Iisalmelaisten vesimaksut kallistuvat ensi vuonna

Talousveden kuutiometrihintaan tulee kahden sentin ja jäteveden hintaan 15 sentin korotus.

Iisalmi
Vesihana
Yle

Iisalmelaisten vesimaksut kallistuvat ensi vuonna.

Iisalmen Vesi korottaa talousveden kuutiometrihintaa kaksi senttiä ja jäteveden hintaa 15 senttiä. Veden käytöstä perittävä vesimaksu ja jätevesimaksu ovat korotuksen jälkeen yhteensä 4,11 euroa kuutiometriltä.

Korotuksia perustellaan muun muassa vesijohtoverkoston investointien kalleudella ja jätevedenkäsittelykulujen kasvulla. Esimerkiksi kaupungin jätevedenpuhdistamoa peruskorjataan parhaillaan.