"Onko oikein, että meillä on tehokas hoito ja annamme ihmisten kuolla?" – Janne käytti huumeita vuosia ja sai elämänsä takaisin vasta korvaushoidossa

Päihdelääketieteen työelämäprofessorin mukaan opioidiriippuvaisten hoitoon ei haluta laittaa rahaa, koska ei ymmärretä kyseessä olevan sairaus, johon on toimiva lääkehoito.

riippuvuus
Mies katsoo ikkunasta ulos.
Oululainen Janne käytti Subutexia useita vuosia. Vieroittautumisyritykset kaatuivat kerta toisensa jälkeen pahoihin vieroitusoireisiin. Apu löytyi lopulta korvaushoidosta. Kuvituskuva.Seppo Sarkkinen / Yle

– On niin euforinen olo, että silmät eivät pysy auki. Ihan kuin nukkuisi, mutta kuitenkin kuulee ympäröivän maailman. Jos joku puhuu, siihen havahtuu heti ja on ihan skarppina. Se tuntuu todella hyvältä.

Näin oululainen Janne, 28, kuvailee tunnetta opiaattinousussa.

Tuo tunne ja myöhemmin vieroitusoireiden ehkäisy pitivät Jannen otteessaan seitsemän vuotta. Ja sen mahdollistaja: Subutex. Lähestulkoon kaikki, mitä mies noina vuosina teki tai ajatteli, liittyi jollain tapaa aineen hankintaan tai käyttöön.

Riippuvuuden syntyprosessi on opiaateissa Jannen mukaan salakavala. Ensimmäinen kokeilukerta oli hänen mukaansa hirveä. Aineesta tuli huono olo, oksetti.

Vaikka ensikosketus Subutexiin oli kamala, jatkoi hän käyttöä. Osasyynä siihen oli se, että ainetta oli saatavilla, kun lähipiiri käytti sitä. Noihin aikoihin Janne käytti itse paljon amfetamiinia ja välillä hän saattoi valvoa useita vuorokausia putkeen. Kun tuli laskut ja piti päästä nukkumaan, sai avun Subutexista.

– Siitä se sitten lähti. Se on vähän sama kuin röökin kanssa. Ensiksi se maistuu pahalle, ja sitten se jää kuitenkin päälle, Janne kertoo.

Opioidiriippuvaisia on Suomessa tällä hetkellä arviolta 13 000–15 000 ja joukko on koko ajan kasvava. Janne on päässyt eroon huumeista. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään, koska pelkää päihdetaustansa vaikuttavan työnsaantiin tulevaisuudessa.

"Kun on ottanut aineita, murheet unohtuvat äkkiä"

Tällä hetkellä hyvin tehokas hoitomuoto opioidiriippuvuuteen on korvaushoito. Korvaushoidossa opioidiriippuvaisille annetaan päivittäin annos Metadonia tai Suboxonea. Lääkkeen avulla vieroitusoireet pysyvät kurissa ja ihminen pystyy keskittymään kuntoutukseen.

Viimeisimmän tilaston mukaan korvaushoidossa oli kuitenkin vain noin 3 300 opioidiriippuvaista (siirryt toiseen palveluun) (Lääkärilehti).

Ensimmäisen kerran Janne ajatteli olevansa riippuvainen, kun hän oli käyttänyt Subutexia vuoden verran. Yhtenä päivänä kaikki aineet olivat lopussa ja olo oli hirveä.

Aluksi hän ei käsittänyt, että huono olo johtui vieroitusoireista. Hän luuli saaneensa flunssan. Kun hän taas sai Subutexia, olo palautui normaaliksi.

Se ei kuitenkaan vielä huolestuttanut miestä. Eikä se, että ensimmäisten käyttökertojen euforiaa ei enää tullut, vaan olo ennemminkin normalisoitui päivittäisen annoksen myötä.

– Päihteiden käyttö oli jo jatkunut niin pitkään, että jatkoin vain samalla meiningillä eteenpäin. Hommasin, mitä tarvitsin saadakseni pahan olon pois, ja jatkoin elämää, Janne kertoo.

huumeruisku ja lusikka
"Kun rahat on loppu ja pitäisi jostain saada jotain, että saisi voimaa edes nousta sängystä ylös. Silloin mietin monesti, että mihin helvettiin sitä on joutunut." Näin oululainen Janne kuvailee huonoimpia hetkiään silloin, kun hän vielä käytti huumeita.AOP

Vaikka Janne käytti Subutexia useita vuosia, eivät siitä tienneet kuin lähimmät ystävät. Mies arvelee hänen perheensä aavistelleen, että kaikki ei ole kunnossa. Mutta siitä, miten syvällä hän oli huumemaailmassa, ei heillä ollut käsitystä. Eikä aluksi Jannella itselläänkään.

Päivät, viikot ja kuukaudet jatkuivat samoilla raiteilla. Aamulla herätessään, ensimmäinen asia, mitä Janne teki, oli Subutex-annoksen ottaminen. Jos sitä ei ollut, ainetta lähdettiin etsimään. Käyttöään hän rahoitti myymällä reseptilääkkeitä ja kauppaamalla varastettua tavaraa.

– Varmasti oli niitäkin päiviä, kun kyseenalaistin sen elämäntyylin. Mutta ei siinä hetkessä niin paljon pohdi, että tällaistako tämä minun elämäni on. Kun on ottanut aineita, murheet unohtuvat äkkiä. Ehkä huonoina päivinä mietin, että ei tästä vittu tule mitään.

Ja huonojakin päiviä riitti. Ne olivat niitä, kun aamulla heräsi eikä ollutkaan mitään, mitä ottaa.

– Niinä hetkinä ei pysty eikä halua tehdä mitään. Kun rahat on loppu ja pitäisi jostain saada jotain, että saisi voimaa edes nousta sängystä ylös. Silloin mietin monesti, että mihin helvettiin sitä on joutunut. Tai itsensä ajanut.

Vieroitusoireet kestävät jopa viikkoja

Jos on itsensä tähän jamaan laittanut, on täältä myös itse päästävä pois. Näin Janne ajatteli, kun hän ensimmäisiä kertoja mietti haluavansa lopettaa Subutexin käytön. Ihan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ollut.

– Vieroitusoireet tuntuvat siltä kuin olisi kova flunssa ja kuume, mutta moninkertaisesti pahemmalta. Ja jalkoja särkee. Ei pysty nukkumaan tai syömään. Koko ajan oksettaa, on huono olo ja ei jaksa seistä, kun huippaa niin paljon. Eikä pysty hengittämään kunnolla, Janne kuvailee.

Opioideista tulevat fyysiset vieroitusoireet ovat Helsingin yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoen mukaan vahvat ja ne saattavat kestää pitkäänkin. Tämä tekee vieroittautumisesta hankalaa. Etenkin, jos ihminen yrittää tehdä sen yksin, ilman terveydenhuollon ammattilaisten apua.

Metadon lääkepurkki
Korvaushoidossa opioidiriippuvaisille annetaan päivittäin annos Metadonia tai Suboxonea. Lääkkeen avulla vieroitusoireet pysyvät kurissa ja ihminen pystyy keskittymään kuntoutukseen.Marko Väänänen / Yle

Tällä hetkellä esimerkiksi Oulussa opioidiriippuvaisen täytyy käydä laitoshoidossa vieroittautumassa ennen korvaushoitoon pääsyä. Oulun opioidikorvaushoitopoliklinikan psykiatrinen sairaanhoitaja Pirjo Tomperi kertoo sen johtuvan siitä, että tällä tavoin voidaan todentaa ihmisen opioidiriippuvuus.

Pakollinen vieroitusjakso voi johtaa Simojoen mukaan siihen, että kaikista vaikeimmassa asemassa olevat eivät pääse korvaushoitoon, koska he eivät yksinkertaisesti kykene olemaan osasto-olosuhteissa paria viikkoa.

Simojoen mielestä pakollinen vieroitusjakso ennen korvaushoitoon pääsyä on resurssien tuhlaamista ja ihmisten kiusaamista.

– Se on myös riskialtista. Jos ihminen keskeyttää tuollaisen hoitojakson, niin viikossa opioiditoleranssi on kerennyt tippumaan jo sen verran, että yliannostuksen riski on paljon suurempi kuin aikaisemmin.

Tämänhetkinen asetus opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta (siirryt toiseen palveluun) (Finlex) ei suoraan vaadi, että ihmisen tulisi käydä pakollinen laitosvieroitusjakso ennen korvaushoitoon pääsyä. Silti sitä edelleen edellytetään osissa paikkakunnista hoitoon hakeutuessa.

Hoitoon ei haluta laittaa rahaa

Suomessa opioidien ongelmakäyttäjiä on väestöön suhteutettuna enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa on kuitenkin vähiten korvaushoitopotilaita riippuvaisten kokonaismäärään suhteutettuna (siirryt toiseen palveluun) (Lääkärilehti). Kaarlo Simojoen mielestä tämä johtuu päihdeongelmaisiin kohdistuvasta stigmasta.

– Hoitoon ei haluta laittaa rahaa. Ei ymmärretä kyseessä olevan sairaus, johon on toimiva lääkehoito.

– Meillähän on hyvin vahva raitistumisen eetos ja korvaushoito sotii sen kanssa. Korvaushoito on ollut erittäin kiistelty ja hankala aihe Suomessa ja pitkään sitä vastustettiin. Sen takia hoidot tulivat tosi myöhään Suomeen laajamittaisemmin, Simojoki toteaa.

Metadonipumppu
Kaarlo Simojoen mukaan jopa osa terveydenhuollon ammattilaisista suhtautuu negatiivisesti korvaushoitoon ja päihdeongelmaisiin.Niko Mannonen / Yle

Jotkut ajattelevat Simojoen mukaan edelleenkin, että korvaushoito on vain huumeiden jakamista huumeriippuvaisille ilmaiseksi.

– Monet eivät ymmäretä sitä, että se maksaa hunajaa, kun ihmiset ovat hoidon ulkopuolella. Maailmalta tullut data on ihan aukoton – korvaushoito säästää paljon inhimillistä kärsimystä ja rahaa.

– Yhteiskunnan kannalta on aina kannattavaa tarjota korvaushoitoa tai muuta potilaan tilanteeseen sopivaa hoitoa.

Jopa osalla terveydenhuollon ammattilaisista on Simojoen mukaan negatiiviset asenteet korvaushoitoa ja ylipäätään päihdepotilaita kohtaan.

– Siitä on ihan tutkittua tietoa. Päihdeongelmien hoitoon liittyy paljon myös hoitopessimismiä. Jotkut ajattelevat, että eiväthän nämä ole hoidettavissa, vaikka he oikeasti ovat. Hoitotulokset korvaushoidossa on oikein ajoitettuna ja kohdennettuna hyviä.

Monessa muussa maassa hoitoon pääsee Simojoen mukaan matalalla kynnyksellä. Hän kertoo, että Suomi kuuluu harvoihin korkean kynnyksen maihin, joissa on vaikeaa päästä hoitoon.

Korvaushoito pitää ansaita

Hoitoon pääsyn vaikeudesta tietää jotain myös Janne.

Vuosien käytön ja omien vieroittautumisyritysten jälkeen, hän päätti hakeutua korvaushoitoon. Siitä, kun mies ensimmäisen kerran ilmoitti päihdetyöntekijöille haluavansa korvaushoitoon, kului aikaa lähes vuosi, ennen kuin lääkehoito aloitettiin.

– Siinä oli monta kuukautta sellaista todistelujaksoa. Minun piti muun muassa todistaa, että minulla on opiaattiriippuvuus.

Janne kävi nuorten päihde- ja huumausaineasema Redillä kerran kuukaudessa antamassa huumeseulat, joissa piti näkyä opiaatit. Kun riippuvuus oli todennettu, Jannen piti käydä kaksi kertaa vieroituksessa.

– Minulle sanottiin, että pitää olla kaksi epäonnistunutta katkoyritystä ennen kuin voin päästä korvaushoitojonoon.

Ensimmäisellä kerralla Janne oli vieroituksessa muutaman päivän, toisella kertaa viikon. Katkoyritykset olivat siis epäonnistuneita ja hän ajatteli pääsevänsä hoitojonoon.

– Menin Redille juttelemaan ja he sanoivatkin, että vieroituksessa pitää olla kokonaiset kaksi viikkoa raittiina. Eli ei mitään epäonnistuneita katkoja. Ne säännöt muuttuivat ihan yhtäkkiä.

Mehän leikimme tässä ihmisen terveydellä ja hengellä.

Kaarlo Simojoki

Kaarlo Simojoen mielestä tällaiseen menettelyyn liittyy ajatus siitä, että korvaushoito pitää ansaita: potilaan pitää osoittaa olevansa motivoitunut hoitoon, joka on kallis ja pitkäkestoinen ja jos hän pystyy olemaan kaksi viikkoa laitoshoidossa, on hän korvaushoidon arvoinen.

– Tämä on ihan älytöntä. Mehän leikimme tässä ihmisen terveydellä ja hengellä. Emmehän me vaadi esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivää olemaan kahta viikkoa ilman verenpainetta ja sitten vasta aloitetaan lääkitys, Simojoki tuhahtaa.

Janne kuitenkin kävi vaaditun laitoshoitojakson, oli kaksi viikkoa päihteettömänä ja kärsi vieroitusoireet.

– Se tuntui ihan helvetin turhalta. Ja turhauttavalta. Kaksi viikkoa on todella pitkä aika olla ilman lääkkeitä. Minulla ei siinä ajassa ehtinyt mennä edes vieroitusoireet ohi.

– Ei se käy järkeen, että pitää käydä tällainen läpi, vaikka tietää, mitä apua tarvitsee ja tietää, ettei pysty olla ilman, vaikka olisin ollut miten kauan katkolla.

Heti, kun Janne pääsi vieroituksesta, hän osti Subutexia. Kahden viikon kärvistely ilman aineita takasi kuitenkin paikan korvaushoitojonossa.

Hoitoa joutuu odottamaan jopa vuoden

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Airi Partanen ei näe syytä sille, että korvaushoitoon pääsyä pitäisi nopeuttaa nykyisestä. Jotta hoito onnistuisi on potilas Partasen mukaan tärkeä sitouttaa korvaushoidon hoitomuotoon.

Hänen mielestään nykyinen toimintatapa hoitoon pääsyssä auttaa potilaita hahmottamaan sen, mitä korvaushoito vaatii.

– Suomessa on lähtökohtana se, että opioidiriippuvuus täytyy olla todettuna ja potilaille täytyy tarjotaan muita hoitovaihtoehtoja ennen kuin heidät sitoutetaan vuosia tai jopa elinikäisesti kestävään hoitoon.

Oulun korvaushoitopoliklinikalla työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja Pirjo Tomperi on Partasen kanssa samaa mieltä. Koska hoito on niin vaativa ja vaatii asiakkaalta todella paljon sitoutumista, arviointiaika ei saa olla liian lyhyt.

Tällä hetkellä esimerkiksi Oulussa korvaushoitoon pääsy kestää Tomperin mukaan noin 8-12 kuukautta ja jonossa on tällä hetkellä 14 ihmistä. Odotusaikaan sisältyvät jonotuksen lisäksi erinäiset arviointikäynnit hoitajien ja lääkärin kanssa sekä laitosvieroitus.

Jopa vuoden odotus korvaushoitoon on kuitenkin Tomperinkin mielestä liian pitkä aika.

– Se ei palvele hirveästi asiakasta, että odotusaika on liian pitkä. Yleensä asiat ehtivät mennä entistä hankalammiksi, eivätkä ne korjaannu ennen kuin ihminen saa apua.

"Enää ei pitänyt kikkailla, että sai sitä, mitä kroppa huusi"

Kun Janne odotti korvaushoitoon pääsyä, hän jatkoi Subutexin käyttöä. Se oli kuitenkin hänen mukaansa hillittyä. Hän ei pyrkinyt päihtyneeseen tilaan, vaan otti niin paljon, että kykeni toimimaan.

– Aloitin ikään kuin korvaushoidon jo itsenäisesti, Janne naurahtaa.

Ja vihdoin vuoden odotus palkittiin. Janne pääsi korvaushoitoon.

– Olin niin helpottunut. Enää ei pitänyt kikkailla, että sai sitä, mitä kroppa huusi. Pystyin vihdoin keskittymään kuntoutumiseen ja normaaliin elämän takaisin saamiseen. Sain lääkkeen sairauteen.

Siinä vaiheessa kun ihmisellä on riippuvuus, ei hän itse päätä yhtään mitään.

Kaarlo Simojoki

Ja sairaudesta opioidiriippuvuudesta loppujen lopuksi onkin kyse. Tähän sairauteen hoidon saaminen vaatii potilaalta itseltään huomattavan paljon voimavaroja.

– Se on samanlainen sairaus kuin mikä tahansa muukin pitkäaikaissairaus, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa. Ja siihen löytyy tutkitusti erittäin toimiva hoito. Joten onko oikein, että jos meillä on tehokas hoito, annamme ihmisten kuolla, päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki pohtii.

Jos opioidiriippuvuus olisi jokin muu sairaus, jonka kuolleisuus olisi nykyistä luokkaa, oltaisiin siitä Simojoen mukaan huomattavasti huolestuneempia kuin nykyään.

– Siinä vaiheessa kun ihmisellä on vaikea riippuvuus, ei hän itse päätä paljon mistään. Silloin tarvitaan apua.

Simojoki sanoo, että sosiaaliset olosuhteet ovat keskeisempiä asioita riippuvuuksien synnyssä kuin esimerkiksi ihmisen genetiikka. Hän ajattelee, että sen takia yhteiskunnalla on vastuu hoitaa niitä, jotka ovat tähän ongelmaan päätyneet.

Janne lopetti korvaushoidon muutama kuukausi sitten. Hän koki, että oli saanut hoidosta sen, mitä siltä halusikin: elämänsä kuntoon ja itsensä eroon huumeista.