Tuomo Käyrä oli neljännesvuosisadan Postissa, sitten työttömänä – kouluttautui, mutta on silti ilman työtä

Työtön työnhakija Tuomo Käyrä on yksi kahdeksasta, joita Yle on seurannut jo reilun kolmen vuoden ajan Elämää Postin jälkeen -sarjassa.

työelämä
00-tuomo-kayra.jpg
"Tykkäsin opiskelusta ja pärjäsin hyvin, vielä kun saisi puutarhurin töitä", sanoo Tuomo Käyrä.Pekka Tynell / Yle

Lähdin vapaaehtoisesti Postista huhtikuussa 2014. Kotona lojumisen ja tekonivelleikkauksen jälkeen aloitin puutarhakoulun syksyllä 2015.

Lue Tuomon aiemmista vaiheista tästä ja tästä.

Valmistuin koulusta 2017 keväällä. Pärjäsin todella hyvin. Koulua aloittaessa päätin, että koska aikoinaan ei tullut opiskeltua, otan opinnot tosissani.

Todistuksessa olikin sitten kuusi kiitettävää arvosanaa kuudesta mahdollisesta. Sain uuden ammatin ja pystyin osoittamaan itselleni, että minusta on opiskelemaan ja pärjäämään, ja vielä 57-vuotiaana.

Koulun oppeja olen pystynyt hyödyntämään ihan käytännössä. Olemme autelleet vaimon sukutilalla Keski-Suomessa jo monta vuotta. Siellä on luomumansikkaa vajaan hehtaarin alalla. On istutettu, kitketty ja lakaistu. Kaksi vuotta olen tehnyt sitä nyt valmiina puutarhurina.

Syyskuussa 2017, kun palasimme kesän jälkeen Ouluun, otin yhteyttä kaupunkiin, joka velvoitetyöllisti minut marraskuun lopusta alkaen. Olin Hiirosenkodissa aulaisäntänä kuusi kuukautta. Autoin vanhoja ihmisiä, jotka olivat siellä lyhytaikaisessa hoidossa.

Työ alkoi puoli kahdeksalta ja kotiin lähdin puoli neljältä. Autoin ruokailussa, tein tarviketilauksia, ja kuljetin ihmisiä eri puolelle taloa. Vähitellen tutustuin hoidettaviin, koska samat ihmiset tulivat vuoroviikoin uudestaan. Työ loppui toukokuun lopussa.

Tykkäsin työstä ja vanhoista ihmisistä. Hienoa oli se, että tällä lailla sain palautettua myös ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen. Rahaa tulee toki silti vähemmän kuin aikaisemmin.

Heti töiden loputtua menimme jälleen vaimon sukutilalle Keski-Suomeen. Kesä oli kuiva, kitkeä ei juuri voinut. Mansikkasato oli kuivuudesta huolimatta kuitenkin kohtalainen.

Tilalla aika kuluu tosi nopeasti. Aamusta iltaan ollaan ulkona, kitketään kasvimaata ja poimitaan mansikoita.

01--mansikat07072016_tuomo_kayra3.jpg
"Koulu on antanut luomumansikan viljelyyn paljon uusia ajatuksia", sanoo Tuomo Käyrä.Pekka Tynell / Yle

Tänä vuonna palasimme Ouluun elokuun lopussa. Puutarhurin hommia ei edelleenkään ole näköpiirissä.

Olisi hienoa, jos puutarhurin töitä löytyisi talveksi, mutta silloin niitä ei juurikaan ole. Kesällä, jolloin olemme Keski-Suomessa, jotain saattaisi löytyäkin.

Pidämme vaimoni kanssa yhdessä myös pientä tanssikoulua. Tanssikoulu Tango on ollut meillä kahdeksan vuotta. Opetamme kerran viikossa halukkaille argentiinalaista tangoa.

Lisäksi olen alkanut käydä kuntosalilla ja vaimon kanssa treenataan ja tanssitaan yhdessä.

0207072016tuomokayra5.jpg
Viihdyn maalla ja tykkään tehdä käsilläni asioita", sanoo Tuomo Käyrä.Pekka Tynell / Yle

Eläkeikään minulla on vielä viitisen vuotta jos joskus eläkkeelle pääsen. Olen tyytyväinen elämääni. Näistä aineksista pitää myös tulevat vuodet rakentaa. Tähtäimessä on puutarha-alan yritys.

Olen myös optimisti, ei sitä koskaan tiedä mitä elämää tuo tullessaan.

Toimitukselta: Posti-sarja on ollut laadullinen syväsukellus Postista lähteneiden elämään

Mitä tapahtuu, kun olet viisikymppinen ja sinut irtisanotaan, kun joudut pitkän työuran jälkeen työttömäksi? Päätyykö köyhästä työttömästä eläkeläisköyhäksi, vai tarkoittaako kaikki uuden rikkaan elämän alkua? Miten rakennat uuden elämän?

Toimittaja Tiina Merikanto on päivittänyt kolmatta kertaa viiden entisen Postin työntekijän kuulumiset. Viimeisimmät niistä, kun Postista lähdöstä on jo monta vuotta. Aiemmat kuulumiset löydät täältä ja täältä.

Viisikymppinen Eero Leino löysi 200 työhakemuksen jälkeen uuden työpaikan, mutta tuli irtisanotuksi vajaan kahden vuoden työrupeaman jälkeen. Sen jälkeen hän on kirjoittanut 100 työhakemusta lisää.

64-vuotias Irmeli Valve on tehnyt irtisanomisen jälkeen kolmea työtä, vaikka hän olisi voinut olla ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella eläkkeelle jäämiseen asti. Irmeli sanoo, että hän ei halua jättää työn tekemistä kokonaan vieläkään, vaikka ajatus vapaa-ajan haaveiden toteuttamisesta tuntuu yhä mieluisammalta.

Virva Takanen-Järvelin on edelleen sairauslomalla. Viime vuosina hän on ollut niin työtön työnhakija, sairauslomalainen kuin työkyvyttömyyseläkeläinen. Byrokratian rattaissa pyöriminen tuskastuttaa.

Kata Ahonen ei aio luopua yrittämisestä, vaikka velat ovat suuret ja nivelrikko vaivaa. Kata sanoo, että “ken on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön”.

Posti-sarjassa Yle on tehnyt yhteistyötä Tampereen yliopiston Kohti kaksitahti-Suomea (siirryt toiseen palveluun)? -hankkeen kanssa. Hankkeen tutkijat seuraavat työuriensa loppupuolella olevien henkilöiden elämäntilanteita ja tuottavat uutta tietoa ikääntyvien työntekijöiden työttömyydestä, eläkkeelle siirtymisestä ja mahdollisuuksista pysyä työelämässä. Tutkimusta rahoittavat Koneen säätiö sekä Työsuojelurahasto, ja se tehdään muun muassa haastattelemalla entisiä postilaisia.

Yhteistyötä tutkijoiden kanssa on tehty hankkeen käynnistymisestä alkaen. Tarkoitus on, että opimme toisiltamme ja voisimme yhdessä tuottaa jotain uutta, joka hyödyttää ihmisiä. Tietysti niin, että journalistiset ratkaisut tehdään vain Ylessä.

Lue postilaisten kuulumisia:

“Ilo pintaan, vaikka syän märkänis” – Virva Takanen-Järvelin on tuskastunut pyörimään byrokratiassa köyhänä, sairaana ja työttömänä

Edes kahdet potkut ja 300 työhakemusta eivät lannista Eero Leinoa: Ei ole tärkeää, mitä tienaan, vaan että saan tehdä töitä

Postista potkut saanut Kata Ahonen: Raskaat velat ja nivelrikko eivät lopeta työntekoa ja yrittäjyyttäni – "Ikinä en anna periksi"

Postista potkittu Irmeli Valve ei tahdo eläkkeelle, vaikka on jo 64: "Jo koululaisena tein neljää työtä päällekkäin, ei kesäöinä tarvinnut nukkua"

Postilaiset
Eetu Pietarinen / Yle