Fennovoiman nokkamiehen usko horjuu: Pyhäjoen ydinvoimala ei valmistu vuonna 2024

Puheenjohtaja Esa Härmälä täsmentää Ylelle Reutersin tekemää uutista sillä, että aikataulu selviää vielä tämän vuoden aikana.

Fennovoima
Autossa Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla.
Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla on ollut odottava tunnelma jo pitkään. Loppuvuodesta aikataulujen pitäisi selkiytyäMarko Väänänen / Yle

Uutistoimisto Reuters kertoi keskiviikkona, että Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Esa Härmälä ei usko Rosatomin rakentaman Pyhäjoen ydinvoimalan valmistuvan voimassa olevien suunnitelmien mukaisesti vuonna 2024.

Härmälä arvioi Reutersille, että ydinvoimala tulee todennäköisesti valmistumaan vasta myöhemmin, koska rakentamislupaprosessi kestää suunniteltua kauemmin.

– Kun lentokone lähtee myöhässä, se myös saapuu perille myöhässä. Vuosi 2024 olisi äärimmäisen kunnianhimoinen tavoite, ellei epärealistinen, sanoi Härmälä Reutersille.

Aikataulu täsmentyy loppuvuodesta

Ylen keskiviikkoiltana tavoittama Härmälä kertoo, että aikataulu täsmentyy loppuvuodesta, kun ydinvoimalan toimittaja Rosatom kertoo aikatauluarvionsa.

Samaa viestiä Fennovoima on kertonut useammalla suulla aikaisemminkin tänä syksynä.

– Reutersin uutisesta tämä olennaisin asia jäi puuttumaan, sanoo Härmälä.

Fennovoima on tilannut ydinvoimalan Rosatomilta avaimet käteen -pohjalta.

– Tämän takia heidän täytyy esittää tilaajalle oma käsityksensä siitä, missä mennään, sanoo Härmälä.

Härmälän mukaan kyse ei ole kuitenkaan Olkiluoto kolmosen mittaluokan myöhästymisestä, vaan paljon pienemmästä viiveestä.

Olkiluoto 3 on myöhässä kymmenisen vuotta alkuperäisestä aikataulustaan.

Rolls-Roycen poisjäänti aiheuttaa ongelmia

Härmälä vahvistaa myös automaatiotoimittajaksi kaavaillun Rolls-Roycen pois jäämisen aiheuttavan ongelmia.

– Suurin avoinna oleva asia on se, että automaatiotoimittajaa ei ole vielä valittu, sanoo Härmälä.

Kuinka huolestuttavasta asiasta aikataulun kannalta automaatiotoimittajan vaihtumisessa on kysymys riippuu siitä, kuinka erilaisia eri automaatiotoimittajien arkkitehtuurit ovat.

Tämä tulee ratkaisemaan sen, kuinka paljon lisäaikaa tämän takia tarvitaan.

Pallo on nyt Rosatomilla.

Lue lisää:

Säteilymittausasema tulossa ja loppusijoitus kunnossa, mutta "aivot" puuttuvat – Pyhäjoen ydinvoimala on vailla automaatiojärjestelmää ja se on ongelma

Pyhäjoen ydinvoimalan asiakirjat eivät valmistu ajallaan – myös koko projekti voi myöhästyä entisestään