Poliisin Karhu-ryhmä ja Rajavartiolaitos mukana suuressa harjoituksessa: Saksalainen laiva kaapattu Itämerellä

Harjoitusskenaariossa Saksan lipun alla kulkeva laiva kaapataan Itämerellä.

Kulkuneuvon kaappaus
sotilas nousemassa laivaan
Helsingin poliisilaitos

Itämerellä on meneillään viranomaisten harjoitus laivakaappauksen varalta, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Saksan aluevesillä tapahtuvaan harjoitukseen osallistuu Suomen lisäksi kahdeksan muuta Euroopan maata. Suomesta mukana ovat poliisin valtakunnallinen valmiusyksikkö Karhu-ryhmä sekä Rajavartiolaitos.

Harjoitusskenaariossa Saksan lipun alla kulkeva laiva kaapataan Itämerellä.

Joukot on hälytetty paikalle kotimaistaan, eikä kohdealuetta kerrottu osallistujille etukäteen. Poliisin tiedotteen mukaan harjoitus tuli osallistujille yllätyksenä.

Ylikomisario Jari Kaikko kertoo Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa, että hälytyksen tullessa toiminta aloitetaan siirtämällä joukot alueelle.

– Sitten muodostetaan tilannekuva, aloitetaan tiedustelu ja suunnitellaan sitä, miten tilanne hoidetaan, hän kuvailee.

Kaikon mukaan harjoitukseen kuuluu muun muassa loukkaantuneiden hoito aluksella ja heidän siirtämisensä maihin saamaan hoitoa.

Harjoituksen tarkoituksena on vahvistaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja ylläpitää erityistoimintajoukkojen ammattitaitoa.

Osa laajaa harjoituskokonaisuutta

Toimintaharjoitus alkoi eilen tiistaina ja päättyy huomenna torstaina. Laivakaappaus on osa laajaa harjoituskokonaisuutta, johon osallistuu useita poliisin erikoisyksiköitä eri puolilla Eurooppaa.

Kaikon mukaan muissa harjoitusskenaarioissa harjoitellaan muun muassa linja-autoon ja metroon sekä yleisötilaisuuksiin kohdistuvia tilanteita eri puolilla Eurooppa. Suomi osallistuu vain Itämeren laivakaappausskenaarioon.

EU-rahoituksella toteutettavan Atlas Common Challenge 2018 -toimintaharjoituksen järjestäjä on poliisin erityistoimintayksiköiden verkosto, jolla on yhteensä 38 jäsenyksikköä.

sotilaita nousemassa laivaan
Helsingin poliisilaitos