Lappeenrannasta tulee Ryanairin suurin kohde Suomessa – kalustopula hidastaa uusien reittien avaamista

Ryanair lentää Suomesta kesällä 2019 viiteen eri kohteeseen. Eniten reittejä on Lappeenrannasta.

lentoliikenne
Halpalentoyhtiö Ryanairin lentokone
Halpalentoyhtiö Ryanair lisää lentoja Suomeen.Timo-Pekka Heima / Yle

Ryanair avaa keväällä 2019 toisen suoran reitin Lappeenrannasta Kreikkaan, kun nykyisen Ateenan reitin lisäksi lennot alkavat maaliskuun lopulla myös Thessalonikiin.

– Ryanair on kertonut, ettei kapasiteettia riitä juurikaan uusille reiteille, mutta saamme silti uuden yhteyden, sanoo Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro.

Tampereelta Ryanair jatkaa kesällä 2019 lentoja Saksan Bremeniin ja Unkarin Budapestiin. Uusia reittejä Tampere–Pirkkalaan ei ole luvassa.

Thessalonikin reitin avaamisen myötä Ryanairilla on kesäkaudella 2019 tarjolla Lappeenrannan lennoilla noin 45 000 paikkaa. Myytävien istuinten määrä lisääntyy kesästä 2018 noin 40 prosentilla.

Ateenan lisäksi Ryanair on lentänyt Lappeenrannasta Italian Bergamoon.

– Milanon Bergamon reitillä täyttöaste on ollut koko kesän lähes sata. Uskon, että kolmas viikkovuoro olisi kannattava, ja tästä olemme jo keskustelleet, sanoo Joro.

Lakot heikentävät kannattavuutta

Ryanairin lentohenkilökunta on lakkoillut vuoden aikana useissa maissa. Kallistuneen polttoaineen ja lakkoilun takia yhtiö on ilmoittanut alentavansa tulosennustettaan. Säästöjä haetaan supistamalla talvikauden lentoja, minkä takia kalustoa vähennetään muun muassa Alankomaiden Eindhovenista, Saksan Bremenistä ja Niederrheinista.

Supistusten takia myös Tampereen ja Bremenin välisellä reitillä lennot keskeytyvät talven ajaksi.

Kreikkalaiset turistit
Katerina ja Izambella Papadopoulu saapuivat Ateenasta suoralla lennolla Lappeenrantaan viime toukokuussaKare Lehtonen/Yle

Halpalennoille myös matkatoimistojen asiakkaita

Ryanair on aiemmin kuljettanut koneissaan lähinnä yksittäisiä matkustajia, mutta nyt kyytiin halutaan myös matkanjärjestäjien ryhmiä. Thessalonikin reitille etsitään matkanjärjestäjää, joka olisi valmis aloittamaan ryhmämatkat Lappeenrannasta Kreikkaan.

Ensimmäisiä valmismatkaryhmiä odotetaan Saimaalle Milanon Bergamosta saapuvilla lennoilla, mutta tavoitteena ovat suorat lennot saksankielisistä Euroopan maista.

– Neuvottelemme matkanjärjestäjien kanssa, että nämä aloittaisivat valmismatkatuotannon Saimaan alueelle. Se lisäisi myös lentoyhtiöiden kiinnostusta lentää suoraan Lappeenrantaan, kun koneiden paikoista osa olisi myyty ennakkoon matkanjärjestäjille, jatkaa Eija Joro.

Aluksi ryhmät voisivat tulla Saksasta tai Sveitsistä esimerkiksi Helsinki-Vantaan kautta.

– Tällä hetkellä keskustellaan jo talven 2019 ja kesän 2020 lennoista. Suunnittelun sykli on lentoyhtiöillä tavattoman pitkä ja siksi reittien avaaminen tuntuu joskus kestävän kauan.