Pitäisikö hiilen tupruttelun maksaa jotain? Ja kuinka paljon? Nobel-palkittu tiesi vastauksen ennen kuin kukaan älysi edes kysyä

William Nordhaus kehitti jo 90-luvulla tärkeän keinon ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tänään hän sai ajatuksistaan Nobel-palkinnon.

Nobelin palkinnot
Tehtaan piipuista tulee savua
Florian Gaertner / Getty Images

Yhdysvaltalainen Nobel-palkinnolla kruunattu William Nordhaus oli edellä aikaansa.

Neljä vuosikymmentä sitten ilmaston lämpenemisestä ei puhuttu juuri missään. Tuskin inahdustakaan asiasta olisi kuulunut twitterissä, jos se olisi ollut olemassa.

Mutta siitä huolimatta 1970-luvulla William Nordhaus alkoi kiinnostua siitä, miten talouskehitys vaikuttaa ilmastoa lämmittäviin hiilidioksidipäästöihin.

Hän kehitti lopulta 1990-luvulla mallin, jolla voidaan arvioida kuinka paljon hiilidioksidin päästöjen pitää maksaa, jos ilmaston lämpenemistä halutaan rajoittaa.

Nordhausin kaavat lätkäistään pöytään aina kun puhutaan ilmastosopimuksista ja päästörajoituksista. Se antaa talousviisaille mahdollisuuden kertoa poliitikoille paljonko hiilipäästöjen pitäisi yritykselle maksaa.

Matti Liski
Antti Parviala / Yle

– Ilman tätä työtä meillä ei olisi mitään - hiilitonni voisi maksaa euron tai satasen, puuskahtaa Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Liski.

Nyt päättäjät hinnoittelevat hiilipäästöjä melko samalla tavalla eri puolilla maailmaa.

Edelläkävijä

Liski sanoo veikanneensa jo monena vuonna Nordhausille taloustieteen kirkkainta kruunua. Nyt palkinnon jakaminen yhdessä Nordhausille ja Paul Romerille oli yllättävä päätös.

– Harva varmaan veikkasi tätä komboa, mutta kun miettii niin, se on hyvin perusteltu ja huolellinen valinta, hän kiittelee.

Nordhausin ansio on pitkäjänteisessä työssä. Hän lähti kyntämään taloustieteessä jokseenkin koskematonta maaperää.

– Miettikääpä tutkimushanketta, jota alatte tehdä tänään ja viidentoista vuoden päästä teillä on siitä jotain sanottavaa, Liski kertoo Nordhausin kuvanneen tutkijaseminaarissa työuraansa.

Ilmastokysymykset eivät olleet pinnalla 1970-luvulla, mutta juuri silloin Nordhaus alkoi kehittää teoriaa, jonka perusteella nyt haetaan oikeaa tasoa hiiliverolle ja muun muassa EU:ssa käytössä olevalle päästöjen hinnoittelulle.

Ilmastonmuutoksen talousvaikutuksista annettu talouden Nobel-palkinto osuu samalle päivälle, jolloin hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC on esittänyt uusia hälyttäviä arvioita päästöjen rajoittamiselle. Myös IPCC käyttää arvioissaan Nordhausin analyysia.

William Nordhaus
William NordhausYale University / EPA

Raja-aidat nurin

Nordhausin pitkäjänteinen työ on poikkeuksellista myös siksi, että se ylittää tieteentekijöiden raja-aitoja: taloustieteilijä ottaa huomioon kemian ja fysiikan ilmiöitä hahmottaessaan talouden vaikutusta ilmastoon, ja päinvastoin, ilmaston vaikutusta talouteen.

Hänen mallillaan on hyvin käytännöllisiä vaikutuksia myös tulevaisuuteen. Se kertoo hiilipäästöjen hinnan vaikutuksesta tulevaisuuteen jopa vuosikymmenien päähän. Se on arvokasta tietoa kun tehdään ratkaisuja vaikka suurista teollisuuden investoinneista.

– Malli on aika helppo. Sen saa pyörimään melkein ihan vain excelillä, Liski ihastelee.

Pitkäjänteisyys on tarpeen, sillä tämän hetken päästöjen suurimmat vaikutukset tuntuvat vasta vuosikymmenien päästä.

Mutta pitkäjänteisyys kertoo myös huippuyliopistojen mahdollisuuksista. Niissä voidaan paneutua muuhunkin kuin sen hetken muoti-ilmiöihin.

Paul Romer
Paul RomerShawn Thew / EPA

Tutkimus tuo kasvua, kasvu tutkimusta

Aalto yliopiston professori Seppo Honkapohja korostaa pitkäjänteisyyden merkitystä myös toisen palkinnon saajan kohdalla. Honkapohja on julkaissut Paul Romerin kanssa yhteisen tutkimusraportin ja tuntee miehen vuosien varrelta hyvin.

Romerin työ on astetta teoreettisempaa Nordhausiin verrattuna. Ytimessä on sen selvittäminen, miten talous vaikuttaa yritysten haluun tehdä tuotekehitystä ja innovoida.

Ydinkysymyksenä on, kuinka paljon yrityksen voitosta pitää käyttää tutkimukseen. Romerin ansiona on linkittää yhteen se miten tutkimus tuo kasvua ja miten kasvu antaa mahdollisuuden tutkimukseen.

Yhteyden näkeminen ei ole aina helppoa.

Seppo Honkapohja
Antti Parviala / Yle

– Voi kestää jopa pari kolme vuosikymmentä ennen kuin innovaatio on käytössä, Honkapohja konkretisoi.

Ja juuri siksi on tärkeää että innovointi on monipuolista ja pitkäjänteistä

– Ei voida tietää etukäteen, mistä tutkimuksesta innovaatiot syntyvät.

Romer on ollut vakiona Honkapohjan veikkauksissa Nobelin saajaksi.

– Pidin varmana, että hän saa palkinnon. Kyse oli vain siitä milloin.

Innovoinnin lisäksi Romer on tutkinut talouden syklisyyttä. Juuri nyt talouskehitystä uhkaa kansainvälisen kaupan rajoittaminen tullien ja muiden kaupan esteiden takia.

Vaikuttaa siltä, että talouden avautumisen lakipiste on saavutettu ja protektionismi on kääntämässä suuntaa. Honkapohja varoittaa kaupan esteiden rakentelusta.

– Näiden intoilijoiden kannattaa palata perustutkimuksen piiriin. Talouden avautumisessa on häviäjiä ja voittajia, mutta pitkällä aikavälillä protektionismissa on vain häviäjiä.