Liitot miettivät jatkotoimia irtisanomislakiesitystä vastaan jättikokouksessa – puheissa väläytettiin yleislakkoa ja polttoaineen jakelun katkaisua

Kokouksessa ei vielä tehty päätöksiä jatkotoimista.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
SAK:n liitot kertovat jatkotoimista liittyen irtisanomisia helpottavaan lakiesitykseen
SAK:n liitot kertovat jatkotoimista liittyen irtisanomisia helpottavaan lakiesitykseen

Palkansaajajärjestö SAK:n liitot kokoontuivat perjantaina Helsinkiin pohtimaan jatkotoimia liittyen irtisanomisia helpottavaan lakiesitykseen. Paasitornissa oli koolla kaikkiaan noin 500 SAK:n liittopäättäjää.

Kokouksessa ei vielä tehty päätöksiä jatkotoimista. Varsinaisia päätöksiä jatkotoimista on odotettavissa vasta liittojen hallituksissa.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vetosi jyrkkäsanaisessa avauspuheenvuorossaan hallitukseen kertaalleen, että se lopettaisi lain valmistelun "tavoilleen uskollisesti".

Elorannan mukaan irtisanomislaki synnyttäisi kahden kerroksen työmarkkinat, laittaisi työntekijät eriarvoiseen asemaan ja aiheuttaisi epävarmuutta pienissä yrityksissä työskenteleville työntekijöille.

– Onneton laintekele. Hallituksen kumarrus Suomen Yrittäjille, ei mitään muuta, kuvaili Eloranta lakiesitystä puheessaan.

Useat liittojen aktiivit pitivät kokouksessa lyhyitä uhmakkaan kuuloisia puheenvuoroja. Joissakin puheissa väläytettiin jopa yleislakkoon ryhtymistä. Yleislakkoa väläytti muun muassa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n Vili-Petteri Adamsson.

– Irtisanomislaki puhdistaisi työpaikat liiton miehistä, Adamsson kertoi kuulleensa yrityksistä.

Nesteen Porvoon öljynjalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen mietti, että ay-liike saattoi tehdä virheliikkeen hyväksyessään kilpailukykysopimuksen. Ryynäsen mukaan liittojen pitäisi nyt päättää lisätoimista painostaakseen hallitusta luopumaan irtisanomislakiesityksestä.

– Meillä se askel voisi olla kotimaisen polttoaineen jakelun katkaisu, hän väläytti.

Hallituksen kompromissiesitys ei kelpaa

Hallitus lievensi lakiesitystä tiistaina, mutta kompromissiehdotus kelpaa SAK:lle eikä toimihenkilöiden STTK:lle. Hallitus ehdotti, että irtisanomisen helpottaminen rajattaisiin yrityksiin, joissa on alle 10 työntekijää. Alkuperäisessä ehdotuksessa irtisanomista olisi helpotettu alle 20 työntekijän yrityksissä. SAK ja STTK vaativat edelleen koko lakiesityksen pois vetämistä.

Irtisanomislakiesitystä vastaan on protestoitu tällä viikolla useilla työntekijäaloilla vuorokauden pituisilla lakoilla sekä ylityö- ja vuoronvaihtokielloilla.

AKT kertoi torstaina laajentavansa maanantaina ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja sopimusaloillaan. Uusina sopimusaloina ylityö- ja vuorojenvaihtokieltoon liittyvät muun muassa ahtausalan, terminaalialan, ilmailuhuollon ja matkustamohenkilökunnan työntekijät. Toimet ovat voimassa 28. lokakuuta saakka.

Lue myös:

AKT laajentaa ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa – useita uusia sopimusaloja mukaan

Näin lakko sekä ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat: liikenteessä vuoroja voi jäädä ajamatta ja kauppojen hyllyillä voi olla koloja

Hallitus alentaa irtisanomislain rajan kymmenen työntekijän yrityksiin, karenssi lyhenee 60 päivään – keskiviikon lakot toteutuvat