SPR: Suomalainen johtamaan Punaisen Ristin kansainvälistä operaatiota Indonesian tuhoalueille

SPR:n Andreas von Weissenbergin tehtävänä on johtaa kansainvälistä avustustyöntekijöiden ryhmää.

Punainen Risti
Maanjäristyksestä ja tsunamista selvinneet odottavat siirtoa eteenpäin Palun lentokentällä.
Maanjäristyksestä ja tsunamista selvinneet odottavat siirtoa eteenpäin Palun lentokentällä.Hotli Simanjuntak / EPA

Lukuisia suomalaisia avustustyöntekijöitä lähtee tukemaan Indonesian Punaisen Ristin avustusoperaatiota Sulawesin saarelle, kertoo SPR tiedotteessa.

Yle uutisoi aiemmin, kuinka Indonesiassa Sulawesin saaren tuhoalueella kuolonuhrien määrä kasvaa pelastustöiden edetessä.

Tiedotteen mukaan suomalaisten ja tanskalaisten yhteinen ryhmä auttaa organisoimaan avustustavaroiden saapumista, kuljetusta ja varastointia.

Lisäksi SPR:n Aasian alue-edustaja Andreas von Weissenberg lähtee johtamaan Punaisen Ristin kansainvälistä avustusoperaatiota.

Hänen tehtävänään on johtaa kansainvälistä avustustyöntekijöiden ryhmää, joka koordinoi apua yhdessä Indonesian Punaisen Ristin kanssa.

– Tilanne on erittäin haastava ja tarpeet valtavat. Punaisella Ristillä on avustustyössä hyvin keskeinen rooli, ja operaatio kasvaa päivä päivältä, sanoo von Weissenberg tiedotteessa.

SPR:n ja Tanskan Punaisen Ristin yhteisen logistiikkayksikön mukana Indonesiaan lähtee neljä suomalaista avustustyöntekijää. Yksikkö organisoi Sulawesiin saapuvaa apua.

Andreas von Weissenberg
Andreas von WeissenbergEva Ekholm / Yle

Lue myös:

Ylen toimittaja tuhoutuneessa Indonesian Palussa: Ihmiset ottavat kaiken mitä saavat irti, koska heillä ei ole mitään

Tulivuori purkautui Indonesian katastrofialueella – maanjäristyksen ja tsunamin uhriluku kasvaa

Tämä ilmiö lisää maanjäristysten tuhoa – kokonaiset kerrostalot voivat kaatua maaperän liettymisen vuoksi