Kodittomien kissojen määrä kaksinkertaistui Etelä-Karjalassa

Kissat jäävät kodittomaksi koiria todennäköisemmin.

Lyhyet
Kissa karkuteillä. Vain joka kymmenes löytökissa pääsee takaisin kotiin.
Lemmikki vie rahaa varsinkin ikääntyessään, kun sairaudet lisääntyvät.Hanna Othman / Yle

Kodittomien kissojen määrä on kaksinkertaistunut Etelä-Karjalassa muutaman viime vuoden aikana.

Lappeenrannan eläinsuojeluyhdistyksellä on hallussaan lähes sata koditonta kissaa. Lähes saman verran kissoja on toisaalta löytänyt uuden kodin tänä vuonna.

Koiria hylätään kissoihin verrattuna harvoin.

Lemmikkiä hankkiessa on otettava huomioon, että se vie rahaa varsinkin ikääntyessään. Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluneuvoja Laura Hölkki kehottaa lemmikin hankintaa suunnittelevan tutustumaan eläinlääkärien hinnastoihin.

– On myös tärkeää ottaa selvää, mitä lammikille tarvitsee tehdä, kun se kasvaa isommaksi. Esimerkiksi leikata ja rokottaa, Hölkki kertoo.

Lemmikin omistajalla kannattaa olla jonkin verran säästöjä tai muuten mietittynä, miten isompi sairastuminen hoidetaan.

– On velvollisuus selvittää nämä asiat. Meiltä ja muilta yhdistyksiltä voi hakea avustusta esimerkiksi vähävaraisen ihmisen lemmikin hoitokuluihin. Näin eläin ei ole turhaan ole hädässä, Hölkki kertoo.