Aikataulu ja budjetti pitää: Rovaniemen rautatiesilta käyttöön marraskuun alussa

Remontoitu silta avataan sekä moottoriajoneuvoille että kevyelle liikenteelle 6. marraskuuta vastaisena yönä.

rautatiesillat
Rovaniemen rautasilta. Remontti loppusuoralla 5.10.2018.
Rovaniemellä rautatiesillan avaamista odotetaan, sillä kiertoreitti Jätkänkynttilän sillan kautta on paikoitellen pahoin ruuhkainen.Marjukka Talvitie / Yle

Rovaniemen rautatiesillan maalaaminen on hyvässä vauhdissa. Nyt työskennellään jo sillan leirintäalueen puoleisella osuudella hupun alla. Jäljellä on enää kaidetöitä, päällystyksiä sekä valaistuksen asentaminen, kertoo Destia Rail Oy:stä työpäällikkö Mika Tuokila.

Silta avataan liikenteelle suunnitellussa aikataulussa marraskuun ensimmäisenä maanantaiyönä. Kokonaisuudessaan urakka päättyy marraskuun puolessa välissä. Viimeinen silaus hoidettanee vielä kevään puolella.

– Jos tulee lunta maahan, niin ei voi tehdä viheralueiden viimeistelyjä. Viimeistään ensi keväänä katsotaan muun muassa kasvavatko nurmikot, kertoo työmaan valvoja Kai Kilpi Rambol CV:stä.

Rovaniemen rautasilta. Remontti loppusuoralla 5.10.2018.
Marjukka Talvitie / Yle

Ounaskosken siltaremontin tilaajia ovat Destia ja Rovaniemen kaupunki. Urakan toteuttaa kalajokinen M. Rautio. Remontin kustannukset ovat noin 7,8 miljoonaa euroa. Destia Rail Oy:stä kerrotaan, että tässä budjetissa on myös pysytty.

Rovaniemen rautatiesilta suljettiin liikenteeltä maaliskuun alussa. Ainoastaan junat ovat voineet käyttää siltaa.