuimen mukaan humanitaaristen tarvikkeiden vientikiellolla voi olla vakavia vaikutuksia iranilaisten terveyteen ja elämään. Lentokoneenosien vientikielto voi puolestaan vaarantaa siviili-ilmailun turvallisuuden Iranissa.

Välipäätös

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi Iranille uusia pakotteita sen jälkeen, kun hän keväällä ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta.

Presidentti Barack Obaman kaudella solmitun sopimuksen on määrä varmistaa, että Iran ei kehitä ydinasetta. Vastineeksi purettiin Iranille ydinohjelman takia määrättyjä pakotteita.

Trump syyttää sopimusta surkeaksi. Iran, EU, Kiina ja Venäjä haluavat sen sijaan pitää sopimuksesta edelleen kiinni.

Iran vei Trumpin pakotepäätöksen kansainväliseen tuomioistuimeen sillä perusteella, että pakotteet tukahduttavat Iranin taloutta.

Tuomioistuimen tämänpäiväinen päätös on vain välipäätös. Lopullinen päätös voi tulla vasta vuosien päästä.

Iran iloitsee, USA vähättelee

Iranin ulkoministeriö sanoo tuomioistuimen päätöksen osoittavan, että Iran on oikeassa ja Yhdysvaltain pakotteet ovat laittomia ja julmia.

Yhdysvallat sen sijaan katsoo, ettei tapaus kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, koska se koskee kansallista turvallisuutta.

Yhdysvaltain Hollannin-lähettiläs huomauttaa myös, että päätös koskee vain hyvin rajoitettua osaa pakotteista.

Ensimmäiset Trumpin määräämistä uusista pakotteista astuivat voimaan keväällä. Loput alkavat purra marraskuussa.

YK:n tuomioistuimen päätökset ovat sitovia, mutta tuomioistuimella ei ole keinoja painostaa maita noudattamaan niitä.

Sekä Yhdysvallat että Iran ovat aiemmin jättäneet piittaamatta tuomioistuimen päätöksestä.

Yhdysvallat sivuutti vuonna 1986 päätöksen, jonka mukaan se rikkoi kansainvälistä oikeutta tukiessaan Nicaraguan contrasissejä.

Iran ei piitannut vuoden 1980 päätöksestä, jossa vaadittiin vapauttamaan Yhdysvaltain Teheranin-lähetystön valtauksessa otetut panttivangit.

Lähteet: AFP, Reuters