Vihdoinkin! Joensuun tori avautuu mittavan remontin jälkeen marraskuussa

Torin virallisia avajaisia vietetään joulunavauksessa 25. marraskuuta.

Joensuu
Joensuun toria rakennetaan.
Syyskuussa torilla näytti vielä tältä.Petri Lassheikki / Yle

Pari vuotta kestänyt Joensuun toriremontti saadaan pian päätökseen, sillä torin virallisia avajaisia päästään juhlimaan joulunavauksessa 25. marraskuuta.

Lokakuussa suurin osa torin kannen kivitöistä oli tehty, sillä vain viidennes puuttuu. Sen vuoksi marraskuun alussa järjestettävät marrasmarkkinat pidetään vielä kävelykadulla.

Myös torilava ja uusi torin keskelle rakennettu vesilähde ovat jo valmiit. Vesilähteen vesi tulee olemaan juomakelposta.

Samalla ydinkeskustan liikennejärjestelyt muuttuvat. Torin ja Vapaudenpuiston välisellä kadunpätkällä autojen vauhti on hidas ja kävelijöille on erityisleveä suojatie. Taksiasema palaa entiselle paikalleen Torikadun puolelle.

Pyöräilijät on otettu huomioon uudella torilla. Kävelykadun yhteydessä on oma puna-asfaltoitu pyörätie ja torille on tulossa pysäköintitelineitä lähes 500 pyörälle.

Ensi vuonna vuorossa on Vapaudenpuiston remontti, mutta se ei Joensuun kaupungin mukaan vaikuta liikenteeseen.

Joensuun tori oli pari vuotta remontissa, kun sen alle rakennettiin parkkihalli. Toriparkki avattiin käyttöön lokakuun alussa.