Ulkoministeri Timo Soini kotiutettu sairaalasta, sairausloma jatkuu viikkoja – hoidon syy oli jalan raju ruusuinfektio

Ulkoministeriö kertoi lauantaina, että Soini on joutunut sairaalahoitoon korkeakuumeisen infektion takia.

Timo Soini
Timo Soini
Timo SoiniMarkku Ulander / Lehtikuva

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) sairausloma jatkuu. Ulkoministeriö kertoo tiedotteessa, että Soinin arvioitu sairausloma päättyy tiistaina 30. lokakuuta.

Soini on kotiutettu sairaalasta. Hoidon syy oli raju jalan ruusuinfektio.

Ulkoministeriö kertoi lauantaina, että Soini on joutunut sairaalahoitoon korkeakuumeisen infektion takia. Soinin ulkoministerivierailu Islantiin jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen hänen sairastumisensa takia.

Soinin erityisavustajan Riikka Taivassalon mukaan ulkoministerin ohjelmassa olisi lähiaikoina ollut muun muassa tapaaminen EU:n ulkosuhteista vastaavan korkean edustajan Federica Mogherinin kanssa. Mogherini vierailee Suomessa keskiviikkona.

Mogherinin tapaamisen ohella Soini joutuu Taivassalon mukaan perumaan myös ensi viikoksi suunnitellun eteläisen Afrikan matkansa. Soinin olisi ollut tarkoitus vierailla Angolassa, Etelä-Afrikassa ja Mosambikissa.

Soinia sijaistavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.) ja toisena puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.). EU-asioissa häntä tuuraa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Taivassalon mukaan esimerkiksi ensi viikolla on EU-ulkoministerikokous, johon Virtanen osallistuu.

Lue myös:

Ulkoministeri Timo Soini joutui sairaalahoitoon korkean kuumeen takia