Espanjalainen oopperalaulaja Montserrat Caballé on kuollut

Caballé kuoli barcelonalaisessa sairaalassa, jonne hän joutui syyskuussa kärsittyään jonkin aikaa terveysongelmista.

Montserrat Caballé
Montserrat Caballé.
Montserrat Caballé kuvattuna esiintyessään Helsingin Areenalla huhtikuussa vuonna 1998.Nina Parikka / Lehtikuva

Espanjalainen oopperalaulaja, sopraano Montserrat Caballé on kuollut 85-vuotiaana.

Hän kuoli perjantain ja lauantain välisenä yönä barcelonalaisessa sairaalassa, jonne hän joutui syyskuussa kärsittyään jonkin aikaa terveysongelmista.

Caballé muistetaan erityisesti yhdessä Freddie Mercuryn kanssa esittämästään kappaleesta Barcelona, joka julkaistiin vuonna 1987.

Siitä kaavailtiin vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten tunnussävelmää, mutta järjestäjät päättivät ottaa sen rinnalle toisen kappaleen, Sarah Brightmanin ja José Carrerasin esittämän Amigos Para Siempren, koska Mercury kuoli vuoden 1991 lopulla.

Barcelona esitettiin kuitenkin olympialaisten avajaisissa.

Caballén ura kesti 50 vuotta. Hän esiintyi aluksi Baselin ja Bremenin oopperoissa ennen hänen läpimurtoaan maailmalla vuonna 1965. Tuolloin hän esiintyi maineikkaassa Carnegie Hallin konserttitalossa New Yorkissa.

Sen jälkeen hän esiintyi muun muassa Metropolitan-oopperassa New Yorkissa, San Franciscon oopperassa ja Wienin valtionoopperassa.

Caballé esiintyi myös yhdessä oopperalaulajien Luciano Pavarottin ja Plácido Domingon kanssa.

6.10. kello 13.37: Täsmennetty tietoja Barcelona-kappaleesta.

Lue myös:

BBC: Montserrat Caballé, opera singer, dies at 85 (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, Reuters