Afrikan "nuorin miljardööri" siepattu Tansaniassa - aseistautuneet miehet veivät matkalla kuntosalille

Mohammed Dewji on hyvin suosittu Tansaniassa.

Tansania
Mohammad Dewji
Mohammad DewjiEPA

Afrikan nuorimmaksi miljardööriksi kuvailtu mies, Mohammad Dewji on kaapattu Tansaniassa, kirjoittaa muun muassa BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Kaksi aseistautunutta miestä sieppasi 43-vuotiaan Dewjin hotellin ulkopuolella Dar es Salaamissa. Dewji oli menossa kuntosalille. Kaappaajat ampuivat laukauksia ilmaan ennen kuin ajoivat pois miljardööri autossaan.

Ainakin kolme ihmistä on pidätettynä epäiltynä osallisuudesta kidnappaukseen. Sieppaajien uskotaan olevan ulkomaalaisia, kertoo poliisi. Silminnäkijöiden mukaan he olivat valkoihoisia.

Poliisi on lisännyt turvatoimia maan rajoilla sekä lentokentillä. Vaikka Tansaniassa on siepattu oppositiopoliitikkoja, on nyt kyseessä ensimmäinen kerta, kun Tansaniassa kaapataan liikemies.

Tansanian ainoa miljardööri

Vuonna 2016 Forbes-lehti arvioi Mohammad Dewjin varallisuudeksi 1,5 miljardia dollaria, eli lähes 1,3 miljardia euroa. Lehden mukaan Dewji olisi luvannut lahjoittaa puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen.

Dewjin on arvioitu olevan myös Afrikan nuorin miljardööri.

Tansanialaiset tuntevat Dewjin lyhyesti nimellä Mo. Omaisuutensa hän on tehnyt perheyrityksellä, joka harjoittaa tukku- ja vähittäiskauppaa kuudessa Afrikan maassa. MeTL-kauppahuone omistaa muun muassa tekstiilitehtaita, myllyjä ja panimoita.

Dewjiä pidetään Tansaniassa julkkiksena. Hän sponsoroi yhtä Tansanian suurimmista jalkapallojoukkeista Simbaa. Hän toimi aiemmin kansanedustajana, ja on nykyisin yleisötapahtumien magneetti.

Suosiostaan ja varallisuudestaan huolimatta Dewjin kuvaillaan olleen rento suhtautumisessaan turvallisuuteen, eikä hänellä ollutkaan mukanaan turvamiehiä.

Lähteet: AFP