Säätutkan suojakuori on valkoinen pallo, jotta se kestäisi säätä paremmin – Vimpelissä vanhan tutkan kuorista tehtiin ravintolan kokoustila

Uudessa säätutkassa on entistä parempi tekniikka. Vanhan tutkan suojakuorista saatiin remppaamalla lisätilaa Lakiksen rinnehiihtokeskukseen.

sääasemat
Säätutka suojakuori kokoushuone Lakis Vimpeli
Säätutkan suojakuoresta on tehty kokoushuone vimpeliläiselle yritykselle.Päivi Rautanen/Yle

Lapualainen yrittäjä Jouni Niemelä oli ihaillut Vimpelin Lakeaharjun päällä sijaitsevaa Ilmatieteen laitoksen säätutkaa jo kauan. Säätutka oli piilotettu valkoisen, pallon muotoisen kuoren sisälle ja eteläpohjalaismaisemassa se näytti varsin eksoottiselta.

Kun vuosi sitten kesällä Ilmatieteen laitokselta tuli tieto, että säätutkan vaihtaminen uuteen olisi ajankohtaista, Niemelä innostui kysymään, josko pallo olisi mahdollista ostaa itselle.

– Näin unta, että vanha pallo siirtyisi majoitustilaksi tähän rinteeseen, mutta lopulta siitä toteutettiin kokoustila, Niemelä kertoo.

"Painettiin rääkkää, jos se meinasi ottaa puihin"

Säätutkan sisäänsä kätkevä pallo on halkaisijaltaan vajaa seitsemän metriä. Niemelän mukaan se on kohtuullisen kevyt, noin 900 kiloa.

Kun kaupat säätutkan pallomaisesta kuoresta oli saatu aikaiseksi, oli sen siirtämisessä kuitenkin omat kommervenkkinsä.

– Vanha säähavaintopallo nostettiin nosturilla naapurini lavetille ja uusi sen tilalle 30 metrin korkeuteen. Me toimme sitten pallon mutkaista Serpentiinitietä rinnettä alas. Toinen ajoi edellä ja toinen perässä ja aina painettiiin rääkkää, jos se meinasi ottaa puihin, Niemelä kertoo.

Matkantekoa estäviä, ylimääräisiä puita kaadettiin tarpeen tullen tieltä pois.

Ilmatieteen laitoksen säätutka Vimpelissä on suojattu valkoisella pallon muotoisella kuorella.
Ilmatieteen laitoksen säätutka Vimpelissä on suojattu valkoisella pallon muotoisella kuorella.Päivi Rautanen/Yle

Uusi säätutka, uusi tekniikka

Ilmatieteen laitoksen Säätutkat ja ilmakehän profiilimittaukset -ryhmän ryhmäpäällikkö Anne Hirsikon mukaan säätutkan elinkaari on noin 13–17 vuotta. Vimpelin säätutkankin pitäisi kestää nyt vuoteen 2030 asti.

Vimpelin uusi säätutka edustaa nyt uutta tekniikkaa.

– Ennen saimme tutkan avulla selville, että sataa ja paljonko sataa. Nyt pystytään määrittämään sateen olomuoto eli tuleeko lunta, vettä vai esimerkiksi rakeita, Hirsikko sanoo.

Tutkan avulla voidaan arvioida myös tuulen suuntaa ja nopeutta.

Tutka piilossa valkoisessa pallossa

Ilmatieteen laitoksella on kymmenen säätutkan verkosto. Jokaisella säätutkalla on oma mittausalueensa ja hyvän kattavuuden saamiseksi alueet menevät hiukan päällekkäin.

– Vimpeli sopii maantieteellisesti hyvin verkostoon ja on mittausteknisesti hyvä paikka, Hirsikko sanoo.

Syyt säätutkan piilottamiselle valkoisen pallon sisään löytyvät myös säästä.

– Pallo on valkoinen siksi, että sen valkoinen pinta ei lämpene auringon paisteessa. Ja pallo se on muodoltaan siksi, että sadevesi valuu sen päältä pois. Geometria on järkevä mittausten kannalta.

KOkoushuoneen ikkuna
Yrittäjä Jouni Niemelä vuorasi pyöreän tilan päreillä. Säätutkaa suojanneeseen pallokuoreen tehtiin myös ikkunat.

4000 pärettä ja tuhansia niittejä

Jouni Niemelän tontilla vanhan säätutkan pallokuori on kiinnitetty Lakiksen laskettelurinteiden ravintolan laajennusosan katolle. Kokoustilaksi kunnostettuun rakennukseen on tehty ikkunat ja sen seinät on sisältä paneloitu Killinkosken päreyhdistyksen päreillä.

– Tähän meni vajaa 4000 pärettä ja muutama tuhat niittiä, Niemelä sanoo.

Isäntä paneloi rakennuksensa itse, vaikkei ollut koskaan nähnyt pärekattoa edes tehtävän.

– Pyöreä muoto oli aika helppo tehdä.