Brittimies piti toista vankina 40 vuotta – 79-vuotias pidätettiin epäiltynä orjuuttamisesta

Uhri on nykyisin 58-vuotias. Hänet löydettiin auttavaan puhelimeen tulleen vihjeen perusteella.

orjuus
Britannian kartta jossa Carlisle
Yle Uutisgrafiikka

Luoteis-Britanniassa poliisi on vapauttanut miehen, jonka uskotaan olleen toisen miehen vankina 40 vuotta, brittiläiset tiedotusvälineet kertovat.

Carlislen kaupungin lähellä vankina pidetty mies on nyt 58-vuotias. 79-vuotias mies on pidätetty epäiltynä hänen orjuuttamisestaan.

Viranomaiset löysivät uhrin auttavaan puhelimeen tulleen soiton perusteella.

Uhri joutui asumaan puuvajassa, jossa hänellä oli vain tuoli ja täkki. Lämmitystä vajassa ei ollut, sanoo työvoiman väärinkäytöstä vastaavan viranomaisen GLAA:n edustaja Martin Plimmer yleisradioyhtiö BBC:lle. (siirryt toiseen palveluun)

– Kenenkään ei pitäisi joutua elämään tällaisissa oloissa, Plimmer toteaa.

Plimmerin mukaan vaikuttaa siltä, että uhri joutui työskentelemään palkatta 16–17-vuotiaasta lähtien.

Ei ole tiedossa, yrittikö hän koskaan paeta. Plimmer kertoo miehen olevan niin traumatisoitunut, että hänen luottamuksensa voittaminen vie pitkään.

Löydettäessä mies oli hyvin hämmentynyt. Hänet on viety lääkärintarkastukseen.

Plimmerin tietojen mukaan tämä on pisin vankeusaika, jonka kanssa hänen virastonsa on joutunut tekemisiin.

Aiheesta muualla:

Kept in a shed for 40 YEARS of hell: 'Slave', 58, is rescued from squalid garden prison after four decades as cops arrest his 79-year-old 'captor' in dawn raid (siirryt toiseen palveluun)

Cumbria slavery probe: Man 'lived in shed for 40 years' (siirryt toiseen palveluun)