Suomalaismies tarjosi kolmelle marokkolaiselle kyydin itärajalle jalkapallon MM-kisojen aikana – epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä

Miehet hakivat pian kiinnioton jälkeen turvapaikkaa Suomesta.

Laiton rajanylitys
Rajavartia tarkkailee liikennettä.
Miehet kävelivät yöllä Venäjän puolelta rajan yli Suomeen Lappeenrannan Ylämaallä.Kari Kosonen / Yle

Marokkolaistaustaista Suomen kansalaista epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä viime kesän jalkapallon MM-kisojen aikana. Mies oli tavannut Pietarissa kesäkuun puolivälissä kolme marokkolaista miestä, jotka pyysivät suomalaista kuljettamaan heidät autollaan Helsinkiin.

He perustelivat pyyntöä sillä, että heidän sukulaisensa asui Helsingissä.

Kolmikko oli saapunut Venäjälle niin sanotun fani-ID:n avulla. Ottelulipun ostaneet fanit pystyivät tunnuksen eli ID:n avulla saapumaan Venäjälle ilman viisumia. Kaikki asianosaiset olivat tulleet Pietariin katsomaan Marokon ja Iranin välistä ottelua perjantaina 15. kesäkuuta.

Ottelun jälkeisenä päivänä suomalaismies kuljetti marokkolaiset Pietarista noin 15 kilometrin päähän rajasta. Omien sanojensa mukaan hän ei tiennyt miesten yrittävän rajan yli laittomasti. Kolmikolla ei ollut Schengen-alueelle saapumiseen vaadittavia matkustusasiakirjoja.

Mieskolmikko käveli Venäjän puolelta lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana rajan yli Suomeen Lappeenrannan Ylämaallä. Kaakkois-Suomen rajavartioston partio otti heidät kiinni aamulla Ylämaan alueelta.

Hakivat turvapaikkaa, katosivat Suomesta

Kolmikko haki pian kiinnioton jälkeen turvapaikkaa Suomesta.

Tutkinnajohtajan, kapteeni Ville Mihlin mukaan miehet ovat kuitenkin poistuneet Suomesta, eikä heidän olinpaikastaan ole tietoa. Miehiä epäillään valtiorajarikoksesta, mutta turvapaikanhakijoina heitä ei tulla siitä tuomitsemaan.

Marokkolaistaustainen suomalaismies on kiistänyt syyllistyneensä laittoman maahantulon järjestämiseen. Esitutkinnan perusteella hän ei tuntenut kolmikkoa entuudestaan.

– Hänen olisi marokkolaistaustaisena pitänyt ymmärtää, että marokkolaiset tarvitsevat Suomeen tuloon viisumin. Tutkinnan aikana ei tullut ilmi mitään järkevää selitystä, miksi hän on jättänyt miehet 15 kilometrin päähän raja-asemasta, sanoo tutkinnanjohtaja Mihl.

Juttukokonaisuuden esitutkinta on saatu valmiiksi ja siirretty syyteharkintaan Salpausselän syyttäjävirastoon.

Kisojen aikana tuli ilmi muitakin tapauksia, joissa MM-kisojen fani-ID.tä käytettiin keinona päästä Schengen-alueelle ilman viisumia.