Reetta Rädyn kolumni: Päättäjä, tule someen vaikka kuuntelemaan – ruutuajan moralisointi ei ole tätä päivää

Somea syytetään samanmielisten kaikukammioksi. Mutta voiko kuplia vältellä sulkeutumalla kuplaan, josta käsin paheksuu somekeskustelua tai moralisoi ruutuaikaa, kysyy Reetta Räty.

kolumnit
Reetta Räty
Antti Haanpää / Yle

Some on sotatanner. Some muodostaa samanmielisten kaikukammioita. Some on valhetta, ajanhukkaa, vääristelyä ja loukkaantumista. Some on poseerausta, negailua, vänkkäämistä ja…

Näinhän se on. Somessa on pimeitä puolia.

Mutta ei some ole mikään yksittäinen asia, jota kuvaa se, mitä muutama suomalainen poliitikko on viimeksi twiitannut. Uutinen somekohusta ei ole kokonaiskuva somesta. Sosiaalisen median alustat ovat massiivisia, monella maalla on omansa, eikä somesta saa mitään käsitystä lukemalla Trumpin töräyksistä.

Somen maine on romahtanut. Sosiaalisen median piti olla vallankumouksen väline, kaikille äänen antava demokratian valtatie. Nyt somealustoja hallinnoivat teknologiajätit ovat myöntäneet, etteivät nekään tiedä, minkä monsterin loivat. Somea käytetään valeuutisten levittämiseen, pelon lietsontaan, vaalien ja mielien manipulointiin.

Mutta onko tämä syy kääntää selkä somelle? Voiko kuplia vältellä sulkeutumalla kuplaan, jossa ei ole kosketuksissa viestivirtaan, jota someksi kutsutaan?

Minua ihmetyttää poliitikkojen ja päättäjien tapa puhua somesta likakaivona.

Se ei juuri hätkäytä, kun tunnetut näyttelijät tai suuret ajattelivat ilmoittavat, etteivät käytä somea. Some on pinnallinen, kun taas he ovat syvällisiä. Sekakäyttäjänä ymmärrän hyvin off-line-tilan rauhan – joskin hieman häiritsee puhe, jossa vailla itsekuria oleva kansa jätetään pyristelemään kissavideo-luuppiin sillä aikaa, kun itse vetäydytään Syvällisten Sisältöjen pariin. Mutta mikäs siinä, kukin valitsee mediansa.

Sen sijaan minua ihmetyttää poliitikkojen ja päättäjien tapa puhua somesta likakaivona. Olen tavannut viime aikoina huippupoliitikkoja, jotka sanovat, etteivät ”jaksa somea”, jos ovat koskaan jaksaneetkaan. Kuva somesta on saatu median kautta, ja sillä perusteella toistellaan somen surkeutta. Itse Sauli Niinistö sanoi Tasavallan presidentin kyselytynnilla elokuussa näin: ”Voi kuulkaas, mä olen onnitellut itseäni siitä, että olen saanut pysyä kokonaan somen ulkopuolella, ja pysyn sitkeästi.”

Itse en onnittelisi yhtäkään vallanpitäjää siitä, ettei hän piittaa somesta. Täällä meitä kansalaisia nimittäin olisi, miljoonia, monet valmiina keskustelemaan, oppimaan, kuuntelemaan, haastamaan. Mutta tietenkin ilman meitä on helpompaa, niin presidentillä kuin kenellä tahansa, joka haluaa pitää vallan ja hallinnantunteen itsellään.

Tiedän oikein hyvin, miten ikävää some-keskustelu voi olla. Pidän silti somesta ihan valtavasti, monesta syystä.

Esimerkiksi: somesta puhutaan tiiviiden kuplien synnyttäjänä, mutta sehän on myös ikkuna toisiin maailmoihin. Twitterissä voi päättää ihan itse, seuraako jalkapallotähtiä, arabifeministejä, ihmisoikeusaktivisteja, oikeistopopulisteja, ilmastotutkijoita, kielitieteilijöitä, bloggareita vai omia kavereitaan. Tätä ei ehkä hahmota, jos ei ole somessa ja lukee huonosti kontekstoituja juttuja somekohuista. Some on tajuton tietolähde. En käsitä, mistä voisin saada vastaavan tietomäärän suoraan kotisohvalleni.

Some on mahdollisuus keskusteluun, mutta siellä voi olla myös hiljaa, kuulolla. Mistä ihmiset ovat huolissaan, mistä raivona? Mitä kuuluu Kiinaan, mitä tekoälytutkimukseen? Vielä viime vuosikymmenellä kokoomuskin perusteli maan täyteen Korva-kahviloita, koska he halusivat kuunnella kansaa. Some on yksi suuri korva, jos sitä haluaa niin käyttää. Kuvitelkaapa poliitikkoa sanomassa: Voi kuulkas, minä pysyn sitkeästi pois torien ja kahvipöytien keskusteluista!

Otetaan toinen esimerkki: Ruotsin ex-ulko- ja pääministeri Carl Bildt on aktiivinen twiittaaja (siirryt toiseen palveluun) – mutta hän myös seuraa muita: Bildtillä on seurannassa noin 2 500 tiliä.

En oikein ymmärrä, miten johdetaan kansakuntaa kohti tulevaisuutta joukolla, joka ylpeilee sillä, ettei käytä somea, roiku internetissä, pelaa tai twiittaa?

Somen pitäminen ajanhukkana on sukua muulle digipaheksunnalle: älypuhelimia tuijottavat nuoret, somessa roikkuvat lasten vanhemmat, pleikkaa pelaavat peräkammarin pojat (siirryt toiseen palveluun).

Suomi pyrkii digiajan edelläkävijäksi, mutta haluaisi tehdä sen käpylehmäkauden keinoilla. En oikein ymmärrä, miten johdetaan kansakuntaa kohti tulevaisuutta joukolla, joka ylpeilee sillä, ettei käytä somea, roiku internetissä, pelaa tai twiittaa? Tiedätkö itse, mitä nuoret tekevät, kun he pelaavat? Kiinnostaisiko tietää?

Kun teknologia on muuttamassa – lainaan twiittaja Alexander Stubbia - ”talouden, työmarkkinat, politiikan, median, tieteen ja lopulta ihmiskunnan” (siirryt toiseen palveluun), miten tätä muutosta ymmärretään ilman omaa kosketusta siihen, mistä on kyse?

Jo ennen somea sanottiin: kannattaa tuntea vihollisensa.

Minua pelottaa sekin kupla, josta käsin ilmoitetaan, ettei kiinnosta seurata somekansan parkua.

Some on monelle vallanpitäjälle pelottava muista syistä kuin trollien tai valeuutisten takia. Somessa joutuu tekemisiin ihmisten kanssa, jotka eivät voi hyvin, eivätkä ajattele kuten minä. Siellä ääntä käyttävä muutkin kuin me, jotka olemme omaamme tottuneet.

Somesta sanotaan, että se polarisoi keskustelua ja yhteiskuntia. Minua pelottaa sekin kupla, josta käsin ilmoitetaan, ettei kiinnosta seurata somekansan parkua. Yli sata vuotta sitten iloitsimme yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Nyt tuntuu, että hevoskärryajalta oleva äänestäminen kerran neljässä vuodessa olisi monelle edelleen ihan riittävä annos kansan ääntä.

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, joka saa kirjavinkit Facebookista ja lastensa sijaintitiedot Snäpistä.