Villasukkabuumi toi lapinlahtelaisäidille niin paljon töitä, että hän luopui päivätyöstä – naisen luomat sukkamallit innostavat neulojia ympäri maailmaa

Käsityöinnostus on luonut alalle uudenlaista yrittäjyyttä, jolla on netin myötä kansainväliset markkinat.

Käsityöyrittäjyys
Niina Laitinen
Lapinlahtelaisen käsityöyrittäjä Niina Laitisen tärkeimmät työvälineet ovat puikkojen ja villalangan lisäksi kamera ja tietokone.Matti Myller / Yle

Toistakymmentä vuotta sitten lapinlahtelainen Niina Laitinen halusi neuloa esikoiselleen villasukat. Hän pyysi äidiltään apua kantapään tekemiseen ja ryhtyi neulomaan.

Pienestä lähtenyt innostus johti lopulta siihen, että viime keväänä nainen jätti kokonaan päivätyönsä kirjanpitäjänä ja ryhtyi täysipäiväiseksi käsityöyrittäjäksi.

Laitinen ei kuitenkaan itse neulo villasukkia myytäväksi vaan hän suunnittelee neulomisohjeita.

– En ollut aikoinaan koulussa mitenkään hirveän innokas käsitöiden tekijä eikä se ollut lempiaineeni, nauraa Laitinen.

Naisen suunnittelemat neulomisohjeet tulivat lopulta niin suosituiksi, että niistä tehtiin tietokirja. Sekin on tehnyt kauppansa kuten neulomisaiheiset kirjat juuri nyt tekevät.

Villasukkien malleja.
Neulojat ympäri maailmaa käyttävät samoja malleja.Matti Myller / Yle

Käsityöalalla valon pilkahduksia

Käsityöbuumi elää ja voi hyvin sekä Suomessa että maailmalla. Yhä nuoremmat ovat innostuneet neulomisesta ja virkkaamisesta ja esimerkiksi neulontaharrastajien määrä on noussut hurjasti.

Pitkän alavireisen kauden jälkeen myös käsityöalan yrityksissä on jälleen enemmän uskoa tulevaisuuteen. Taitoliiton viestintäkoordinaattori Johanna Aydemirin mukaan on vaikea arvioida, että nostaako harrastusbuumi yrittäjien määrää. Hän kertoo sen kuitenkin luoneen uudenlaista yrittäjyyttä.

– Suomessa on syntynyt esimerkiksi muutamia käsityöohjeita tekeviä yhden henkilön yrityksiä, joiden markkina-alue on maailmanlaajuinen verkkojulkaisualustojen kautta.

Usein käsityöalan yrittäjät toimivat sivutoimisesti tai osa-aikaisesti.

– Jos toiminta on helposti avattavissa myös kansainvälisille markkinoille, niin tietä kannattaa lähteä kokeilemaan esimerkiksi sivutoimisuuden kautta, suosittelee Aydemir.

Voisi kuvitella, että turvallisen päivätyön jättäminen olisi päätön hyppy tuntemattomaan. Niina Laitiselle se on ollut kuitenkin mukavaa vaihtelua. Hän myöntää, että yrittäjyys näyttää lyövän leiville.

– Monta vuotta oli kiireistä, kun oli tämä ja päivätyö. Nyt pystyn rauhoittumaan ja keskittymään vain tähän, iloitsee Laitinen.

Nainen neuloo villasukkaa.
Niina Laitinen ei ole itse koskaan neulonut villasukkia ohjeesta.Matti Myller / Yle

Tuore yrittäjä uskoo käsityöbuumin jatkuvan

Lapinlahtelaisen Niina Laitisen yrityksellä on Facebookissa yli 20 000 seuraajaa ympäri maailmaa. Hän pitää nettiä ja juuri sosiaalista mediaa tärkeänä väylänä, koska niiden kautta pystyy vaikuttamaan sekä Suomessa että maan rajojen ulkopuolella.

Nainen muistelee, kuinka blogiin laitetut kuvat levisivät pikkuhiljaa ja ihmiset alkoivat kysellä hänen ohjeitaan yleiseen jakoon.

– Moni neuloo minun ohjeillani, vaikka ei suomea ymmärtäisikään. Merkit ovat samat joka paikassa, sanoo Laitinen.

Kansainvälisyys näkyy siinäkin, että Laitisen kirjoittama neuleohjekirja julkaistaan lähiaikoina myös Virossa.

– Onhan se hauska nähdä, miltä minun tekstini näyttävät viroksi. Sanaakaan en kieltä ymmärrä, Laitinen virnistää.

Niina Laitisen tärkeimmät työvälineet ovat puikkojen ja langan lisäksi tietokone ja kamera. Niiden avulla hän suunnittelee ja kirjoittaa ohjeet sekä ottaa kuvia malleistaan. Nettisivujen kautta tilattavien mallien yksittäishinnat liikkuvat muutaman euron tietämissä.

– Missään vaiheessa en ole itse osannut neuloa ohjeista, vaan olen tehnyt ohjeet itse.

Onhan se hienoa, jos lankakerästä syntyy sukka, jonka on itse tehnyt.

Niina Laitinen

Neulomisohjeita jaetaan ahkerasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, joka on käsityöharrastajien tärkeä kohtaamispaikka. Siellä annetaan myös neuvoja ja vinkkejä sekä pyydetään apua ongelmiin.

– Ihmisten käsityöinnostus tuntuu vain kiihtyvän entisestään. Käsillä tekeminen on iso juttu nykyisin, joten uskon sen pysyvän pinnalla pitkään, ennakoi Laitinen.

Neulomisen suosiolle hänellä on yksinkertainen selitys.

– Onhan se hienoa, jos lankakerästä syntyy sukka, jonka on itse tehnyt.