Pöytä on katettu akkutehtaille – Vaasa hyväksyi asemakaavan satojen hehtaarien teollisuusalueelle

Kemianteollisuudelle soveltuva Laajametsän suurteollisuualue alkaa olla valmis. Nyt puuttuvat enää halukkaat toimijat, mutta myyntityötä tehdään koko ajan.

teollisuusalueet
Kartta Laajametsästä
Laajametsän ja Granholmsbackenin osayleiskaavayhdistelmäkarttaVaasan kaupunki

Laajametsän suurteollisuusalue sijaitsee Vaasan ja Mustasaaren kuntien alueella. Kaavoitus kovasti himoittua akkuteollisuutta varten alkaa ainakin olla kunnossa.

Vaasan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti alueen kaavan. Mustasaari päättää omasta puolestaan kaavasta tällä viikolla.

Neuvotteluja käydään

Seuraavaksi tarvitaan sitten niitä tehtaita. Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry sanoo, että kaavan hyväksyminen tarkoittaa sitä, että nyt alueen markkinointia tehdään entistä aktiivisemmin ja konkreettisemmin.

Laajametsä
Laajametsän suurteollisuusalueTerhi Varjonen/Yle

– Tällä hetkellä käydään keskusteluita muutamien toimijoiden kanssa. Vielä ei ole mitään julkisuuteen kerrottavaa, sanoo Häyry.

Joka tapauksessa alueen markkinointi on helpompaa nyt, kun on näyttää, että tilaa ja tontteja löytyy. Ne, joita alue kiinnostaa, haluavat tietää, mitä oikeasti on tarjolla ja mitkä ovat mahdollisuudet.

Infraan on jo valmistauduttu

Kaupunki on omalta osaltaan hoitanut lupaprosessin, mutta seuraavaksi tarvitaan sitten jo alueelle tulevia yrityksiä.

– Tarvitaan tarkemmat tiedot tulijoilta, että päästään etenemään ympäristölupaan, yva-prosessin loppuunviemiseen, turvallisuuslupaan ja rakennuslupaan, listaa Vaasan kaupungin kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakso.

Kaiken tämän jälkeen pienimpien tonttien ja toimijoiden kohdalla rakentamiseen voitaisiin päästä nopeastikin. Kaavaa on tehty vaiheittain ja sen toteuttaminenkin etenee edelleen sitä mukaa kun tontteja varataan ja toimijoita alkaa tulla.

Laajametsä
Laajametsän alueelle mahtuisi useita toimijoita.Terhi Varjonen/Yle

Tiestöön on jo alustavasti varauduttu. Alueella on jo jonkin verran pyörä- ja autoteitä.

– Sitten kun tiedetään tontille tulija ja mittakaava, niin sitten ryhdytään toteuttamaan infraa, jatkaa Korkealaakso.

Tehtaiden nousemisen tahti on kiinni siitä, kuinka houkutteleva Laajametsän alue esimerkiksi akkutehtaiden kannalta on.

Alueella on useita 50 hehtaarin tontteja sekä lähes 200 hehtaarin tontti, joka sijaitsee osin Vaasan ja osin Mustasaaren puolella.

– Pöytä on nyt katettu ja nyt voivat toimijat tulla, lopettaa Korkealaakso.