"Puolueiden kannatusosuutta ei kannata kirkossa kuuluttaa" – tutkija muistuttaa, että neljä vuotta sitten kannatus muuttui ennen vaaleja melkoisesti eri puolueilla

Eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia, mutta puolueiden kannatuksessa voi vielä tapahtua vaikka mitä. Keskustalla ja vihreillä kannatus on laskenut; vihreillä huomattavasti.

puolueiden kannatus
Vihreät -puolueen ilmapalloja.
Marja Väänänen / Yle

Ennen seuraavia eduskuntavaaleja puolueiden välillä on vielä mahdollisuuksia melko suuriinkin kannatusliikkeen muutoksiin, arvioi Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Jokisipilä palauttaa mieleen, että lokakuusta 2014 eduskuntavaaleihin 2015 suurten puolueiden kannatuksessa ehti tapahtua viimeisen puolen vuoden aikana 10 prosenttiyksikön yhteenlaskettu muutos.

Ylen tuoreimmassa puoluekannatusmittauksessa kärjessä on SDP, jonka kannatus nousi edellisestä mittauksesta 2,3 prosenttiyksikköä.

– Mittauksen tulos alkaa näyttää siltä, mihin Suomessa on totuttu, eli yhdellä puolueella on selkeä etumatka ja muut tulevat jonkin verran jälkijunassa. Nyt demarien lukema alkaa olla siihen suuntaan, mihin puolue on perinteisesti tottunut. Se on trendi, jota puolueessa varmasti yritetään voimistaa tai pitää yllä, Jokisipilä kommentoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa torstaina.

Jokisipilä ei silti vielä nimeäsi SDP:tä pääministeripuolueeksi.

Mittauksen tulos alkaa näyttää siltä, mihin Suomessa on totuttu, eli yhdellä puolueella on selkeä etumatka ja muut tulevat jonkin verran jälkijunassa.

Markku Jokisipilä, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja

– Ei kannata sitä kirkossa kuuluttaa, eikä muidenkaan puolueiden kannatusosuutta. Näihin aikoihin silloin neljä vuotta sitten oltiin tilanteessa, jossa keskustan lukemat huitelivat 25 prosentissa, mentiin jopa yli 26:n, mutta siitä tultiin vaalipäivään mennessä alas 21 prosenttiin. Vastaavasti perussuomalaiset onnistuivat loppukirissään, ja nosti kannatustaan 2,5 prosenttiyksikköä viimeisten viikkojen aikana. Kaikkeen tällaiseen on totta kai tälläkin kertaa mahdollisuus.

Pettyneet saattavat vain jäädä kotiin

Torstaina Ykkösaamun keskusteluun osallistunut keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni ei näe, että keskustan äänestäjiä olisi varsinaisesti valunut muualle.

– Keskustan kannattajat ehkä ennemmin jäävät kotiin ja ovat pettyneitä, jos ei ole ollut sitä mitä ovat odottaneet. Uskonvahvistusta omiin äänestäjiin selvästi tarvitaan, koska emme tietenkään halua jäädä kolmannelle sijalle.

– Voihan siinä olla sitä, että pääministeripuolue kantaa koko hallituksen vastuun, ja ottaa tuulessa ja tuiskussa kaikki iskut vastaan, Kulmuni jatkaa.

Uskonvahvistusta omiin äänestäjiin selvästi tarvitaan, koska emme tietenkään halua jäädä kolmannelle sijalle.

Katri Kulmuni, keskustan varapuheenjohtaja

Markku Jokisipilä ei halua naulata sellaista kantaa, että kokoomus veisi nykyhallitusta.

– Sinänsä on historiallisesti totta, että perinteisesti keskustahallituksen yhteistyö kokoomuksen kanssa on nimenomaan syönyt keskustan kannatusta ja ollut perinteisesti jonkin verran vaikea tilanne. Tässä on koko vaalikauden ajan, varsinkin parin viime vuoden ajan, käyty keskustelua keskustan linjasta, onko perinteinen alkiolaisuus, pienen ihmisen asia, pysynyt riittävästi mukana talouspoliittisissa uudistuksissa.

Vuosi sitten vihreillä eri lukemat

Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa vihreitä kannatti 11,6 prosenttia. Vuosi sitten syyskuussa vihreät oli Suomen toiseksi suurin puolue Ylen gallupissa.

Ykkösaamussa keskusteluun osallistunut vihreiden puheenjohtajan sijainen Maria Ohisalo nostaa syyksi kannatuksen hupenemiseen sen, ettei vihreät pääse joissain keskusteluteemoissa yhtä hyvin esiin kuin muut puolueet.

– Olemme pitäneet ilmastonmuutosasiaa esillä 30 viime vuoden ajan vähintään, ja eihän se ole suomalaisen politiikan keskeisintä kärkeä. Puhutaan työllisyyspolitiikasta ja taloudesta, jotka ovat keskeisiä asioita myös meille, mutta me ajattelemme, että ne ovat välineitä sille, että kaikki voivat paremmin, Ohisalo kommentoi.

– Esimerkiksi työmarkkinakysymyksissä emme pääse esille yhtä selvästi kuin vaikkapa tietyt vasemmistopuolueet, jatkaa Ohisalo.

Kohut syövät tilaa politiikan agendalta

Viime aikoina vihreät on ollut paljon julkisuudessa. Keskiviikkona kerrottiin, että vihreiden Aino Pennasen lentokoneprotesti siirtyy syyteharkintaan ja että kansanedustaja Jani Toivola jättää eduskunnan.

On ollut paljon asioita, jotka tulevat politiikan agendan ulkopuolelta, ja sitten syö politiikan agendaa.

Maria Ohisalo, vihreiden puheenjohtajan sijainen

– On ollut paljon asioita, jotka tulevat politiikan agendan ulkopuolelta, ja sitten syö politiikan agendaa, Ohisalo sanoo.

Jokisipilä arvioi tähän liittyen, että vihreät on hieman uudenlaisessa tilanteessa.

– Edellisen puheenjohtajansa Ville Niinistön aikana voi katsoa, että tällainen julkisuuden hallinta oli puolueelle vahvuusalue. Nyt samanlaista julkisuussuhdetta ei ole löytynyt ja tilanne on jossain määrin uudenlainen. Viime viikkoina on menty kohusta toiseen ja jouduttu keskittymään kovastikin julkisuuden hallintaan, mikä on vaikeuttanut osaltaan oman viestin esilläpitämistä.

Lue lisää:

Ylen kysely: Demareiden suosiossa yllätyshyppäys, vihreiden kannattajapako vain kiihtyy

Kuuntele Yle Areenasta Markku Jokisipilän, Maria Ohisalon ja Katri Kulmunin koko keskustelu