1. yle.fi
  2. Uutiset

Postista potkut saanut Kata Ahonen: Raskaat velat ja nivelrikko eivät lopeta työntekoa ja yrittäjyyttäni – "Ikinä en anna periksi"

Jakeluyrittäjä Kata Ahonen on yksi kahdeksasta, joita Yle on seurannut jo reilun kolmen vuoden ajan Elämää Postin jälkeen -sarjassa. Katso myös video, jossa Kata jakaa yöllä lehtiä sekä kertoo veloistaan ja selviämiskeinoistaan.

työelämä
Periksi en anna, vannoo yrittäjäelämän kovat oppirahat maksanut Kata neljä vuotta Postin potkujen jälkeen
Periksi en anna, vannoo yrittäjäelämän kovat oppirahat maksanut Kata neljä vuotta Postin potkujen jälkeen

Sain potkut Postista maaliskuussa 2014. Viimeinen työpäiväni oli syyskuun lopussa. Heti seuraavana yönä olin jakamassa lehtiä Savon Jakelun alihankkijana. Olen ollut jakeluyrittäjänä siitä asti.

Lue Katan aiemmista vaiheista tästä ja tästä.

Oma yritys minulla on ollut jo vuosituhannen taitteesta. Olen aina tehnyt kahta työtä. Oma firma lähti kotisiivouksesta. Lisäksi oli yrityssiivousta ja asiointipalvelua. Kävin esimerkiksi vanhusten kanssa kauppareissulla tai ulkoilutin koiria.

Kun Postista tuli potkut, ajattelin, että nyt pääsen kokonaan omille siivilleni. Olo oli kuin lottovoittajan. Nyt saan ajatella omilla aivoillani, ajattelin.

Ihan ääneenkin sanoin, että irtisanominen oli minulle onnenpotku.

Ei ollut.

Aluksi kaikki sujui hyvin. Yritykseni toiminta laajeni nopeasti, tuli uusia jakelureittejä, palkkasin lisää työntekijöitä. Parhaimmillaan minulla oli heitä viisi.

Työtä oli paljon, olin toiveikas. Siitäkin huolimatta, että jaoin postia monta kuukautta seitsemän päivää viikossa ilman vapaapäiviä.

Elämä näytti hyvältä: minulla oli yritys, mökki ja koirat.

Kata Ahonen Posti
Pieni hetki saunan terassilla syyskuussa 2015.Pekka Tynell / Yle

Sitten tapahtui romahdus. Olin tietämättömyyttäni jättänyt työnantajan työeläkevakuutuksen ennakkomaksut maksamatta. Yhdessä veromätkyjen ja aiempien lainojeni kanssa talouteni romahti. Uusi elämä murentui käsiin.

Viiden työntekijän työnantajuus vaihtui yksin puurtamiseen. En ymmärtänyt, mitä työntekijöiden pitäminen maksaa. Nyt maksan siitäkin tosi kalliita oppirahoja.

Sain kuitenkin asiani järjesteltyä. Velkapotista selviämiseen menee ainakin 15 vuotta.

Maksan, maksan ja senkin jälkeen maksan velkojani. Ajattelen, että itse olen velkani tehnyt ja minun pitää niitä maksaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Se rassaa välillä, mutta en heitä hanskoja tiskiin, enkä ikinä anna periksi. Toivon, että jonakin päivänä asiat on paremmin.

Jos nyt perustaisin jakeluyrityksen, miettisin kyllä toisenkin kerran, miten sitä rakennan ja hoidan.

Viime kesänä jaoin kahden piirin lehdet Pielaveden kylällä seitsemänä päivänä viikossa, ja viikonloppuisin pitkän jakoreitin. Kilometrejä tuli siinä vajaat 200 kilometriä päivässä. Nyt on enää Pielaveden kylä jaettavana.

Pitkästä reitistä oli pakko luopua terveydellisistä syistä. Polveni ovat huonossa kunnossa. Monikaan ei tekisi näillä polvilla tällaista työtä. Moneen vuoteen en ole esimerkiksi kyennyt polvistumaan kunnolla.

Siitä on jo monta vuotta, kun polvet kuvattiin. On nivelrikkoa ja kulumia ja niillehän ei voi mitään.

Minulla on hyviä ja huonoja öitä - ja melkein mahdottomia. Joskus sattuu ihan hirveästi, joskus ei satu ollenkaan.

Painan lääkkeiden voimalla, katsotaan mihin se riittää. Lääkkeet tosin väsyttävät.

Sanotaan, että ikä on vain numero ja ihminen voi olla sen ikäinen kuin haluaa. Tosiasia kuitenkin on, että raja tulee vastaan. Ei minun elimistöni ole sama kuin kaksi- tai nelikymppisillä. Ei jaksa niin kuin nuorempana.

Kata Ahonen Yle
"On kunnia-asia, että posti tulee jaettua oikein", sanoo Kata Ahonen.Sasha Silvala/ Yle

Nousen aamulla puoli kaksi, aloitan lehdenjaon kolmen jälkeen ja saan urakan valmiiksi seitsemän maissa. Ei tämmöistä kestä tällä iällä kauaa, jos ei nuku tarpeeksi.

Jutun videosta voit aistia öisen lehdenjaon tunnelmia. Kata kertoo myös veloistaan ja selviämiskeinoistaan.

Mutta, ken on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön. Ikinä en anna periksi kumminkaan. Teen tätä niin kauan kuin pystyn ja työni kelpaa.

Lisätienesti toivossa tein kesällä vielä lisätyötä Postille. Jaoin Pielaveden taajaman päiväpostia parina päivänä viikossa heinä- ja elokuun. Oli muuten kuuma kulkea rapussa, kun mittarissa oli 30 astetta.

Tarkoitus oli, että jaan syksyllä muualla tarvittaessa. Kävin kokeilemassa pari päivää, mutta se tuntui mahdottomalta. Yliarvioin oman jaksamiseni ja sovussa totesimme, että jätän sen pois.

Silti mietin uudelleen ja uudelleen, mitä lisätyötä voisin ottaa.

Nykyisin helpotan työtaakkaani kahdella apulaisella, joilla on oma yritys, eli he toimivat minulle alihankkijoina.

Toinen auttaa minua keskellä viikkoa, jolloin tarvitaan kaksi jakajaa, koska sanomalehtien lisäksi silloin on enemmän jaettavaa. Työtä on silloin mahdoton hoitaa kunnolla yksin, koska määräajat, jolloin postin pitää olla perillä, tulevat vastaan.

Toinen alihankkijoistani tuuraa minua vapaapäivinä, silloin kun raaskin niitä ottaa.

Viikonloppuvapaita minulla ei ole ollut vuosikausiin, tänä syksynä oli yksi. Kaikki vapaani ovat tähän asti olleet yksittäisiä päiviä keskellä viikkoa. Vastikään toinen apulaisistani opetteli jakoreittini, joten nyt voin ehkä joskus saada viikonloppuvapaankin.

En ole tehnyt moneen vuoteen vapaa-ajansuunnitelmia. Taitaa olla monta kymmentä vuotta siitä kun viimeksi kävin täältä Pielavedeltä pääkaupunkiseudulla, vaikka Espoo on syntymäkaupunkini ja lapsuudenaikainen hyvä ystäväni asuu yhä siellä.

Kuopiossa, eli noin kahdeksankymmenen kilometrin päässä, taisin käydä muutama vuosi sitten. Ulkomaanmatkoista en edes haaveile.

Kaikesta huolimatta toivon joskus pääseväni edes puoliterveenä eläkkeelle. Sen olen päättänyt jo nyt, että ensi huhtikuussa, kun täytän 61, aion jäädä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle

On ihan sama, vaikka se pienentäisi tulevaa eläkettäni. Eihän sitä voi tietää, onko huomenna edes hengissä. Tokkopa minun elinajan ennusteenikaan on kovin kummoinen.

Vaikka alankin nostaa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, minulla ei ole aikomustakaan lopettaa työn tekemistä. Minulle eläke tarkoittaa lisätienestiä.

Kata Ahonen Posti
"Koirani Jesse ja Roope ovat yksi tärkeä syy, miksi jaksan nousta puoli kahdelta yöllä kelillä kuin kelillä", sanoo Kata Ahonen.Sasha Silvala / Yle

Kun minulla joskus on vapaa-aikaa, vietän sitä koirieni kanssa ja sitten nukun. Lepäämiseen kuluu paljon aikaa. Välillä mietin, että nukkuminenko se on elämän tarkoitus.

Rentoudun soittamalla pianoa. Olen soittanut nuoresta asti, kun pääsin Espoon musiikkiopistoon. Kun talon muut lapset olivat leikkimässä, minä valmistauduin syksyn ja kevään tutkintoihin treenaamalla tuntikausia.

Lukio-opinnot rahoitin paitsi olemalla lapsenlikkana jakamalla silloinkin lehtiä. Annoin myös pianonsoiton alkeisopetusta kerrostalon lapsille. Minulla oli alle kymmenkunta oppilasta, joille pystyin hyvin opettamaan alkeet, vaikken pätevä opettaja ollutkaan

Harjoittelin soittamista aikanaan niin paljon, että soitan vieläkin korvakuulolta mitä mieleen tulee. Sulassa sovussa menevät sekä Haydnit että Mozartit, valssit ja humpat.

Lempikappaleeni on sävellys tv-draamasta Myrskyluodon Maija. Sävellys kolahti minuun heti. Ei ollut Maijankaan elämä helppoa, jos ei minunkaan.

Nyt sormeni ovat alkaneet jäykistyä ja voi mennä pitkään etten koske pianoon. Sitten kun soitan, eikä se mene niin kuin pitäisi, raivostun itselleni. Mutta periksi en anna. Oikeat koskettimet löytyvät kyllä loppujen lopuksi. Kun aloitan, voin soittaa tuntikausia niin, että käyn välillä vain juomassa.

Olisin niin halunnut mennä Olli Mustosen konserttiin. Hän konsertoi täällä joku aika sitten ja vihki Pielaveden kirkon flyygelin käyttöön. Ei onnistunut. Olin töistä niin väsynyt, että piti mennä nukkumaan.

On minulla hyvä tai huono olo, tai mikä olo tahansa, niin soittaminen auttaa. Uppoan omaan maailmaani ja sen jälkeen kaikki tuntuu paremmalta.

Kata Ahonen
"Tuota kellon aikaa katson autossani melkein joka yö", sanoo Kata Ahonen.Sasha Silvala/ Yle

Joskus tuntuu, että vaikeudet suorastaan kasaantuvat. Viime keväänä vanhassa 1960-luvun omakotitalossani, jossa asun talvet, oli vesivahinko. Ja vielä sama mökillä: vesiputket jäätyivät. Keväällä, kun tulin mökille katsomaan, vedet olivat pitkin lattioita.

Talviasunnossa ei vessaa voi enää käyttää eikä vettä laskea viemäriin. Onneksi saunaan ja sen suihkuun pääsee. Kun vielä hajosi pakastin, astianpesukone ja pyykinpesukone, olen palannut arkiaskareissani monta kymmentä vuotta taaksepäin. Esimerkiksi pyykit pesen nykyisin käsin niin kuin ennen vanhaa.

Mökin remppasin kuntoon, kalliiksi tuli. Monta tuhatta euroa meni. Talviasunnossa ei kannata korjata mitään. Myyn sen purkukuntoisena sitten joskus pois.

Kaiken sen keskellä ajattelin hetken, että kiitti vaan nyt riitti. Mutta se oli vain se hetki. Kyllä ihminen pystyy mihin tahansa, ei tällaiset harmit oikeastaan ole kuin järjestelykysymyksiä.

Mummoni elätti aikanaan viisihenkisen perheensä pyykkäämällä. Toinen isoisäni oli maalaiskirjeenkantaja. Historia toistaa itseään, vai mitenkä sitä sanotaankaan – perheeni jalanjäljissä kuljen.

Ei tullut elämässä seitsemää numeroa oikein ja miljoonia, sain vain kolme ja lisänumeron. Silti kaikista vaikeuksista huolimatta minulla asiat on hyvin. Monella asiat on paljon pahemmin.

Minulla on terveyttä, katto pään päällä ja koirat. Siksi jaksan nousta joka yö puoli kahdelta kelillä kuin kelillä.

Katso video: Periksi en anna, vannoo yrittäjäelämän kovat oppirahat maksanut Kata, neljä vuotta Postin potkujen jälkeen,

Seuraava juttu Eero Leinosta julkaistaan ensi viikolla.

Postilaiset
Eetu Pietarinen / Yle
Lue seuraavaksi