Michael-hurrikaani tappoi ainakin seitsemän – vakuutusyhtiö ennustaa 8 miljardin dollarin tappioita

Viranomaiset uskovat, että kuolonuhrien määrä vielä nousee, kun pelastustyöt jatkuvat.

hirmumyrskyt
Hurrikaani Michaelin tuhoja Panama Cityssä, Floridassa 10. lokakuuta.
Hurrikaani Michaelin tuhoja Panama Cityssä, Floridassa 10. lokakuuta.Joe Raedle / AFP

Yhdysvalloissa trooppiseksi myrskyksi laantunut hurrikaani Michael on liikkunut Pohjois-Carolinan kautta kohti Virginiaa.

Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus varoittaa alueen asukkaita hengenvaarallisista hyökytulvista ja rajuista tuulista. Alueelle ennustetaan lisäksi tornadoja, kertoo CNN (siirryt toiseen palveluun).

Yhdysvaltain rannikolle Meksikonlahdelta saapunut Michael vaati ainakin seitsemän ihmisen hengen Floridassa, Georgiassa ja Pohjois-Carolinassa. Kuolonuhrien määrän uskotaan nousevan pelastustöiden edetessä.

Kuvat hurrikaani Michaelin aiheuttamista tuhoista paljastavat, kuinka raju myrsky oli. Hurrikaani hajotti Floridassa rakennuksia, heitteli irtaimistoa ja katkoi puita. Myrskytuulet puhalsivat kovimmillaan lähes 70 metriä sekunnissa.

Korjaustöiden arvellaan kestävän kuukausia. Vahinkojen suuruus selviää tarkemmin vasta lähitulevaisuudessa.

Bostonilainen, katastrofeihin erikoistunut vakuutusyhtiö Karen Clark & Company arvioi, että Michelista aiheutuu noin kahdeksan miljardin dollarin eli noin 6,9 miljardin euron vakuutustappiot.

Summaan sisältyvät yksityisten vakuutusten piirissä olevat vahingot asuintaloille, kauppa- ja teollisuuskiinteistöille sekä ajoneuvoille. Sen sijaan lukuun eivät sisälly vahingot, jotka kuuluvat liittovaltion kansallisen tulvavakuutusohjelman piiriin.

Kuvat Michael-hurrikaanin jäljistä paljastavat lohduttomat tuhot ja ihmisten hädän

Lähteet: AP, Reuters, AFP