1. yle.fi
  2. Uutiset

Joensuulta video Oma Maa -elokuvan teosta

Joensuun tekemässä videossa seurataan elokuvaohjaaja Markku Pölösen päivää. Seuraavissa videoissa kerrotaan kaupunginjohtajan roolisuorituksesta raitiovaununa.

Joensuu
Ohjaaja Markku Pölönen Oma maa -elokuvan kuvaustauolla.
Heikki Haapalainen / Yle

Joensuu on julkaissut ensimmäisen videon Oma maa -elokuvan teosta. Perjantaina julkaistussa videossa seurataan ohjaaja Markku Pölösen työskentelyä yhden kuvauspäivän ajan Joensuussa.

Reilun kahden viikon päästä ensi-iltaan tulevaa elokuvaa filmattiin kaupungissa lähes kahden viikon ajan. Kuvauspaikkana oli muun muassa kaupungintalo.

Joensuu on Oma maa -elokuvan yhteistyökumppani. Filmissä on muun muassa kaupunginjohtaja Kari Karjalaisella kuvitteellinen rooli raitiovaununa. Kaupunki julkaisee myöhemmin kaksi muuta videota, joissa seurataan juuri kaupunginjohtajan roolisuoritusta.

Perjantaina julkaistu video Making of Oma maa on nähtävissä You Tube-palvelussa.

Lue seuraavaksi