AKT julisti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – koskee myös linja-autohenkilökuntaa

Kieltojen vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen.

Oulu
Bussi lähdössä pysäkiltä
AKT:n julistama ylityö- ja työvuorojen vaihtokielto koskee myös Koskilinjojen henkilökuntaa.Yle

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on julistanut laajennetun ylityö- ja työvuorojen vaihtokiellon. Syynä on hallituksen esitys irtisanomissuojan heikentämiseksi pienissä yrityksissä.

Kiellot ovat voimassa ensi maanantaista lähtien ja kestävät kolmen viikon ajan. Kielto koskee muun muassa linja-autohenkilökuntaa.

Oulun seudulla paikallisliikenteestä vastaavan Koskilinjojen toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoo, että kieltojen vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen. Viimeksi syyskuun lopussa toteutui vastaavanlainen ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Tuolloin vaikutuksia joukkoliikenteeseen ei Oulun seudulla ollut, eikä vuoroja jäänyt ajamatta.