Viisi kuntaa kisaa kirjastokunnan maineesta – finalistit julkistettiin Turun Kirjamessuilla

Kuntaliiton järjestämään kilpailuun osallistui 56 kuntaa. Finaaliin selvisivät Espoo, Iisalmi, Lieto, Salla ja Seinäjoki.

kirjastot
Käsi nostaa kirjaston hyllystä Harry Potter -kirjan.
Kilpailussa arvostetaan muun muassa eri-ikäisten asiakkaiden palvelemista.Meeri Männikkö / Yle

Asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta valitsi 56 hakijan joukosta viisi finalistia eli Espoon, Iisalmen, Liedon, Sallan ja Seinäjoen Vuoden kirjastokunta -kilpailun loppukilpailuun. Finalistit julkistettiin perjantaina Turun Kirjamessuilla. Palkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Kuntaliitto järjestää kilpailun yhteistyössä Suomen kirjastoseuran ja Lukukeskuksen kanssa. Raati painotti arvioissaan yhteistyön, uusien toimintatapojen, kuntalaisten kuulemisen sekä eri-ikäisten ja taustaisten käyttäjien palvelemisen merkitystä.

Kuntaliitto kertoo tiedotteessaan raadin katsoneen, että valintaperusteissa on otettava huomioon myös kuntakentän moninaisuus ja erikokoisten kuntien erilaiset mahdollisuudet kehittää kirjastotoimintaansa.

Duudsonien Jarppi finaalin tuomarina

Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 27. lokakuuta. Loppukilpailun tuomarina toimii Duudsonien Jarppi Leppälä.

Lisäksi Suomen kirjastoseura järjestää verkkoäänestyksen, jossa finalistien joukosta valitaan yleisön suosikki.