Enontekiöllä tutkitaan terveysaseman mahdollisia sisäilmaongelmia – laboratorio muttaa väistötiloihin

Laboratorio toimii ensi viikon alusta lähtien väliaikaisissa tiloissa Osuuspankin talossa Hetan keskustassa.

sairaanhoitopalvelut
terveysasema hetta enontekiö
Anni-Saara Paltto / Yle

Enontekiön Hetan laboratorio muuttaa pois terveysasemalta epäiltyjen sisäilmaongelmien vuoksi.

Nordlab-laboratorion toimitusjohtaja Rauno Luttinen kertoo, että Hetan laboratorion työntekijä on oireillut terveysaseman sisäilman vuoksi ja siksi laboratorio jättää nykyiset tilat.

– Laboratorio toimii ensi maanantaista lähtien Osuuspankin kiinteistössä Hetan keskustassa. Kaikki palvelut pyritään tuottamaan uusissa tiloissa kuten ennenkin, eikä laboratorion toiminta vaikuta muihin talon toimijoihin, Luttinen kertoo.

rauno luttinen nordlab
Nordlabin toimitusjohtaja Rauno Luttinen.Nordlab

Kiinteistössä toimivat tällä hetkellä Osuuspankin lisäksi myös Yle Saamen ja Enontekiön Sanomien toimitukset.

Terveysaseman sisäilma tutkitaan

Hetan terveysaseman sisäilma joutuu nyt tarkempaan syyniin, sillä kunta on tilannut kiinteistöön laajan sisäilmatutkimuksen. Enontekiön kunnan rakennusmestari-tarkastaja Kalevi Keskitalon mukaan tutkimukset alkavat kolmen viikon päästä.

– Tuloksia voidaan odottaa parin kuukauden kuluttua. Jos tutkimukset antavat viitteitä siitä, että kiinteistön sisäilmassa on jotain vakavampaa, täytyy ryhtyä toimenpiteisiin. Ratkaisemme tarkempien tutkimusten pohjalta, miten asian kanssa edetään.

Keskitalon mukaan Hetan terveysaseman kiinteistössä on aikoinaan tutkittu lattiamaton alta sisäilmaan mahdollisesti pääseviä yhdisteitä. Myös sokkelin ja rakenteiden kosteuspitoisuuksia on mitattu, mutta kosteusvaurioiden mahdollisuus on tuolloin suljettu pois.

terveysasema hetta enontekiö heahttá eanodat
Hetan terveyaseman sisäilmatutkimukset alkavat kolmen viikon päästä.Anni-Saara Paltto / Yle

Kyseessä vain väliaikaisratkaisu

Enontekiön kunta remontoi parhaillaan väistötiloja laboratoriolle Osuuspankin taloon.

Laboratorion olisi tarkoitus päästä muuttamaan ensi viikonlopun aikana. Keskitalo painottaa kuitenkin, että kyseessä on väliaikaisratkaisu.

– Laboratorion tilat tulevat Osuuspankin talon päätyyn. Myös asiakkaiden sisäänkäynti tapahtuu päätyoven kautta. Laboratorion tilat erotetaan talon muiden toimijoiden tiloista kevyellä väliseinällä ja ovella, ettei laboratorion asiakkaiden tarvitse kulkea pankin ja toimitusten tilojen kautta, kertoo Enontekiön kunnan rakennusmestari-tarkastaja Kalevi Keskitalo.