Kaasutankkausaseman tulo Kuopioon viivästynyt

Pohjois-Savon ensimmäinen kaasuntankkausasema ei avaudu vielä tämän vuoden puolella.

Kuopio
Mies tankkaa biokaasua
Markku Ojala / AOP

Ensimmäisen autojen kaasutankkausaseman tulo Kuopioon ja samalla koko Pohjois-Savoon on viivästynyt.

Energiayhtiö Gasum arvioi saavansa Matkuksen kauppakeskuksen yhteyteen tulevan aseman auki ensi kesään mennessä. Vielä aiemmin Gasum arvioi tankkausaseman avautuvan tämän vuoden loppuun mennessä.

Viivästyksen syynä on yhtiön mukaan aseman tontti ja sen tarvitsemat luvat sekä työ- ja elinkeinoministeriön tuen saaminen.

Tankkausasemalle on tulossa nesteytetyn kaasun jakelu raskaalle liikenteelle ja paineistetun kaasun jakelu henkilö- ja jakeluautoille sekä busseille.

Gasum on ilmoittanut avaavansa lähivuosina useita kymmeniä kaasutankkausasemia ympäri maata. Aluksi niitä avataan suurimpiin kaupunkeihin, jotta asemilla olisi tarpeeksi asiakaspohjaa ja toiminta olisi kannattavaa.