AA-ryhmät harmaantuvat ja vanhemmat alkoholistit kantavat nuorista syvää huolta: “Liian moni nuori jättää tulematta uudestaan, kun ryhmästä ei löydy omanikäistä seuraa”

Etenkin pienillä paikkakunnilla Nimettömät Alkoholistit-kokouksiin osallistuu harvoin alle nelikymppisiä. Nuorten uskotaan kaipaavan ryhmistä samanikäisten tarjoamaa vertaistukea.

alkoholiriippuvuus
Miehiä AA-kokouksessa.
Albert, 41, on oman AA-ryhmänsä nuorin alkoholisti. "Paranemme puhumalla toiselle alkoholistille."Mari Kahila / Yle

AA-ryhmissä kannetaan syvää huolta nuorista alkoholisteista. Heitä harvemmin näkyy kokouksissa, varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla. AA-aktiivit pohtivat nyt valtakunnallisissa kokouksissa, miten ryhmien harmaantuminen saadaan hidastumaan.

Satakuntalainen alkoholisti Antero, 67, näkisi mielellään kokouksissa nuorempaa väkeä.

– Minussa on nykyisin niin paljon lähimmäisenrakkautta, että surettaa nuorten puolesta. Tälläkin seudulla on paljon juovia nuoria, jotka tarvitsisivat apua, mutta eivät sitä osaa AA:sta hakea.

Nuoret tuovat nuoria. 15 vuotta raittiina ollut Antero uskoo vahvasti siihen, että parasta markkinointia on nuorten suusta suuhun kulkeva puhe. Tärkeää olisi, että nuoremmat tulijat kokisivat jo ensimmäisessä kokouksessa kuuluvansa joukkoon.

– Liian moni nuori jättää tulematta uudestaan, kun ryhmässä ei löydy omanikäistä seuraa. Moni kolme- tai neljäkymppinen pystyisi varmasti samaistumaan samaa elämänvaihetta elävien puheisiin paremmin kuin meidän eläkeläisukkojen tarinoihin.

Ryhmässä voi käydä sanomatta sanaakaan

Maakuntien AA-ryhmissä käyvien keski-ikä lähentelee eläkeikää. Tarkkaa tilastotietoa asiasta ei ole, sillä kokoukseen osallistujista ei pidetä minkäänlaista rekisteriä. Kokouksissa esittäydytään vain etunimillä.

Sitäkään ei haluta AA:sta arvioida, kuinka monta suomalaista kokoontuu viikottain puhumaan alkoholismistaan. Ryhmiä on 260 paikkakunnalla, yhteensä 700 kappaletta.

Nuoret seilasivat kokoushuoneen ja tupakkapaikan väliä kesken kokouksenkin.

67-vuotias alkoholisti Kallu

Satakuntalaisen AA-ryhmän kokous on juuri alkamassa. Kaksitoista miestä ja yksi nainen asettuu kertakäyttökuppeineen vahakangasliinoilla peitettyjen pöytien ääreen. Suuri osa osallistujista on eläkeikäisiä tai lähellä sitä.

Huoneessa käy hiljainen puheenporina. Puhe lakkaa, kun yksi alkoholisteista avaa kokouksen ja ryhtyy lukemaan sinikantista Kaksitoista Askelta ja Kaksitoista perinnettä -kirjaa. Alkoholistien “Ison kirjan” kieli on vanhahtavaa ja koukeroisten lauseiden perässä on välillä vaikea pysyä. Illan keskustelun herättäjänä toimii lause: “Ainoa vaatimus AA-jäsenyydelle on halu lopettaa juominen”.

Kaikki näyttävät vaipuvan omiin aatoksiinsa. Osa heistä on kuullut luetun jo satoja, tuhansiakin kertoja. Silti yhtä miestä lukuun ottamatta kaikki haluavat jakaa tekstin herättämiä ajatuksia. Puhua kun ei ole pakko. Kuulemma joku on käynyt ryhmässä vuoden, ennen kuin sanoi mitään.

Anteron sormus jäljittelee pinssiä, joka joissain AA-ryhmissä jaetaan viidestä raittiista vuodesta.
SormusMari Kahila / Yle

Pöydän päässä istuva mies aloittaa. Ääni on käheä ja ajatukset syviä. Vuoro toisensa jälkeen jokainen kertoo tekstin herättämistä tunteista ja tämän hetken aatoksistaan. Tulee ryhmän nuorimman jäsenen, 41-vuotiaan Albertin vuoro. Hän kertoo koskettavan tarinan oman alkoholisminsa pohjakosketuksesta. Ympärillä vuosikymmeniä vanhemmat nyökyttelevät hyväksyvästi.

“Ryhmä on itseäni suurempi voima”

Jokaisella alkoholistilla on oma polkunsa ensimmäiseen AA-kokoukseen. Paljon löytyy yhteistä, riippumatta iästä tai päihteestä. Valtaosa AA:han saapuvista nuorista on nykyisin sekakäyttäjiä. Niin oli myös neljä vuotta sitten ryhmään tullut Albert.

Hän kertoo tien vieneen AA:han päivänä, jolloin kuukaudeksi tarkoitettu satsi lääkärin määräämiä pillereitä meni muutamassa minuutissa. Juominen ja päihteiden käyttö oli vallannut miehen koko elämän. Alkoholismia ei saanut enää piiloon – ei töissä eikä vapaa-ajalla.

Kertakäyttökuppi.
AA-ryhmässä jokainen puhuu vuorollaan. Ketään ei keskeytetä. Puhuakaan ei ole pakko.Mari Kahila / Yle

Albert soitti lääkärille ja ilmoitti haluavansa katkaisuhoitoon. Lääkäri kysyi, saisiko hän antaa Albertin numeron AA-ryhmäläiselle. Illalla Albert istui jo kokouksessa. Ensimmäisen kerran puhuessaan hän pohti ääneen, onko hän alkoholisti. Kertoi juomisestaan sekä pullojen ja pillereiden piilottelusta ja pani merkille, että vanhemmat miehet nyökyttelivät lempeästi hymyillen.

– Toki he tiesivät heti sen, mitä minä en ollut vielä valmis sanomaan ääneen. Minä olen alkoholisti. Sanoin sen ääneen jo seuraavassa kokouksessa, Albert muistelee.

Albert puhuu erittäin lämpimästi ryhmästään. Häntä ei häiritse, vaikka omia ikätovereita ei ryhmästä löydykään. He ovat ikäerosta huolimatta kaikki “onnekkaita pirulaisia”, kun saavat ryhmästä ilmaista sielunhoitoa. Niin nelikymppisellä kuin 40 vuotta raittiina olleella kasikymppisellä on sama sairaus.

– Ryhmä on itseäni suurempi voima. En ollutkaan enää maailman napa, vaan kuunneltuani muita opin siirtämään valtaa itseltäni pois.

Nuoret ovat vanhojen alkoholistien peilejä

Tulee ryhmän ainoan naisen vuoro puhua. Miesjoukko herkistyy.

Keski-ikäinen nainen kertoo lapsuudestaan juovan isän varjossa. Siitä miten hän kantaa edelleen loputonta janoa isän huomiosta. Nainen kuvailee miten edelleen odottaa, että isä huomaisi hänet. Moni katselee käsiään ja nieleskelee liikutustaan. Kun tulee Kallun, 67, vuoro, hän pukee sanoiksi monen mietteet.

– Sinä kuvasit juuri minut isänä. Kiitos siitä. Annoit todella paljon mietittävää.

Kallu on ollut raittiina jo 24 vuoden ajan. Päivän kerrallaan, niin kuin raitistuneilla alkoholisteilla on tapana sanoa. Alkumetrejään AA:ssa mies kuvailee pitkäksi taaperrukseksi. Tuli juotua, käytyä AA:ssa, juotua lisää ja palattua ryhmään monta kertaa. Raittiudesta kiinni saanti otti seitsemän vuotta.

Nykyisin mies käy säännöllisesti ryhmissä ja iloitsee aina uusista kasvoista pöytien ääressä.

Miehen kädet.
Pian neljännesvuosisadan raittiina ollut Kallu muistaa ensimmäisen AA-kokouksensa, jossa oli "kaikki pelot päällä ja kahvikuppi tärisi käsissä".Mari Kahila / Yle

– Kyllä siinä aina palaa omaan itseensä ja aikoihin, jolloin on tullut AA:han. Nuoria kuunnellessa muistuu mieleen miten kädet pystyssä sitä kolmekymppisenä olikaan elämänsä kanssa.

“Ihan tavallisia perheen isiä ja äitejä”

Tiukassa istuva stereotypia alkoholistista olisi saatava rikki. Silloin nuortenkin olisi helpompi astua ryhmiin. Tätä mieltä on nelikymppinen Albert. Hänellä itselläänkin oli pitkään käsitys alkoholistista veneen alla asuvana pahasti rappiolla olevana ihmisenä.

– Ajattelin, että alkoholisti on sellainen, joka on juonut työnsä, kotinsa, perheensä ja autonsa jo aika päivää sitten. Yllätyin, kun AA:ssa oli vastassa ihan tavallisia perheen isiä ja äitejä kaikista yhteiskunnan luokista.

Kuppi
AA-kokouksissa kiertää kuppi, johon saa laittaa rahaa. Satakuntalaisryhmässä kerätyillä varoilla muun muassa ostetaan kokouksiin kahvia ja korppuja.Mari Kahila / Yle

Nuoret sekakäyttäjät ovat haastaneet vanhoihin perinteisiin nojaavaa liikettä sallimaan vapaamman puheen päihteistä. Kokouksissa saa puhua muistakin aineista kuin alkoholista. Entinen sekakäyttäjä Albert puhuu kuitenkin useimmiten vain juomisesta, sillä “talossa talon tavalla”.

– Ryypyn ottaminen on vain se tekninen osa alkoholismia. Kaikilla meillä on samat tunne-elämän häiriöt taustalla.

Nuorten tulisi malttaa käydä kokouksissa

Kallulla on tapana käydä AA-kokouksissa eri paikkakunnilla ja maakunnissa. Hän on osallistunut jopa nuorten omaan AA-ryhmään, joita on Suomessa vain vajaa kymmenen kappaletta.

– Nuoret seilasivat kokoushuoneen ja tupakkapaikan väliä kesken kokouksenkin. Meno huvitti ja hermostutti samaan aikaan.

Monessa ryhmässä on pantu merkille, että nuoria tulee ja menee. Kallu toivoisikin, että nuorilta löytyisi enemmän malttia. Vertaistukiryhmän voima ei hänen mukaansa välttämättä näyttäydy heti ensimmäisessä kokouksessa.

Iäkkäämmiltä alkoholistilta löytyy kuitenkin ymmärrystä sille, että harva nuori etsii tukea raitistumiseen AA-kokouksista. Ei Kallukaan parikymppisenä vielä miettinyt tarvitsevansa apua, vaikka oli jo sairastunut alkoholismiin.

– Taitaa olla niin, että jokaisen on otettava oma pohjakosketuksensa. Ja vasta sitten voi ymmärtää hakea apua.

Haastateltavien nimet on muutettu.