Video: Laulujoutsenpariskunta nauttii auringosta vielä Suomessa – Lintujen syysmuutto etenee lämpimistä säistä huolimatta

Vesilintuja ei kannata vielä ruokkia, sillä se voi houkutella niitä jäämään Suomeen.

linnut
Laulujoutsen
Kuvaus ja leikkaus: Jarkko Heikkinen / Yle

Lintujen syysmuutto alkaa olla loppusuoralla. Lämpötilojen laskiessa lähtevät viimeisetkin muuttajat seuraavan parin kuukauden sisällä kohti lämpimämpiä alueita. Esimerkiksi todella suuria joutsentokkia on siirtymässä Pohjois-Suomesta kohti etelää.

Syysmuuton sesonki on huomattavasti pidempi kuin kevätmuuton. Koska lokakuussa on ollut harvinaisen lämpimiä päiviä, monet linnut harkitsevat nyt, milloin kannattaa lähteä. Erot muuttopäivien vilkkaudessa voivat syksyisin olla todella suuret.

– Lokakuussa on tyypillistä, että linnut muuttavat sään mukaan. Kun on lämpimiä jaksoja, niin niillä ei ole kiire pois. Näinä päivinä ne ruokailevat ja tankkaavat ja lähtevät sitten myöhemmin liikkeelle, kertoo BirdLifen tiedottaja Jan Södersved.

Monet hyönteissyöjät ovat lähteneet jo heinä-elokuussa, jolloin ravintotilanne on vielä hyvä. Eurooppaan jäävillä lyhyen matkan muuttajilla ei ole kiire.

– Esimerkiksi joutsenet ovat hyvin karaistuneita, osa talvehtiikin Suomessa. Ne pärjäävät niin kauan kuin on matalia vesiä tai peltoja auki. Vasta sitten kun vedet jäätyvät ja lumi peittää maan, niin silloin on lähdettävä liikkeelle, Södersved kertoo.

Joutsenperhe Vaasassa
Jarkko Heikkinen / Yle

Ruokinta voi houkutella jäämään

Vaasan Onkilahdella on ihasteltu tänä kesänä erikoista näkyä: laulujoutsenpariskunnalla on seitsemän poikasta. Vielä loppusyksystä näin suuri poikasmäärä on harvinainen.

Joutsenien syyskannaksi on arvioitu Suomessa noin 65 000-70 000. Leutoina talvina meillä talvehtii vähintään satoja laulujoutsenia. Aika näyttää, suuntaako myös Onkilahden joutsenperhe lämpimämmille alueille talven ajaksi.

Mikäli joutsenet päättävät jäädä Vaasaan, voi niillä olla ruuan suhteen haasteita. Ruokkimiselle, ainakaan tässä vaiheessa, ei Södersved näe tarvetta.

– Se voi houkutella jopa jäämään. Ennemmin suosittelisin jättämään ruokinnan väliin. Sitten on eri asia, jos ne jäävät talveksi ja tulee kylmä keli, Södersved kertoo.

Jos ruokinnan aloittaa, niin linnuille kannattaa antaa niille sopivaa ruokaa. Sokeriset pullat ja kovettuneet korput eivät tee hyvää vesilinnuille.

– Vesilintujen poikasia ei pidä ruokkia pullalla. On näyttöä siitä, että se saattaa aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Siivet esimerkiksi eivät muodostu oikein. Jos vesilintuja ajattelee, niin ihan vilja on niille hyväksi, Södersved toteaa.

Muuttomatkalla olevia hanhia.
Ismo Pekkarinen / AOP

Valkoposkihanhien määrät kasvaneet

Viime viikonloppuna tuhannet suomalaiset tarkkailivat lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatch (siirryt toiseen palveluun)ia. Muuttolintujen bongaukseen osallistui yli 25 000 ihmistä yli 40 maasta. Suomessa nähtiin yli 200 lajia, vaikka osa linnuista on aloittanut muuttomatkansa jo heinäkuussa.

– Länsirannikolla nähtiin paljon urpiaisia ja räkättirastaita, Itä-Suomessa suuria parvia valkoposkihanhia, kertoo Södersved.

EuroBirdwatchia on järjestetty jo vuodesta 1993 lähtien aina lokakuun alkupuolella. Södersvedin mukaan lintulajit ja määrät vaihtelevat vuosittain, mikä johtuu usein vallitsevasta säästä ja lämpötiloista.

– Jos on oikein hyvä muuttosää, niin silloin näkyy ilman muuta enemmän lintuja. Jos taas sattuu tuulinen ja sateinen viikonloppu, niin se pitää ihmiset sisällä eivätkä linnutkaan liiku kovinkaan aktiivisesti, Södersved kertoo.

Vaikka suuria muutoksia lajikirjossa ei ole tapahtunut, ovat valkoposkihanhimäärät kasvaneet viimeisen 25 vuoden aikana.

– Aikaisemmin valtaosa hanhista muutti Suomen itäpuolelta. Uudempi käyttäytymispiirre on se, että hanhet muuttavat suurin joukoin keväisin ja syksyisin Suomen kautta, Södersved kertoo.