Haluavatko ruokakaupat viinin ja viinojen noutopisteiksi? Lidl: Tärkeä mahdollisuus suomalaiskuluttajille, Kesko ja S-ryhmä vaitonaisia

Kaupan etujärjestön mukaan alalla seurataan lähiviikkojen linjauksia alkoholin etämyynnistä suurella mielenkiinnolla.

alkoholijuomat
valkoviinipulloja
Sasha Silvala / Yle

Mahdollisuus alkoholin etämyyntiin ja noutopisteisiin ei saa aikaan suurta innostusta suurimmissa ruokakaupan ketjuissa, tai jos saa, ei siitä ainakaan nyt haluta kertoa julkisuuteen.

EU-komissio suositteli Suomea harkitsemaan alkoholin etämyynnin mahdollistamista. Ehdotuksen mukaan tilaukset voisi hakea hyväksytyistä nouto- tai luovutuspisteistä, joita nyt on vain Alkolla.

Komissiolta ei näin herunut ymmärrystä Suomen esittämälle etämyydyn alkoholin maahantuontikiellolle, jonka se katsoo olevan vastoin tavaroiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella.

Yle tiedusteli Keskolta, R-Kioskilta, S-ryhmältä ja Lidliltä, onko näillä kiinnostusta ryhtyä alkoholin noutopisteiden pyörittäjäksi, jos tällainen mahdollisuus tulee. Lidliä lukuun ottamatta ketjujen vastaukset olivat niukkoja.

Keskon mukaan asiaa on vielä liian aikaista arvioida.

– Asiasta on käyty alustavia sisäisiä keskusteluja, mutta meillä ei ole asiaan vielä kantaa. Odotamme sääntelyn tarkentumista ja teemme päätöksen asiasta sen jälkeen, Keskon viestinnästä kerrotaan.

– Seuraamme keskustelun etenemistä ja emme kommentoi asiaa tässä vaiheessa laajemmin, vastasi puolestaan SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

R-kioski kertoo, että heillä ei ole käynnissä keskusteluja etämyynnin noutopisteeksi ryhtymisestä.

punaviinipulloja
Keski-Euroopassa viinin verkkokauppa on arkipäivää.Sasha Silvala / Yle

Lidl-johtaja: Trendi kohti maltillisempaa kulutusta näkyy

Saksalainen kauppajätti Lidl oli vastauksissaan kilpailijoitaan avoimempi. Lidlin Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo, että palvelun ja valikoimien laajeneminen on aina hyvä asia kaikessa kaupankäynnissä.

– Näen etämyynnin tärkeänä mahdollisuutena suomalaisille kuluttajille ostaa tuotteita kansainvälisistä valikoimista, se olisi merkittävä avaus Suomeen, Sipponen kommentoi.

Lidl on suuri viinin ja muiden alkoholijuomien verkkokauppias Etelä- ja Keski-Euroopassa. Suomalaiset matkailijatkin ovat saattaneet tutustua Lidlin myymälöiden viini- ja viinatarjontaan. Verkkokaupassaan Lidlillä on myymälöitä laajempi viinivalikoima.

Suomeen ketjun tuotteita ei verkkokaupasta nykyisellään voi tilata. Toiveita asiakkailta on tullut, Sipponen kertoo.

– On meille tullut kysymyksiä, miksi Lidlin verkkokauppa ei toimita Suomeen. Suomalainen kuluttaja on valveutunut ja tietää, mitä maailmalta löytyy, Sipponen toteaa.

Sipponen näkee selkeästi trendin kohti miedompia alkoholijuomia, maltillisempaa kulutusta ja läheisempää yhteyttä ruokaan.

– Ymmärretään viinin ja oluiden merkitys ruokakulttuurille. Uskon, että verkkokauppa ja etämyynti tukisivat tätä. Maailmalla on paljon tuotteita ja makuja, jotka kiinnostaisivat suomalaisia. Olen vakuuttunut, että suomalaisten valistunut käyttäytyminen verkkoasiakkaina jatkuisi, Sipponen arvioi.

Viinipulloja pahvilaatikossa
Christian Delbert / AOP

Sipponen uskoo, että tulli pystyy keräämään verot etämyynnin toimijoilta. Etämyyntiä tekevällä yrityksellä myytyjen alkoholimäärien pitää täsmätä maksettujen verojen kanssa.

Lidlin Sipponen katsoo, että ikärajakontrolli on helposti hoidettavissa nykyaikana vaikka pankki- tai luottokorttitunnistautumisella, ja tarkistamalla ikä noutopisteessä.

Etujärjestö: Kaupalla valmiudet noutopisteiden pyörittämiseen

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto uskoo, että ruokakaupoilta noutopisteiden pyörittäminen sujuisi.

– Jos päätös tulee olemaan sen kaltainen, että ruokakauppojen kautta näitä paketteja voi tässä vaiheessa luovuttaa, ovat kaupan yritykset siihen varmasti valmiita, Luoto kommentoi.

– Kaupan kautta kulkee tällä hetkellä erilaisia nettikaupan paketteja runsaasti. Alkoholia sisältävät paketit vaatisivat ikärajatarkastuksen, mutta niitäkin kauppa on tottunut tekemään, eli siinä ei sinänsä uutta olisi, Luoto katsoo.

Hän arvioi, että kaupan alalla seurataan lähiviikkojen linjauksia etämyynnistä "tarkasti ja suurella mielenkiinnolla".

– Kyllähän tässä perimmäinen kysymys lienee, mitä tapahtuu Alkon monopolille pidemmässä juoksussa, Luoto toteaa.

Kaupan etujärjestön tavoitteena on, että sääntelyä voitaisiin alkoholimyynnissä purkaa ja jossain vaiheessa viinit tulisivat ruokakauppojen hyllyille.

Alko: Noutopisteiden lisäys harkinnassa

Alkoholia toimittaa omiin noutopisteisiinsä nykyisinkin Alko, tilaukset on tehtävä sen verkkokaupassa. Erityisiä noutopisteitä Alkolla on noin 60. Lisäksi verkkokaupan valikoimasta voi tehdä tilauksia noudettavaksi Alkon myymälöihin.

– Noutopisteet ovat osa Alkon palveluverkostoa ja ne tarjoavat Alkon palvelut niillä paikkakunnilla, joissa ei ole Alkon myymälää. Verkkokaupan kautta asiakas voi tilata yhtiön koko valikoimaa mihin tahansa noutopisteeseen, sanoo Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen.

Alkon logo
Joni Haavisto / AOP

Aiemmassa alkoholilaissa tilauspalvelupisteen eli noutopisteen voi perustaa kuntaan, joka sijaitsee vähintään noin 20 kilometrin etäisyydellä lähimmästä Alkon myymälästä tai toisesta tilauspalvelupisteestä.

Uudessa alkoholilaissa ei tätä etäisyysvaatimusta ole. Alkosta kerrotaan, että yhtiö suunnittelee noutopisteverkoston maltillista laajentamista asiakastarpeiden kehittymisen mukaisesti. Päätöksiä noutopisteiden suuremmasta lisäämisestä ei ole kuitenkaan tehty.

Alkon verkkokaupasta on tehty noin 120 000 tilausta vajaan kahden vuoden aikana.

– Ostoskori on viinipainotteinen. Viime vuonna verkkokauppa oli myynniltään Alkon suurin myymälä, Laitinen kertoo.

Hallitus miettii kantaansa komission ehdotukseen

Sosiaali- ja terveysministeriö on kertonut tutustuvansa komission yksityiskohtaiseen lausuntoon ja vastaa komissiolle vielä tämän vuoden puolella.

Hallituspuolueilta odotellaan lähiviikkoina näkemyksiä, miten komission ehdotus täytetään, mutta samalla turvataan Alkon monopoli ja alkoholiverotuotot.

Yhteisessä kannassa voi riittää haettavaa, sillä keskusta ja kokoomus ovat olleet erimielisiä alkoholin etämyynnin tulevaisuudesta.

Alkoholiasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on kannattanut rajat ylittävän etämyynnin kieltoa ja Alkon vähittäismyynnin monopolin turvaamista.

Lue myös

Analyysi: Komission kanta alkoholin etämyyntikieltoon kuin kylmä suihku – Nyt hallitus pähkäilee, miten turvata Alkon asema, verotulot ja pitää EU tyytyväisenä

Vastaako viinin laatu mielikuvaa kumpuilevista viinitarhoista? Tammen makua lankuista

Näin alkoholiveron korotus näkyy hinnoissa ensi vuonna – suositun viinipullon hinta nousee 13 senttiä